Uutiset
Adam korotetaan taivaaseen
Helatorstaina muistamme Kristuksen taivaaseenastumista, joka Apostolien tekojen kirjan mukaan...
Säätiö tuki ortodoksista kulttuurityötä
Merkittävä osa apurahoista kohdistui Helsingin ortodoksisen seurakunnan edustajille. Alidiakoni...
Uspenskin ikonostaasin korjaus alkuun
Ikonostaasin konservointi- ja korjaustyöt etenevät vaiheittain. Hanke kestää kokonaisuudessaan...
Kristus nousi kuolleista -pääsiäiskonsertti
Uspenskin katedraalissa järjestettävässä konsertissa kuullaan seurakunnan kuoroja erikseen ja...
Ilmoittautuminen kesän leireille
Kesän leirit järjestetään seurakunnan Kaunisniemen leirikeskuksessa.
Hyppää kyytiin nuori ortodoksi
Kasvatus- ja nuorisotyön aluetoimintamallin kehittämishanke alkaa kartoitusvaiheella.
Kirkkaalla viikolla seurakunnan kirkot täyttyvät koululaisista
Koululaispalveluksissa seurakunta tavoittaa lyhyessä ajassa lähes koko perusopetuksessa olevan...
Pääsiäisenä seurakunta iloitsee myös uusista jäsenistä
Suuri lauantai on yksi kirkon perinteisistä kastepäivistä. Tänä vuonna katekumeeneille on...
Pääsiäisyöpalvelukset seurakunnan pyhäköissä
Pääsiäisyön jumalanpalvelus alkaa kirkoissa lauantaina 31. maaliskuuta klo 23.30. Yle TV1 ja...
Seurakunta tyytymätön käräjäoikeuden ratkaisuun
Seurakunnanneuvosto päätti yksimielisesti valittaa käräjäoikeuden 2. maaliskuuta antamasta...
Uspenskin juhlavuosi komeasti käyntiin
Piinaviikko-teoksen Suomen ensiesitys juhlisti 150-vuotiasta katedraalia.
Ansioituneita äitejä palkittiin Uspenskissa
Helsingin ortodoksisesta seurakunnasta ritarimerkin sai tällä kertaa kolme äitiä.
Kaksi suurta juhlaa
Palmusunnuntai ja Jumalansynnyttäjän ilmestysjuhla sijoittuvat tänä vuonna samalle päivälle.