Autuuteen kastettu?

Kirkon vuoden 2019 tilastossa kasteiden määrä oli vajaa 300. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna kasteiden määrä on ollut jo pitkään laskusuuntainen. Vielä 2010-luvun alussa kasteita tilastoitiin vuosittain noin neljäsataa.Alhaisen syntyvyyden lisäksi kasteiden vähyyttä selittävät tilastotekniset syyt. Osa kasteista rekisteröidään kirkkoon liittyneiden sarakkeeseen, koska lapsi on ensin ilmoitettu väestörekisteriin. Lisäksi ns. puuttuvan sukupolven lovi näkyy tilastoissa pitkään. Puuttuvalla sukupolvella tarkoitetaan ortodoksievakkojen lapsia, jotka kastettiin aikoinaan luterilaisiksi.

Perinteiden jatkaminen ja kummit ovat tärkeimpiä syitä kastaa lapsi kirkon jäsenyyteen, käy ilmi Kirkon tutkimuskeskuksen tekemästä kyselystä. Erityisesti kyselyn naisvastaajat korostivat perinteiden merkitystä ja kummiutta tärkeinä kastepäätökseen vaikuttavina tekijöinä.
Kyselyn tulokset julkaistiin viime keväänä ja ne koskevat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Suomen ortodoksisen kirkon jäsenistöstä vastaavaa tutkimusta ei ole olemassa, mutta Kirkon tutkimuskeskuksen kyselyn voidaan olettaa heijastelevan yleistä yhteiskunnallista ilmapiiriä laajemminkin.

Suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen liittyy länsimaiseen tapaan voimakas yksilöllisyyden korostaminen. Kirkko edustaa organisoitunutta uskonnollisuutta, joka on menettänyt vetovoimaansa. Lisäksi julkisessa keskustelussa uskontoa kritisoivat äänenpainot ovat voimistuneet.
Vapaus ja riippumattomuus koetaan tärkeiksi arvoiksi. Kansainvälisessä vertailussa Suomi kuuluu uskonnollisessa osallistumisessa Euroopan vähiten aktiivisten maiden joukkoon. Yli kolmasosa suomalaisista on ilmoittanut käyvänsä kirkon tilaisuuksissa kerran tai kaksi vuodessa.

Yhteneväisiä perusteluja

Kastettujen osuus on laskenut voimakkaasti 2000-luvulla. Vuonna 2000 lapsista kastettiin evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyyteen vielä lähes 90 prosenttia. Vuonna 2017 syntyneistä lapsista kastettiin enää 67 prosenttia. Mielenkiintoista on, että kastekyselyn mukaan sekä lapsensa kastaneiden että lapsensa kastamatta jättäneiden perustelut ovat osin yhteneväiset.

Kastamatta jättämisen tärkeimpänä perusteluna pidettiin sitä, että lapsi voi päättää myöhemmin asiasta itse, kun taas kastaneiden joukossa 35 prosenttia piti tärkeänä, että lapsi voi valita itse. Perheineen Kymenlaaksossa Pyhtäällä asuva Elina Hynninen kertoo, että päätös jättää lapset kastamatta oli selkeä.

– Olimme mieheni kanssa yksimielisiä siitä, että lapsia ei kasteta. Puhuimme asiasta heti, kun lasten saaminen oli ajankohtaista. Ajattelimme, että kun lapset ovat tarpeeksi isoja, he voivat päättää asiasta itse.

Hynninen on ortodoksi ja hänen avomiehensä luterilainen, joka on sittemmin eronnut kirkosta. Hynninen ja hänen miehensä eivät vastusta uskontoa vaan haluavat, että lapset voivat osallistua uskonnollisiin tapahtumiin esimerkiksi koulussa tutustuen erilaisiin ihmisiin ja tapoihin.

– Lapset ovat yleisellä tasolla kyselleet uskonnosta meiltä ja olemme sitten vastanneet heille. Olemme tuoneet esille, että ihmiset voivat uskoa eri tavoin.

Teologian maisteri Aino-Elina Kilpeläinen toteaa Teologia.fi-verkkolehden artikkelissaan Lapsi tarvitsee tilaa ja tukea hengelliselle kehitykselleen, että nykyään lapsen ajatellaan olevan luonnostaan spirituaalinen. Taipumusta täytyy kuitenkin tukea. Kilpeläisen artikkelissa spiritualiteettia tarkastellaan uskontoa laajempana kokemuksellisena ilmiönä.

