Ehtoollisen sakramentti

”Tehkää tämä minun muistolleni”

Liturgia on ortodoksisen kirkon keskeisin jumalanpalvelus. Seurakunnissa se on viikon kohokohta ja juhlistaa lisäksi kirkkovuoden suuria juhlia. Papiston ja seurakuntalaisten hartaimmat hetket ovat nimenomaan liturgiat.

Raamatusta löydämme helposti perustan ehtoollisviettoomme:
Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi:
”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.”

Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi:
”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.”

Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee. (1 Kor. 11:23-26)

Näin kirjoittaa apostoli Paavali vanhimmassa meille säästyneessä ehtoolliskuvauksessa. Kannattaa huomata, että Paavali kuvaa ehtoollisen viettoa ennen kuin evankeliumitkaan oli kirjoitettu. Evankelistat tarttuivat kynään myöhemmin. Matteus, Markus ja Luukas kuvaavat ehtoollista meille tutussa muodossa. Mutta jostain syystä Johannes näyttää vaikenevan asiasta. Johannes on kuitenkin piilottanut ehtoollista selittäviä ajatuksiaan muualle evankeliumiinsa.

Johanneksen evankeliumin kuudennessa luvussa kerrotaan miten Jeesus ruokki viisituhatta miestä. Se on tunnettu kertomus viidestä leivästä ja kahdesta kalasta. Ihmeen jälkeen Jeesus opetti kansaa elämän leivästä:

Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. (Joh. 6:53-54) ”Sietämätöntä puhetta”, oli kuulemma joidenkin opetuslasten kommentti.

Kirkon varhaishistorian aikana kehittyi monta eri tapaa noudattaa Jeesuksen käskyä. Hänen muistokseen tämä tehtiin eri tavalla ja eri sanoilla sen ajan kristillisen maailman eri keskuksissa.

Oli esimerkiksi erilaisia syyrialaisia liturgioita (meille on säilynyt jerusalemilainen Jaakobin liturgia), aleksandrialaisia liturgioita, roomalaisia ja muita läntisiä liturgioita, j.n.e.. Nämä poikkesivat jonkun verran toisistaan, mutta julistivat kaikki omalla tavallaan Jeesuksen kuolemaa.

Meidän ortodoksisessa kirkossamme toimitetaan yleensä Johannes Krysostomoksen liturgiaa. Suuren paaston sunnuntaina ja suurten juhlien yhteydessa toimitetaan Basileios Suuren liturgiaa.

(Suuren paaston aikana on vielä arkisin ns. ennenpyhitettyjen lahjain liturgia. Mutta tämä ei varsinaisesti ole liturgiaa, vaan ehtoopalvelus, jonka yhteydessä nautitaan edellisessä liturgiassa pyhitettyjä lahjoja.)

Tämä tuli tavaksi 1000-luvulla, jolloin Krysostomoksen liturgia sivuutti Basileioksen liturgiaa pääpalveluksena. Olemme tässä suhteessa uskollisia bysanttilaiselle, konstantinopolilaiselle, traditiollemme. Juuri Konstantinopolissa kehittyi, ja sieltä levisi ympäri maailmaa, se liturginen perinne, joka nyt tunnetaan ortodoksisena. Ehkä Johannes Krysostomos itse on tuonut nimensä kantavan, alun perin syyrialaisen, liturgian imperiumin uuteen pääkaupunkiin, Konstantinopoliin, kun hän siirtyi sinne Syyrian Antiokiasta 300-luvun lopussa.

Liturgia on uhri

Liturgiaa on hyvin varhain ja hyvin yleisesti ruvettu ymmärtämään uhrina. Teksti nimeltään Didakhe puhuu jo 100-200-luvun vaihteessa liturgiasta uhrina. Mutta mitä me itse asiassa edeskannamme ja uhraamme Jumalalle liturgiassa? Raamattua muistaen voisimme olettaa ja odottaa, että uhrimme olisi koko elämämme, Paavalin Roomalaiskirjeen hengessä (Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Rom 12:1), tai kiitoksemme Jumalalle, Heprealaiskirjeen mukaisesti (Olkaamme sen tähden hänen välityksellään alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään. Hepr. 13:15). Tämä sopisi hyvin myös Jeesuksen käskyn kanssa tehdä tämä hänen kuolemansa muistoksi. Kristus uhrasi itsensä ristillä, ja tämän esikuvan mukaisesti kristittyjen puhdas uhri on se, että he antavat itsensä Jumalalle.

Kaikissa liturgioissa edeskannamme ja uhraamme kuitenkin myös leipää ja viiniä, jota laitetaan alttaripöydälle ja jonka puolesta rukoilemme. Miten nämä hyvin erilaiset uhrit liitetään toisiinsa?

Johannes Krysostomoksen liturgia selittää tätä uhria hieman toisin sanoin kuin monet muut liturgiat, myös Basileioksen liturgia. Pappi tai diakoni nostaa diskoksen, jonka päällä on leipää, ja maljan, jossa on viiniä, ja lausuu: Sinun omaasi Sinun omistasi me Sinulle edekannamme kaiken tähden ja kaiken edestä.

