3.10.2018

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kristinoppikoulut eli kriparit järjestetään vuosittain kesä-elokuussa. Lisäksi tulevana vuonna järjestetään yksi talvileiri helmikuussa.

Ilmoittautuminen vuoden 2019 leireille on nyt käynnissä.

Leirimuotoinen kristinoppikoulu

Kristinoppikoulu järjestetään leirimuotoisena ja tarjoaa nuorelle mahdollisuuden perehtyä kirkon opetukseen ja ortodoksiseen elämäntapaan. Kriparilla saa turvallisessa ympäristössä pohtia muiden kanssa elämänarvoja, uskoa, eettisiä kysymyksiä ja etsiä omaa paikkaansa.

Seurakunnan järjestämät kristinoppikoulut ovat suosittuja. Valtaosa ikäluokasta osallistuu seurakunnan järjestämille leireille. Vuoden 2019 leireille odotetaan yli 200:aa nuorta.

Kristinoppikoulu vahvistaa ortodoksista identiteettiä

Leirillä  korostuu, oppituntien lisäksi, oppiminen yhdessä tekemisen ja kokemisen kautta. Tavallinen leiripäivä sisältää jumalanpalveluksia, oppitunteja, ryhmätoimintoja, leikkejä, ruokailuja, illanviettoa ja muuta yhdessäoloa.

Nuorelle on merkittävää huomata, että omaan kirkkoon kuuluu paljon muitakin nuoria. Kriparilla vahvistuu oma ortodoksinen identiteetti sekä kasvetaan kohti tiedostavaa kirkon jäsenyyttä.

Kristinoppileirillä solmitaan myös elämänmittaisia ystävyyssuhteita.

– Kristinoppileiri eli kripari on unohtumaton osa elämää! Oman kirkon opetukseen jo ortodoksiseen elämään pääsee tutustumaan käytännön kautta. Kriparilla pääsee myös tutustumaan lukuisiin muihin ortodoksinuoriin ja voi olla, että leirin aikana muodostuu elämänmittaisia ystävyyssuhteita, kasvatustyöntekijä Jaso Pössi kuvaa kristinopinleirien suosiota.

Ilmoittautuminen vuoden 2019 leireille

Kristinoppileirit on tarkoitettu käytäväksi sinä vuonna kun nuori täyttää 15 vuotta. Kutsukirje on lähetetty kaikille vuonna 2004 syntyneille seurakunnan jäsenille.

Leirit järjestetään seurakunnan Kaunisniemen leirikeskuksessa Lopella sekä kulttuurikeskus Sofiassa Helsingissä. Leiri kestää kahdeksan päivää ja yhdeksäntenä päivänä on juhlava liturgia sekä päätöstilaisuus. Kristinoppikouluun kuuluu myös yksi ennakkotapaaminen oman leirin kesken.

Vuonna 2019 järjestetään yhteensä kuusi kristinoppileiriä.

Tulevan vuoden kristinoppikoululaisten huoltajille ja tuleville leiriläisille järjestetään yhteinen infotilaisuus seurakuntasalilla (Unioninkatu 39, sisäpiha) tiistaina 13. marraskuuta klo 18.

Ilmoittaudu vuoden 2019 kristinoppileirille

Kuva: Miro Järnefelt

Kategoriat Ajankohtaista