Suuri paasto

Oli kerran suuri kaupunki, Ninive, jonka asukkaat olivat suututtaneet Jumalan. Vanhan testamentin Joonan kirjasta voimme lukea, miten Jumala lähetti Joona nimisen miehen tähän kaupunkiin julistamaan Herran tuomion sen asukkaille.

Huomattuaan suuren kalan vatsassa, ettei Jumalaa voi paeta, Joona meni Niniveen ja huusi: ”Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!” Kaupungin kuningas kuunteli Joonaa ja määräsi kaikille asukkaille paaston: ”Eivät ihmiset eivätkä eläimet, eivät lehmät eivätkä lampaat saa edes maistaa ruokaa eivätkä juoda vettä. Jokainen kääntyköön pahoilta teiltään ja hylätköön väärät tekonsa.” Jumala näki niniveläisten paaston ja katumuksen ja muutti mielensä. Kaupunkia ei hävitetty.

Varhaiskirkon aikana paasto näyttää olleen yleinen hurskausmuoto. Tuolloin paastot olivat lyhyitä, päivän mittaisia, ja ankaria. Paasto keskiviikkoisin ja perjantaisin mainitaan jo itäisessä tekstissä nimeltään Didakhe ensimmäisen vuosisadan loppupuolelta. Toisen vuosisadan puolessavälissä Hermas kirjoitti Roomassa muistiin useitä näkyjä, jotka Jumala oli hänelle suonut. Hän kirjoitti, että Jumalan lähettämä paimen opetti häntä paastoamaan oikealla tavalla: ”älä sinä päivänä, jona paastoat, maista mitään muuta kuin leipää ja vettä. Arvioi sitten kulut, mitä sinä päivänä tarvittaisiin ruokiin, joita aioit syödä, pane ne syrjään ja anna leskelle tai orvolle tai vähävaraiselle. Näin sinä nöyryytät itsesi, jotta se joka ottaa vastaan, sinun nöyryydestäsi tulisi kylläiseksi ja rukoilisi sinun puolestasi Herraa. Jos siis suoritat paastoasi sillä tavoin kuin sinua käsken, on uhrisi oleva otollinen Jumalalle, tämä paasto merkitään kirjaan ja näin toimitettu palvelus on jalo, ilahduttava ja mieluinen Jumalan silmissä. Noudata siis tätä yhdessä lastesi ja perhekuntasi kanssa.” Näin paasto liitetään lähimmäisen palvelemiseen ja ymmärretään uhrina Jumalalle.

Neljäkymmenpäiväinen paasto ennen pääsiäistä, suuri paasto, lienee historiallisesti kehittynyt hyvin nopeasti. Ennen Nikean kirkolliskokousta vuonna 325 sitä ei mainita missään, mutta Nikean jälkeen suuri paasto on lyhyessä ajassa löytänyt paikkansa ympäri kristikuntaa. Se näyttää kehittyneen kahdesta eri paastoperinteestä. Toisaalta on ollut lyhyempi paasto, joka on valmistanut ihmisiä ottamaan vastaan kasteen pääsiäisenä.

Toisaalta Egyptissä on vietetty yleistä nelikymmenpäiväistä paastoa heti teofania juhlapäivän jälkeen. Jeesushan lähti kasteensa jälkeen erämaahan paastoamaan ja rukoilemaan. Ehkä nämä kaksi paastoperinnettä yhdistettiin Nikean kokouksessa samalla kuin päätettiin pääsiäisen ajankohdasta.

Tästä lähtien suuri paasto on ollut kuuden viikon jakso, joka alkaa seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä ja loppuu Lasaruksen lauantaina, viikko ennen pääsiäistä. Paaston aikana kristityt pidättäytyvät liha- ja maitotuotteista sekä kananmunista. Kirkoissamme jumalanpalvelukset saavat osittain uuden sävyn – katumuksen teema nostetaan esille. Ensimmäisen paastoviikon arkipäivien pyhän Andreas Kreetalaisen katumuskanonissa tämä näkyy erityisen hyvin ja kauniisti. Monet ortodoksit käyvät paaston aikana synnintunnustuksella ja ehtoollisella.Nykyajan kiireisille ihmisille paastoaikaa tarjotaan myös hiljentymisen ja itsetutkiskelun mahdollisuutena. Tämä sopiikin hyvin paaston luonteeseen. Vaikka paasto historian kuluessa onkin saanut uusia piirteitä ja sitä on tulkittu eri tavalla, on ruokapaasto aina ollut tärkeä ja keskeinen osa sitä.

Nykyään Jumala ei puhu enää kansalleen profeettojen kautta. Hän on ilmestynyt meille Pojassaan, Jeesuksessa Kristuksessa. Kristuksen ruumiina Kirkko kulkee näinä päivinä kaupungeissamme – niin kuin Joona muinoin – ja julistaa: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” Paasto merkitsee edelleen Jumalan äänen kuuntelemista ja katumusta. Niniveläisten tapaan mekin kaipaamme Jumalan armoa.

ISÄ ALEKSEJ SJÖBERG