Näin myös Basileioksen liturgiassa. Mutta sen jälkeen Krysostomoksen liturgia palaa asiaan vielä kolmesti:
”Vielä esiintuomme Sinulle tämän sanallisen ja verettömän palveluksen…”, jolloin uhrimme onkin itse palvelus. Perusajatus meidän liturgioissa on kuitenkin sama. Uhraamme Jumalalle, Raamatun käskyn mukaisesti, Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen muistoa, ja oleellisena osana tässä muistelemisessa leipää ja viiniä. Vaikka koko liturgia on tätä muistoa ja julistaa Herran kuolemaa siihen asti kun hän tulee, leipä ja viini tekevät muistoa näkyväksi.

Pyydämme liturgiassa, että tämä uhri olisi otollinen Jumalalle ja, että Pyhä Henki vahvistaisi uhrin puhtauden tulemalla alas sen päälle. Liturgian mukaan Jumala antaa nämä lahjat meille takaisin hengelliseksi ravinnoksi. Krysostomoksen liturgiassa rukoilemme, että ne olisivat ”sielun valppaudeksi, syntien anteeksi antamiseksi, osallisuudeksi Pyhään Henkeen, taivaan valtakunnan saavuttamiseksi, uskallukseksi Sinun edessäsi, mutta eivät syytteeksi eivätkä tuomioksi.” Uskomme todistaakin siitä, että saamme Hengen pyhittämät lahjat takaisin Kristuksen ruumiina ja verenä.

Uusia merkityksiä

Liturgia on on historian kuluessa saanut myös uusia merkityskerrostumia. Hyvin varhain alettiin tulkitsemaan liturgiaa symbolisella tavalla. Niin suuresta saatosta, esimerkiksi, pyhien lahjojen siirtämisestä juhlallisessa saatossa alttaripöydälle, tuli Jeesuksen hautaamista kuvaava toimitus.

Symbolista tulkintatapaa on myöhemmin alleviivattu lisäämällä sen mukaisia rukouksia papistolle luettavaksi. Siihen sopii hyvin myös vanha tapa sulkea ikonostaasin kuninkaalliset ovet suuren saaton jälkeen. Jeesuksen hauta suljettiin sinetillä. Ja sieltä Hän sitten ylösnousseena antaa itsensä uskovaisille ehtoollisen jakamisen aikana. Minusta ei ole syytä heti asettaa näitä eri tulkintatapoja vastakkain. Meidän liturgiamme on hyvin rikas ja pystyy kantamaan erilaisia merkityskerrostumia ilman, että ne tukahduttavat toisiaan.

Toisinaan liturgia on saanut uusia merkityksiä ja tulkintoja ikään kuin vahingossa. Ihminen kuulee ja näkee oman aikansa viitekehyksestä käsin ikivanhaa liturgiaa. Esimerkiksi voi ottaa Johannes Krysostomoksen liturgian sanat … sillä Sinä [Jumala] olet sanomaton, tutkimaton, näkymätön, käsittämätön…

Mielestäni tämä kuulostaa sympaattiselta tänäkin päivänä. Sen voisi ymmärtää Jumalan suuruuden ja ihmeellisyyden runollisena ylistyksenä. Kaunis apofaattinen teologia!

Dostojevski totesi aikakausikirjassaan Kirjailijan päiväkirja jo 1870-luvulla, että on muotia näyttää tietämättömältä ja ymmärtämättömältä: emme ymmärrä, emmekä pysty selittämään Jumalan suurta salaisuutta. Mutta sympaattisuus ei ole ollut todennäköisin syy näiden sanojen ilmestymiselle liturgiassa. Tutkimalla kreikankielisten kirkkoisien teksteistä koostuvaa digitaalista tietokantaa on huomattu, että Johannes Krysostomos on ainoa kirkkoisä, joka on käyttänyt nämä neljää Jumalan epiteettiä (sanomaton, tutkimaton, näkymätön, käsittämätön) tässä järjestyksessä. Lukemalla lisää Krysostomoksen henkilöhistoriaa huomaamme, että tämänkaltaisia ilmaisuja usein esiintyi Antiokiassa 300-luvun loppupuolella kun kritisoitiin muuan Eunomios-nimisen piispan teologiaa. Näyttää siltä, että Krysostomos on siirtänyt aikansa teologista polemiikkiä suoraan pyhään liturgiaan.

Tehkää tämä minun muistokseni

”Onko koskaan jotakin muuta käskyä noudatettu niin kuin tätä?”, kysyi 1940-luvulla liturgiikan tutkija Dom Gregory Dix. 
”Aikakaudesta toiseen”, hän kirjoittaa: ” ihmiset ovat tehneet tämä Hänen muistokseen.”

Tämä on parasta mitä on voitu tehdä kuninkaille heidän kruunaamisissaan ja vangeille ennen teloitustaan, mahtaville sotajoukoille ennen taistelua ja yksinäisille vanhuksille, jotka pelkäävät kuolemaa, pojalle, kuolleen äitinsä muistoksi, ja hääpareille pienissä kyläkirkoissa. Ja tämä on edelleenkin parasta mitä miljoonat seurakuntalaiset ympäri maailmaa voivat tehdä julistaakseen Herransa kuolemaa.
Ehtoollinen

Ehtoollinen

Ehtoollinen