Suuri paasto 2017

paasto kuvitusPääsiäistä edeltävä suuri paasto vie kohti ylösnousemuksen juhlaa.

Vuonna 2017 suurta paastoa vietetään sovintosunnuntaista 26.2. alkaen aina suureen lauantaihin 14.4. saakka. Suuri paasto huipentuu 10.4. alkavaan Suureen viikkoon eli piinaviikkoon ja päättyy 16.4. kirkkomme suurimpaan juhlaan, Kristuksen ylösnousemisen juhlaan, Herran pääsiäiseen. Tänä vuonna pääsiäistä vietetään samaan aikaan kaikkialla kristillisessä maailmassa.

40 päivän paasto sekä sitä seuraava suuri viikko valmistavat meitä pääsiäiseen. Paaston esikuva tulee Jeesuksen 40 päivän paastosta ja rukouksesta erämaassa (Luuk. 4:1–14).

Paastossa tärkeintä on hengellinen tie ja kasvu kohti ylösnousemuksen kirkkautta, mikä tapahtuu rukouksen, jumalanpalveluksiin osallistumisen ja katumuksen kautta. Synnintunnustuksella käyminen on olennainen osa suuren paaston matkaa. Omasta paastostaan kannattaa keskustella seurakunnan papin kanssa. Papin kanssa voi myös sopia ajan katumuksen sakramenttiin.

Suuren paaston aikana vältetään eläinkunnan tuotteita eli liha- ja maitoruokia. Kalaruoat ovat usein sallittuja. Ensimmäinen paastoviikko sekä suuri viikko eli piinaviikko ovat ankarimpia paastoviikkoja. Ruokapaaston tehtävänä on tukea rukouksessa. Yksinkertaista ja edullista ruokaa syömällä säästetään myös rahaa hyväntekeväisyyttä varten. Paastossa olennaisinta on luopuminen sellaisesta, jota emme tarvitse, ja keskittyminen tärkeimpään eli rukoukseen ja lähimmäisen rakkauteen.

Seurakunta toivottaa kaikille siunauksellista paastomatkaa!

Paastonajan jumalanpalvelusten tiedot löydät tästä.

Jumalanpalveluskalenterissa usein esiintyvä "EPL" tarkoittaa ennenpyhitettyjen lahjain liturgiaa eli paastoajan liturgiaa.

Suuresta paastosta voi lukea tarkemmin muun muassa seurakunnan sivuilla julkaistusta artikkelista.

Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla voit lukea ajankohtaisia paastoon liittyviä tekstejä ja uutisia. la voit lukea ajankohtaisia paastoon liittyviä tekstejä ja uutisia.

Kuva: Suurena paastona kirkon tekstiilit ovat violetin värisiä. Tekstiilien liturginen väri vaihtelee kirkkovuoden mukaan.

Päivitetty 23.3.2017