Pappeuden sakramentti

Kolmisäikeinen pappeus

Herrallamme Jeesuksella Kristuksella oli paljon seuraajia ja oppilaita, miehiä ja naisia. Näistä kahdelletoista hän antoi erityisen vallan ja lähetti heidät ihmisten pariin julistamaan evankeliumia, toimittamaan mysteerioita eli sakramentteja sekä toimimaan perustamiensa kirkkojen johtajina.

Tämä on se erityinen palvelutehtävä, jonka Herramme antoi pyhille apostoleilleen ja jonka apostolit välittivät edelleen pappeuteen kutsutuille.

Pappeus on mysteerio, jossa piispan kättenpäällepanemisen kautta vihittävä saa Pyhän Hengen armolahjan ja oikeuden toimittaa pyhiä mysteerioita ja paimentaa laumaansa, siis kristittyjä. Vihittyjä papiston jäseniä kutsutaan kleerikoiksi (kleerus, kr. kleros, arpa, osa, perintöosuus, papisto), sillä heidät on kutsuttu ja valittu kirkkoyhteisön, seurakunnan palvelukseen.

Pappeudessa on kolme astetta, piispan, papin ja diakonin palvelustehtävät. Piispan tärkein tehtävä on apostolien seuraajana vihkiä pappeja ja diakoneja sekä synodiin kokoontuneiden toisten piispojen kanssa vihkiä uusia piispoja. Piispan tehtäviin kuuluu myös toimittaa kaikkia mysteerioita, opettaa Jumalan sanaa sekä johtaa hiippakuntansa ihmisten sieluja kohti pelastusta.

Kristillisen kirkon varhaisina vuosisatoina paikallisseurakuntaa ei pidetty ainoastaan maailmanlaajuisen kirkkorakenteen osana, vaan Kristuksen koko ruumiina, joka toteutui pyhän eukaristian sakramentissa.

Piispan palvelutehtävä nähdään nimenomaan eukaristian toimittamisesta käsin. Muut piispan tehtävän ulottuvuudet, kuten hengellinen ohjaus ja opetus, perustuvat tälle ylimmäispapilliselle tehtävälle paikallisessa yhteisössä, ei ensisijaisesti piispan jäsenyydelle maailmanlaajuisessa apostolisessa kollegiossa.

Papin tehtävä on toimittaa pyhiä mysteerioita lukuun ottamatta pappeuden mysteeriota, mirhavoiteen vihkimistä ja kirkon vihkimistä.

Diakoni palvelee yhdessä piispan ja papin kanssa, kun nämä toimittavat mysteerioita ja muita pyhiä toimituksia.

Papin ja diakonin vihkimisen toimittaa yksi piispa, piispan vihkimisen vähintään kolme piispaa. Piispalta edellytetään naimattomuutta. Pappi ja diakoni voivat olla avioliitossa, mutta heidän on avioiduttava ennen pappisvihkimyksiä.

Piispaksi vihkiminen

Suomen ortodoksisessa kirkossa piispan valitsee kirkolliskokous. Kirkolliskokouksen jäsenillä on oikeus esittää ehdokkaita piispan vaaliin. Piispainkokous asettaa esitetyistä henkilöistä ehdokkaiksi ansiokkaimmat ja tehtävään sopivimmat. Arkkipiispan vaalin vahvistaa Tomos-asiakirjan mukaisesti ekumeeninen patriarkka. Hiippakunnan piispan ja apulaispiispan vaalin vahvistaa piispainkokous.

Piispaksi vihkiminen tapahtuu liturgiajumalanpalveluksessa pienen saaton jälkeen. Vihittävä tuodaan pyhän portin eteen, missä piispat ottavat hänet vastaan.

Vihittävä polvistuu pyhän alttaripöydän eteen painaen alas päänsä ja asettaen kätensä pyhälle pöydälle. Vihkijäpiispat asettavat vihittävän päälle evankeliumikirjan teksti alaspäin merkiksi siitä, että Herra kutsuu hänet saarnaamaan evankeliumia, jonka tuntemista ja noudattamista vihittävältä piispalta edellytetään.

Vihkimisrukouksia seuraa pukeminen piispallisiin vaatteisiin. Kutakin puvunosaa antaessaan vanhin piispa näyttää sen kirkkokansalle sanoen, aksios, otollinen. Kansa vahvistaa ”aksios, aksios, aksios” ilmaisten näin myöntymyksensä ja osallistumisensa uuden piispan vihkimiseen.

Pukemisen jälkeen vastavihitty piispa ottaa paikkansa muiden piispojen joukossa ja liturgia jatkuu. Liturgian jälkeen vanhin piispa antaa vastavihitylle piispansauvan.

Papiksi ja diakoniksi vihkiminen

Pappeuden mysteerion vihkimyksistä seurakuntalaisen kannalta tärkein lienee papiksi vihkiminen. Papiksi vihkiminen toimitetaan liturgiassa. Suuren saaton jälkeen vihittävä tuodaan kirkon alttariin.

Saatuaan piispalta siunauksen vihittävä kiertää pyhän alttaripöydän kolmesti vanhimman papin saattamana ja suutelee pyhän pöydän neljää kulmaa, piispan omoforia, epigonaatiota ja kättä. Kolminkertainen käyminen pyhän pöydän ympäri merkitsee vihittävän katkaisematonta yhteyttä kirkon kanssa.

