Synnintunnustuksen sakramentti

Katumuksen sakramentti, synnintunnustus, synninpäästö, rippi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Kreikaksi tätä sakramenttia kutsutaan nimellä metanoia. Se tarkoittaa suomeksi: mielenmuutos. Siitä katumuksen sakramentissa onkin kysymys.

Nimitys katumuksen sakramentti tai – mysteerio, salaisuus – sisältää keskeisen tärkeän ajatuksen. Kyseessä on enemmän kuin pelkkä syntien tunnustaminen. Tarkoituksena on todella myös katua, muuttaa mielensä, ”kääntää kelkkansa”.

Katumus on prosessi, ei rituaali

Katumuksen tapahtumassa voidaan nähdä samat vaiheet kuin Tuhlaajapoikakertomuksessa (Luuk. 15:11-32):

  • Lähtö ylpeänä
  • Herääminen
  • Kääntyminen nöyryydessä
  • Isä tulee vastaan ja järjestää juhlan

Katumus ei ole pelkkä rituaali, se on toimitus, johon osallistutaan vigilian jälkeen tai muuna sovittuna aikana. Se on kokonaisvaltainen prosessi, jossa tarvitaan ihmisen omaa aktiivista panosta.

Itse kunkin meistä on käytävä läpi tuhlaajapojan tien vaiheet, jotta voisimme eheytyä ja palata taas oikealle tielle, Taivaallisen Isän kotiin.

Olenko minä tuhlaajapoika?

On kovin helppo tuudittautua tasaiseen oloon, kun käymme säännöllisesti kirkossa ja osallistumme erilaisiin seurakunnallisiin toimintoihin, jopa pappeina ja kanttoreina ja muina kirkon työntekijöinä. Kaikki tuntuu olevan ihan hyvin. Mieleen ei tule, että juuri minä olisin se tuhlaajapoika, josta evankeliumi kertoo ja joka tarvitsee parannusta. Usein liu’umme kauas kirkon opetuksen tieltä. Sorrumme rutiineihin, jotka turruttavat ja sumentavat hengellisen näkökykymme. Eksymme ja harhailemme. Nokka pystyssä käännämme selkämme Isälle ja lähdemme omille teillemme. Jos emme koe tarvetta palata, matkamme harhapolulla jatkuu.

Herääminen

Jos elämme mukana kirkon elämässä, on aivan varmaa, että vastaan tulee yksi hyvin tuttu ja kuitenkin usein ohitettu sana: synti. Kreikan kielessä käytetään sanaa hamartía, joka on suomeksi: harhaan osuminen, tai vapaasti muotoillen: huti. Emme onnistu täyttämään Jumalan meille antamaa tehtävää, emme osu maaliin vaan osumme harhaan, kuljemme sivuraiteelle.

On herättävä, havahduttava, terästäydyttävä. On etsittävä taas oikea tie, tähdättävä uudelleen ja tarkemmin. Synti on enemmän kuin vain jokin yksittäinen synninteko. Syntiä on kaikki se, mikä vie meitä kauemmas Jumalasta ja estää meitä pääsemästä Hänen luokseen.

Katumuksen sakramentti on meille annettu mahdollisuus voittaa synti ja uudistaa rikkoutunut liittomme Jumalan kanssa.

Katumuksen sakramentti kirkon historiassa

Kirkon historiassa on ollut eri vaiheita suhtautumisessa katumukseen. Syntien tunnustaminen liittyi kasteeseen valmistautumiseen.

Apostolien tekojen kirjassa on maininta siitä, kuinka ”monet uskoon tulleet kävivät avoimesti tunnustamassa, mitä kaikkea olivat tehneet” (Ap.t. 19:18).

Alkukirkossa ei ollut lainkaan mahdollista palata kirkon yhteyteen sen jälkeen, kun ihminen oli synneillään irrottanut itsensä siitä. Kun vainojen aika koitti, suuri joukko kristittyjä joutui ahdinkoon ja kidutusten ja kuoleman pelosta moni kielsi Kristuksen. Heidän katumuksensa ja kirkkoon paluunsa hyväksyttiin yhden kerran, julkisen syntien tunnustamisen jälkeen.

Jo varhaisessa kirkossa tunnettiin julkisen tunnustuksen ohella salainen synnintunnustus. Nykyisessä käytännössä katuva tekee tunnustuksensa vain papin läsnä ollessa.

Uskontunnustuksessa me lausumme: ”Tunnustan yhden kasteen syntien anteeksi antamiseksi.” Se ei sulje pois kasteen jälkeen tapahtuvaa katumusta. Kasteessa me liitymme Kristuksen kirkkoon, jonka sisällä toimii Jumalan armo.

Katumuksen kautta voimme uudistaa kasteemme. Sakramenttia onkin sanottu ”toiseksi kasteeksi”. Uudistuminen on tarpeen jatkuvasti, koska teemme jatkuvasti syntiä. Nykyään synnintunnustuksella voi käydä niin usein kuin tuntee tarvetta.

Kuinka usein pitäisi osallistua?