Lapsi alkaa kasvaessaan ilmaista spiritualiteettiaan ympäristöstään oppimalla kielellä, joka voi olla uskonnollista tai ei-uskonnollista. Spiritualiteetin voidaan katsoa merkitsevän sekä henkisyyttä että hengellisyyttä. Määritelmästä ei ole yksimielisyyttä. Ihminen voi myös olla spirituaalinen, vaikkei hän olisi uskonnollinen. Toisaalta Kilpeläinen toteaa, että monet ihmiset ilmaisevat spiritualiteettiaan juuri uskonnollisella kielellä.

Psykologi Lisa Miller on esittänyt, että spiritualiteetin tukeminen lapsuudessa voi auttaa lasta nuoruuden haasteissa. Miller tulkitsee, että monet nuoruuteen liittyvät kasvuponnistelut ovat perustaltaan hengellisiä, sillä nuori etsii itseään, merkitystä ja tarkoitusta.

Uskontolukutaito tärkeää

Vuoden 2018 Nuorisobarometrista käy ilmi, että suomalaisten nuorten kokema epävarmuus ja turvattomuus ovat jyrkässä kasvussa.

– Kehityslinjat eurooppalaisten nuorten uskonnollisuudessa ovat yhä moniulotteisempia ja monimutkaisempia, toteaa professori Kati Tervo-Niemelä. Hän puhui viime keväänä Suomen ekumeenisen neuvoston seminaarissa, jossa pohdittiin kasteen roolia ja merkitystä muuttuneessa yhteiskunnassa.

Tervo-Niemelä kertoo, että uskonnollisuuden merkitys on laskussa koko Euroopassa. Tutkimukset osoittavat nuorten aikuisten suhteen uskontoon muuttuvan yksilötasolla aiempaa herkemmin. Uskonnollisilla instituutioilla ei ole enää samanlaista automaattista auktoriteettiasemaa kuin aikaisemmin.

Uskonnolliset yhteisöt kohtaavat ennen kaikkea hyvinvoivat nuoret ja heille uskonnollisuus siten myös kasautuu. Useat tutkimukset osoittavat, että huonompiosaiset ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ovat myös uskonnollisesti huonompiosaisia.

Lisa Miller toteaa, että jos lapsuuden aikana on kehittynyt ymmärrys elämän hengellisestä ulottuvuudesta ja kieli sen ilmaisuun, on helpompaa kohdata nuoruus, jolloin kapasiteetti spirituaaliseen tietoisuuteen kasvaa nopeasti.

Elina Hynnisen lapsille ortodoksisuus on tuttua, koska se tulee luontevasti ilmi äidin ja kodin kautta. Hynninen kävi lasten kanssa Kotkan ortodoksisen seurakunnan äiti-lapsi -kerhossa, kun lapset olivat pienempiä. Lasten täti on ortodoksi ja Hynnisen lisäksi lapset ovatkin käyneet kirkossa myös tätinsä kanssa.

Hynninen ja hänen puolisonsa eivät aio estellä, jos lapset haluavat aikanaan osallistua jonkin uskontokunnan tai muun tahon järjestämälle leirille.

– Monet nuoret menevät kristinoppileirille tai rippileirille. Olemme puhuneet mieheni kanssa, että lapsemme saavat mennä sellaiselle ja liittyä kirkkoon, jos haluavat. Viime kesänä kuopus olisi päässyt Kotkan ortodoksisen seurakunnan lasten kesäleirille serkkunsa ja tätinsä kanssa, mutta valitettavasti leiri meni päällekkäin oman kesälomamatkamme kanssa.

Kilpeläinen kirjoittaa artikkelissaan, että uskonnon kieli opitaan katsomalla, kuuntelemalla ja osallistumalla. Olennaista on se, mihin aktiviteetteihin lapset pääsevät osallistumaan ja mihin paikkoihin tutustumaan. Merkityksellistä ei ole ainoastaan oman uskontoperinteen tunteminen.

Toisten perheiden traditioihin ja pyhiin paikkoihin tutustuminen opettaa lapselle kunnioittamisen ja ymmärtämisen taitoja, joita on kutsuttu esimerkiksi uskontolukutaidoksi ja spirituaaliseksi monikielisyydeksi.

