Jumalansynnyttäjän suojelevassa syleilyssä

Koko kristitty maailma on Jumalan äidin rakastavassa suojeluksessa. Marialle omistettuja kirkkoja, kaupunkeja, maakuntia ja kokonaisia maita löytyy niin idästä kuin lännestäkin. Pyhät ihmiset ovat kaikkina aikoina kokeneet Jumalansynnyttäjän läheisyyden. Ne lukemattomat tapaukset, joissa hän on ihmeellisesti auttanut uskovaisia vastauksena heidän anomuksiinsa, ovat todistus hänen esirukouksistaan Jumalan suopeuden saavuttamiseksi.

Luukkaan evankeliumissa kerrotaan kuinka enkeli Gabriel toi neitsyt Marialle sanoman Jeesuksen syntymästä, Maria vastasi ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” (Luuk. 1: 38) Ortodoksinen kirkko kunnioittaa Mariaa nimellä Jumalansynnyttäjä. Hän on ”kerubeja kunnioitettavampi ja serafeja verrattomasti jalompi”, sillä vapaasta tahdostaan hän oli valmis toimimaan ihmiskunnan pelastuksen välikappaleena.

Kaikki, mitä kirkko opettaa Neitsyt Mariasta palautuu lopulta Kristukseen. Marian nimittäminen Jumalansynnyttäjäksi muistuttaa meitä siitä, että Kristus jo syntymänsä hetkellä oli täysi Jumala. Marian äidillinen tuska Kristuksen ristin juurella taas todistaa, että Kristus kärsimystensä keskellä ja kuolemansa hetkelläkin oli myös täysi ihminen. Näin Marian kunnioittaminen julistaa ortodoksista oppia Kristuksen kahdesta luonnosta. Jumalallinen ja inhimillinen luonto olivat yhdessä persoonassa ”muuttumatta, jakaantumatta, sekoittumatta ja eroamatta.”

Jumalansynnyttäjä ja kirkko

Kirkko lukee Vanhaa testamenttia Kristus-tapahtuman kautta. Pyhistä teksteistä löytyy useita merkitystasoja, jotka kaikki voivat olla samanaikaisesti tosia. Kirkkoisät tulkitsevatkin monet tekstikohdat viittauksina Jumalansynnyttäjään. Esimerkiksi Mooseksen Siinain vuorella näkemä pensas, joka palaa mutta ei kulu, ymmärretään Jumalansynnyttäjän neitseellisen synnyttämisen vertauskuvana.

Jumalansynnyttäjään viittaavat myös Jaakobin unessaan näkemät tikkaat, jotka yhdistivät taivaan ja maan. Marian kohtu tuli ”taivaita avarammaksi”, kun siitä tuli maailmankaikkeuden luojan asuinsija. Näin Maria toimi ikään kuin portaina, joita jumaluus saattoi laskeutua maailmaan. Pyhyyden asuinsijana myös juutalaisten liitonarkki (jossa säilytettiin laintauluja, manna-astiaa ja Aaronin sauvaa) nähtiin kuvana neitsyt Mariasta. Samoin koko Jerusalemin temppelin kaikkeinpyhin vertautui Jumalansynnyttäjään.

Myös kristillisen kirkon kaikkeinpyhin, siis kirkon alttari, kannattelee monitasoista symboliikkaa: yhtäaikaisesti se on taivas ja paratiisi, Kristuksen syntymäluola ja hautakammio. Mutta alttari näyttäytyy myös Jumalansynnyttäjän kohtuna. Ajatus Mariasta pyhyyden asuinsijana elää kirkossa vahvana. Koko kirkkorakennus vertautuu Neitsyt Mariaan. Muodostaahan seurakunta kokonaisuudessaan Kristuksen ruumiin, joka kirkkoonsa kokoontuneena on konkreettisesti Jumalansynnyttäjän suojelevassa syleilyssä.

Elämän äiti, taivaallinen esirukoilijamme

Jumalansynnyttäjää kunnioittaessaan kirkko hiljentyy elämän mysteerin äärelle. Uuden elämän syntyminen on aina Luojan ihme ja suuri salaisuus. Syntyvän lapsen ja häntä kohdussaan kantaneen äidin välillä on aivan erityinen henkinen yhteys. Siksi kirkko kunnioittaa Jumalansynnyttäjää Elämän äitinä. Hänen Poikaa kohtaan tuntemansa äidinrakkaus tekee Jumalansynnyttäjästä kaikkialla läsnä olevan voimallisen esirukoilijan. Hän on kaikkien kristittyjen yhteinen hengellinen äiti.

Ortodoksisessa perinteessä Jumalan armovoiman on koettu toteutuvan erityisesti Jumalansynnyttäjän ikoneitten välityksellä. Sanotaan, että apostoli Luukas maalasi ensimmäisen Herran äidin ikonin. Tästä alkukuvasta on syntynyt lukemattomia toisintoja. Uskovat kunnioittavat monia ikoneita ihmeitätekevinä. Suomen kirkon suurimmaksi hengelliseksi aarteeksi on muodostunut Valamon luostarissa säilytettävä Konevitsalainen Jumalansynnyttäjän ikoni. Uspenskin katedraalissa taas kunnioitamme ihmeellisistä vaiheistaan kuuluisaksi tullutta Kozelštšanin Jumalansynnyttäjän ikonia.

Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkuminen

Elokuun 15. päivä vietettävä Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhla on yksi kirkon kahdestatoista vuotuisesta suuresta juhlasta. Kirkkoslaaviksi juhlan nimi on uspenie. Uspenskin katedraali on pyhitetty tämän juhlan muistolle.

Ajatus kuolinpäivän juhlimisesta saattaa tuntua oudolta, jos ei tunne kirkon teologiaa ja traditiota. Kuoleman hetki on kuitenkin pyhälle ihmiselle taivaallisen elämän alkuhetki, taivaallinen syntymäpäivä. Kristillinen kirkko on koko historiansa ajan muistanut pyhiä ihmisiä, marttyyreita ja kilvoittelijoita, juuri heidän kuolinpäivinään.

Jumalansynnyttäjän kuolemasta puhuttaessa käytetään erityistä ilmaisua ”kuolonuneen nukkuminen”. Tähän tapahtumaan näyttää sisältyvän suuri salaisuus. Kun apostolit olivat kokoontuneet Jumalansynnyttäjän vuoteen ääreen, he kokivat ihmeellisen näyn: Itse Kristus saapui kunniassaan äitinsä luo ja nouti tämän sielun suoraan taivaan kirkkauteen. Myöhemmin Jumalansynnyttäjän jo kuoltua paikalle myöhässä saapunut apostoli Tuomas halusi päästä kunnioittamaan jo hautaluolaan laskettua Herran äidin ruumista, mutta kun hauta avattiin, se olikin tyhjä.

Ortodoksinen kirkko näkee kertomuksessa hurskaan salaisuuden. Ortodoksit kunnioittavat Jumalansynnyttäjää ylösnousseitten esikoisena. Kansan suussa uspenien juhlaa onkin nimitetty syyspääsiäiseksi. Tähän Elämän äidin juhlaan merkkivuottaan viettävä Uspenskin katedraali kutsuu meidät juhlaveisun sanoin:

Oi Jumalansynnyttäjä, sinä synnyttäessäsi säilytit neitsyyden ja kuolonuneen nukkuessasi et maailmaa hyljännyt. Sinä Elämän äitinä menit Elämän tykö ja rukouksillasi päästät kuolemasta meidän sielumme.

Pastori Mikko Leistola

Kuva: Miro Järnefelt