Suomen ortodoksisessa kirkossa piispainkokous antoi 1970-luvulla ohjeen, jonka mukaan rippi-isän siunauksella voi osallistua ehtoollisesta käymättä joka kerta synnintunnustuksella. Tämä ei siis tarkoita sitä, ettei koskaan tarvitsisi käydä synnintunnustuksella.

Synnintunnustuksella olisi hyvä käydä vähintään kerran vuodessa. Luontevin aika katumuksen sakramenttiin osallistumiselle on paastoaika, jolloin muutenkin keskitymme oman elämämme epäkohtien poistamiseen.

Jokaisen tulee keskustella oman rippi-isänsä kanssa ja sopia rytmi, jonka mukaan käy synnintunnustuksella.

Rippi-isä

Sakramentaalisen synnintunnustuksen ottaa vastaan aina pappi tai piispa. Hengellisiä keskusteluja voi käydä itse sakramentin ulkopuolellakin rippi-isän kanssa.

Rippi-isäksi kutsutaan sitä pappia tai piispaa, jonka luona käy säännöllisesti katumuksen sakramentissa. Niin sanotun omalääkärijärjestelmän mukaisesti voisimme kutsua rippi-isäämme hengelliseksi omalääkäriksi, sielun omalääkäriksi.

Rippi-isällä on ehdoton vaitiolovelvollisuus sakramentissa tunnustetuista asioista. Vaikka katuva tunnustaisi murhan, pappi ei saa mennä ilmiantamaan häntä, vaan kehottaa häntä itse menemään viranomaisten luo.

Vaitiolovelvollisuuden ansiosta voimme pelotta ja arkailematta tunnustaa kaikki vaikeatkin asiat.

Teemme tunnustuksemme Jumalalle, ja tavallaan itsellemmekin; ”Tällainen minä olen”. Pappi ottaa tunnustuksen vastaan ja on todistajana sille, että meillä on katumusta ja pyrkimystä parannukseen.

Katumuksen sakramentin toimitus

Sakramentin toimituksessa voidaan nähdä kolme osaa:

1) Rukoukset
2) Syntien tunnustaminen ja keskustelu
3) Synninpäästörukous

Aloitusrukouksissa pappi johdattaa katuvan katumuksen mielialaan. Hän lukee muun muassa Psalmin 51, Daavidin katumuspsalmin, jossa kuningas Daavid pyytää anteeksi rikkomuksiaan.

Luetaan kaunis ja lohdullinen rukous, jossa pyydetään anteeksi syntejä, jotka katuva on tehnyt ”tietäen tai tietämättään, huomaamattaan tai ymmärtämättään”. Joskushan emme edes huomaa loukkaavamme toista ihmistä.

Synnintunnustuksella tunnustetaan omia syntejä, ei puolison tai naapurien jne. On tärkeää löytää se, mitä itse on tehnyt väärin.

Aiemmilla synnintunnustuksilla jo tunnustettuja asioita ei enää uudelleen tunnusteta, paitsi jos ne uusiutuvat.

Meidän on uskottava, että olemme saaneet anteeksi tunnustamamme synnit, Kristuksen apostoleilleen antaman lupauksen mukaan: ”Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut” (Joh. 20:23).

Keskustelun aikana pappi voi kysyä joitakin selventäviä kysymyksiä ja antaa ohjeita. Hänen tehtävänsä on auttaa tunnustajaa ymmärtämään tekojensa tai tekemättä jättämisiensä seuraukset ja ohjata tätä irrottautumaan huonoista asioista sekä etsimään parempia tapoja toimia.

Lopuksi katuva polvistuu evankeliumin ja ristin edessä. Pappi laittaa epitrakiilin hänen päänsä päälle ja lukee synninpäästörukouksen. Hän rukoilee katuvalle anteeksiantoa ja toteaa:

”Murehtimatta enää tunnustettuja rikkomuksiasi, mene rauhaan!”

Katuva nousee ja suutelee evankeliumikirjaa ja ristiä sen merkiksi, että hän yrittää vastaisuudessa paremmin noudattaa Kristuksen evankeliumin käskyjä ja seurata ristin tietä Hänen jäljessään. Lopuksi hän pyytää vielä papilta siunauksen.

Elämän muuttaminen on osa katumusta

Katumuksen sakramentin tarkoituksena on eheyttää suhde sekä Jumalaan että lähimmäisiin. Meidät kutsutaan toteuttamaan entistä paremmin rakkauden kaksoiskäskyä:

”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, … ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Matt. 22:37-40).

Todelliseen katumukseen liittyy aina aktiivinen toiminta asioiden tilan korjaamiseksi. On tärkeää osoittaa anteeksipyyntö rikkomuksista sekä sille, jota on loukannut, että Jumalalle.

Katumuksen sakramentin täyteyteen kuuluu, että kirkosta synnintunnustukselta lähdettyään katuva toteuttaa mielenmuutoksen käytännössä, ryhdistäytyy ja muuttaa toimintaansa parempaan suuntaan.

Katumuksen sakramentti on kirkon suuri lahja meille. Se on todellinen hengellinen helmi, jonka soisin meidän kaikkien löytävän oman elämämme rakennukseksi ja parantamiseksi. Ota siis yhteys pappiin ja sovi aika katumuksen sakramenttiin!

ISÄ KALEVI KASALA