– Haluaisin ja toivon, että lapset pääsevät tutustumaan eri uskontoihin kasvaessaan. Se avartaa maailmankatsomusta ja auttaa ymmärtämään erilaisia kulttuureja, sanoo Hynninen.

Kaste on yhteys juuriin

Espoolaisen Natalia Skogbergin poika kastettiin viime kesänä. Päätös kastamisesta oli helppo, eikä siitä tarvinnut erikseen keskustella.

– Molempien vanhempien suvussa kaikki on kastettu, joten ei käynyt mielessä, ettemme kastaisi omia lapsiamme. Kaste on ensimmäinen askel hengelliseen elämään, sanoo Skogberg.

Skogbergille kuuluminen kirkkoon on tärkeää, koska se kantaa silloin, kun elämässä on raskasta.

– Hengellisyys kannattelee vaikeina aikoina ja auttaa kehittymään ihmisenä.

Kastaminen on usein suvun kulttuuriperinnön siirtämistä lapselle. Siksi kaste ja kirkkoon liittäminen koetaan merkityksellisenä. Samaa mieltä on myös helsinkiläinen Hanneriina Moisseinen, jonka poika kastettiin viime kesänä. Hän pitää kastetta tärkeänä esikoisensa juurien kannalta.

– Ajattelen kasteen tuovan lapsellemme yhden mahdollisuuden olla tekemisissä omien juuriensa kanssa. Sitä mahdollisuutta kaikille lapsille ei välttämättä suoda nykyaikana. Koen, että uskonto ja kulttuuri ovat tietyllä tapaa sidoksissa toisiinsa. Ortodoksisuus ja karjalaisuus ovat merkittävä osa omaa kulttuuri-identiteettiäni.

Moisseisen mukaan kyse on siitä, että jakaa oman kulttuurinsa lapsen kanssa.

– Jos lastamme ei olisi kastettu, hänestä olisi tullut uskonnoton, muualta tulleiden vanhempien kasvattama, helsinkiläinen lähiönuori, mikä kuulostaa minusta aika kalsealta. Haluan jakaa oman kulttuurini ja uskontoni lapseni kanssa. Se on rikkautta, mutta myös rakkautta.

Juuret ovat tärkeät Elina Hynnisellekin.

– Ajattelen ortodoksisuudesta sillä tavalla, että haluan jonkinlaisen perusturvan taakseni. Ortodoksisuus on identiteetti, johon olen kasvanut, ja sydämeni on Karjalassa. Sen viestin toivon välittyvän myös lapsilleni.

Moisseisen puoliso katsoi, että lapsi kannattaisi jättää kastamatta. Hänen mukaansa lapsi voisi halutessaan myöhemmin valita itse uskontokuntansa. Moisseinen taas ajatteli, että lapsi ei välttämättä tulisi syvällisesti ymmärtämään, mistä uskonnon harjoittamisessa on kysymys, jos vanhemmat eivät anna hänelle siihen mahdollisuutta lapsena.

– Vaikka olen itse nuorena eronnut ortodoksisesta kirkosta, olen myös pitkän etsinnän jälkeen löytänyt takaisin. Jokin, mikä minua on lapsena puhutellut kirkkojen tunnelmassa, puhuttelee minua edelleen. En tiedä, olisiko minulla ollut tarpeeksi ymmärrystä, jonka pohjalta päättää liittyä takaisin kirkon jäseneksi, jos minua ei olisi kastettu.

Moisseinen ajattelee, että kuuluminen uskonnolliseen yhteisöön voi parhaassa tapauksessa antaa lapselle laajempaa ymmärrystä eri uskonnoista ja lisätä yleisesti suvaitsevaisuutta uskonnollisia ihmisiä kohtaan, olipa uskontokunta mikä tahansa. Lisäksi uskonto tarjoaa vastavoiman materialistisuudelle.

– Itse kohtaan ennakkoluuloja uskontoani kohtaan erityisesti niiltä, jotka eivät kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, mutta en lainkaan muiden uskontokuntien edustajien taholta. Jos lasta ei olisi kastettu, ortodoksisuuden sijaan hänelle ei olisi ollut tarjolla mitään siihen tilalle, paitsi tätä arkista, materialistista maailmaa.

Kirjallisuutta:
Miller, Lisa: The spiritual child: The new science on parenting for health and lifelong thriving (First Picador edition.). 
New York: Picador, 2016.

Teksti: Saara Kallio Kuva: Ortodoksiviestin arkisto

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 1/20. Löydät lehden täältä.