Kirjallisuuspiiri

Kirjastossamme kokoontuu aina kuukauden 2. tai 3. lauantaina klo 11-13 kirjallisuuspiiri, jonka tavoitteena on toimia ortodoksisen ja ulkopuolisen sivistyksen kohtauspaikkana, sekä monikulttuurisen seurakuntamme urbaanihuoneena, jossa on viihtyisä, suvaitseva ja ennen kaikkea rikastuttava ilmapiiri.

Kokoontumiset ovat aina tietyn aiheen parissa ja asiantuntijan johdolla, mutta sallivat tarpeeksi tilaa myös keskusteluun ja vapaaseen seurusteluun kahvittelun merkeissä.

Aiheet ovat hyvin monipuolisia taide-, tiede- ja kulttuurialalta, mutta painopiste on kosketuspinta ortodoksisuuteen, ajankohtaisuus ja kirjallisuus.

Piiriin osallistuminen ei ole sitovaa, vaan jokaiseen istuntoon voi osallistua omien intressien mukaan tai vaikkapa vain asioida kirjastossa, johon kaikki ovat lämpimästi tervetulleet.   

Kirjallisuuspiirin ohjelma


Liisankatu 29 A
2. kerros
puh. 0207 220 642

Avoinna
Ma 10-15
Ti 10-15
Ke 15-19
To 15-19
(ks. lisäksi palvelut)