Pyhän pöydän suuteleminen on rakkauden osoitus Jumalaa kohtaan ja omoforin, epigonation ja piispan käden suuteleminen osoittaa vihittävän kuuliaisuutta piispalle. Pyhää pöytää kierrettäessä lauletaan kolme veisua. Niistä ensimmäisessä rukoillaan apuun pyhiä marttyyreja, jotka ovat meidän rukoilijoitamme Jumalan edessä ja samalla korkeita uskon puhtauden opettajia.

Toinen veisu lauletaan Kristus Jumalan kunniaksi. Siinä vihittävälle asetetaan esikuvaksi apostolit ja marttyyrit, jotka ovat saarnanneet Pyhästä Kolminaisuudesta. Kolmas veisu Jumalan Äidin kunniaksi muistuttaa, että kirkon ja pappeuden sakramentin perustuksena on Jumalan Pojan lihaksituleminen.

Ympärikäynnin jälkeen vihittävä polvistuu pyhän pöydän oikealla reunalla täyden alttiiksi antautumisen merkiksi Herran edessä, panee kätensä ristiin pyhälle pöydälle, painaa päänsä alas ja odottaa Pyhän Hengen tulemista. 
Piispa peittää hänen päänsä omoforillaan, siunaa häntä kolmesti, panee kätensä hänen päänsä päälle ja lausuu pappeuden mysteerion rukouksen: ”Jumalallinen armo, joka heikkoja parantaa…asettaa tämän jumalisen diakonin (nimi) papiksi”.

Tämän rukouksen papisto päättää veisulla: Herra armahda, ja laulajat laulavat kirkon alkukielellä kreikaksi: Kirie eleison. Tämän laulun jälkeen piispa vielä kolmesti siunattuaan vihittävää lukee vihkimisrukouksia, joissa hän anoo vihittävälle Pyhän Hengen armoa ja niitä lahjoja, jotka ovat tarpeen papillisessa palvelutehtävässä.

Rukousten päätyttyä piispa antaa vihitylle pappeuteen kuuluvat jumalanpalveluspuvun osat: epitrakiilin, vyön, felonin, papinristin ja jumalanpalveluskirjan. Kutakin esinettä antaessaan piispa lausuu: aksios. Papisto ja seurakunta laulajien kautta hyväksyy, ikään kuin sinetöi, vihkimyksen laulaen kullakin kerralla kolmesti aksios.

Kun vihitty on puettu papin jumalanpalveluspukuun, tervehtivät kaikki läsnä olevat papit häntä veljellisesti: Kristus on keskellämme – On ja tulee olemaan. Ehtoollislahjojen siunaamisen jälkeen piispa antaa vihitylle osan ehtoollisleivästä, Kristuksen ruumiista, sanoen:

”Ota tämä pantti ja säilytä se kokonaisena ja vahingoittumatta viimeiseen hengenvetoosi asti, sillä siitä vaaditaan sinulta tili Herramme, Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen toisessa ja pelättävässä tulemisessa”.

Vihitty pitää tuota panttia käsissään aina siihen asti kun papisto nauttii Herran Ehtoollista. Liturgian loppupuolella vastavihitty pappi lukee ambonintakaisen rukouksen.

Diakoniksi vihkiminen noudattaa pitkälti papiksi vihkimisen järjestystä. Merkittävin ero on siinä, ettei diakonia vihitä ehtoollislahjojen pyhittämisen edellä vaan sen jälkeen. Näin siksi, että diakoni ei toimita sakramentteja, vaan palvelee niiden toimittamisessa. Pyhän pöydän edessä hän notkistaa vain toisen polvensa sen merkiksi, että hänen palveluskuormansa on kevyempi kuin papin.

Muut palvelutehtävät

Laajassa mielessä papistoon luetaan kuuluviksi myös alidiakonit, lukijat, veisaajat ja alttaripalvelijat. Näiden vihkiminen tapahtuu alttarin ulkopuolella liturgian yhteydessä.

Näitä alempia vihkimyksiä kutsutaan nimellä kheirotesia, erotuksena pappeuteen vihkimisestä eli kheirotoniasta.

Pappeuden olemus

Kuuluisassa teoksessaan Kuusi kirjaa pappeudesta kirkkoisä Johannes Krysostomos korostaa pappeutta Pyhän Hengen perustamana ja näkee sille annetun voiman ja vallan enkelien ja arkkienkelien saamaa voimaa suuremmaksi. Pappeudella on aina ja kaikkialla sama perustehtävä: johdattaa ihmisiä Kristuksen yhteyteen ja pelastuksen osallisuuteen.

Papillinen kutsumus alkaa Kristuksen rististä ja johtaa siihen. Pyhien isien näkemys papista oman heikkoutensa tiedostavana haavoitettuna parantajana syventää ja laajentaa papillisen tehtävän nimenomaan palvelemiseksi. Papin tehtävä on olla Jumalan ja ihmisten palvelija.

Kaiken mitä pappi tekee, hän tekee ihmisiä varten ja heidän hyväkseen. Samalla hän on kuitenkin myös seurakuntalaisiaan ”vastapäätä”, ei heitä ”vastaan”, vaan kuin kasvotusten ihmisten kanssa. Onhan papin varsinainen työnantaja aina ”sanoin selittämätön, tutkimaton, näkymätön, käsittämätön, aina oleva ja muuttumaton Jumala”.

isä Andreas Larikka

pappeus

pappeus

pappeus

pappeus