31.3.2018

Jesajan kirjan profetiassa sanotaan: ”Sinä päivänä puhalletaan suureen pasuunaan, ja Assyrian maahan hävinneet ja Egyptin maahan karkoitetut tulevat ja kumartavat Herraa Pyhällä vuorella Jerusalemissa” (Jes. 27:13). Jumalan kansa eli maanpaossa Assyrian ja Egyptin suurvaltojen maissa. Suureen pasuunaan oli puhallettava vapautuksen ja vapauden merkiksi. Se oli kutsu karkotetuille nousta, vapautua ja palata kotiin.

Mitä pasuunaan puhaltaminen tarkoitti Israelin kansalle? Ensinnäkin, se oli merkki riemuvuodesta, jolloin vapaus oli koittava koko maalle: ”Pyhittäkää viideskymmenes vuosi … Se vuosi on riemuvuosi. Silloin jokainen maansa menettänyt saa sen jälleen haltuunsa ja jokainen orjaksi myyty saa palata sukunsa luo” (3. Moos. 25:10). Riippumatta köyhyydestä, epäonnesta ja maan pakkomyynnistä aiheutuneesta kärsimyksestä jokaiselle annettiin 50 vuoden välein uusi mahdollisuus aloittaa elämänsä alusta. Jokaiselle annettaisiin ja jokaiselle koittaisi vapaus, jokainen voisi palata kotiin.

Israel odotti pasuunan vapauttavaa kajahdusta, jolla Jumala olisi ilmoittava kansalleen juhlavuoden alkamisesta. Ilosanoman oli saavuttava vuorten yli: ”Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman” (Jes. 52:7). Tämä profetia löysi täyttymyksensä Kristuksessa. Baabelin virtojen itkuille ei ollut enää sijaa. Vanha liitto toimi tilapäisenä esikuvana kirjoitustensa kautta. Evankeliumin, uuden liiton, julistamat tapahtumat ovat tämän esikuvan toteutuminen – kauan valmisteltu todellisuus – pelastuksemme. Jumalan Pojan oli uhrauduttava ristillä avatakseen meille jälleen tien takaisin Jumalan luo. Tästä todisti jo kirkkoisä Meliton Sardeslainen 100-luvulla jKr:

Sillä laki tuli Sanaksi
ja vanha uudeksi
– ne lähtevät yhdessä Siionista ja Jerusalemista –
käsky vaihtui armoksi
esikuva totuudeksi
karitsa Pojaksi
lammas ihmiseksi
ja ihminen Jumalaksi”

Kristuksen ylösnousemuksen juhlapäivä aktualisoi nämä menneisyydessä koetut ajan ulkopuolella olevat totuudet alati koettavaksi tapahtumaksi – ne ovat ajankohtaisia juuri tänään: ”Tänään Kristus kukisti kuoleman ja nousi kuolleista”. Mennyt ja tuleva aika saavat täyttymyksensä kirkossa, jossa meitä kutsutaan elämään lakkaamattomassa nykyhetkessä – tänään – tässä päivässä – tämänhetkisessä ja jokapäiväisessä yhteydessä Jumalaan.

Kristuksen ylösnousemusjuhla – vaikka se kyllästääkin koko kirkkovuoden ja valaisee jumalanpalveluskierron koko täyteydessään – ei ole vain kerran toistuva tapahtuma. Kristittyinä meillä on ikuinen pääsiäinen ja olemme aina yhteydessä ylösnousseeseen Kristukseen, kuten pääsiäisyöpalveluksen kanonissa todetaan: ”Oi Kristus! Tuonelan tyrmään teljetyt vangit nähtyään äärettömän laupeutesi riensivät iloisin askelin valkeutta kohden ja ylistivät iankaikkista pääsiäistä”. Jakakaamme tätä ilosanomaa väsyneen maailman korviin pasuunan kajahdusten tavoin niin, että se kaikuu aina tuonelassa asti. Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo
Oulun metropoliitta Elia
Joensuun piispa Arseni

Kuva: Henna Hietainen


Basunens ljud

Påskhälsning från det ortodoxa biskopsmötet i Finland, Herrens år 2018.

I Jesajas profetias bok sägs ”Den dagen skall den stora basunen ljuda, och alla skall komma, de som gick förlorade i Assyrien, de som skingrades i Egypten, och de skall tillbe Herren på Jerusalems heliga berg (jfr Jes 27:13).” Guds folk levde i landsflykt i stormakterna Assyrien och Egypten. Att blåsa i basunen var ett tecken på befrielse och frihet. Det var en inbjudan till de landsflyktiga att resa sig, befria sig och återvända hem.

Vad innebar basunens ljud för Israels folk? Främst var det tecknet på ett jubelår, då hela landet skulle få frihet: ”Ni skall helga det femtionde året och utropa frihet åt alla invånare i landet. Det skall vara ett friår för er: var och en skall få tillbaka sin egendom och få komma tillbaka till sin släkt” (3Mos 25:10). Vart femtionde år erbjöds alla möjligheten att påbörja sitt liv på nytt, oberoende av det lidande, som vållats av fattigdom, olycka och förlust av jord. Envar skulle få, envar skulle befrias, envar fick återvända hem.

Israel väntade på det befriande ljudet från basunen, då Gud skulle utlysa ett jubelår för sitt folk. Glädjebudet skulle komma över bergen: ”Härligt är att höra budbärarens steg när han kommer över bergen, han som bär bud om seger, som ropar ut goda nyheter, bär bud om räddning” (Jes 52:7). Denna profetia fick sin uppfyllelse i Kristus. Det fanns inte längre plats för gråten vid Babylons floder. Det gamla förbundet verkade som en tillfällig förebild genom sina skrifter. Evangeliets, det nya förbundets, händelser är fullbordan av denna förebild – en länge förberedd verklighet – vår frälsning. Guds Son skulle offra sig på korset för att vägen tillbaka till Gud skulle öppnas för oss alla. Om detta vittnade redan kyrkofadern Melito av Sardes på 100-talet e.Kr.:

Ty lagen har blivit ord och det gamla nytt – som utgår från Sion och Jerusalem – och budet nåd och förebilden verklighet och lammet Son och fåret en människa och människan Gud.” (Sv. Övers. Per Beskow)

Genom Kristi uppståndelses fest blir dessa tidlösa sanningar till händelser, som kan upplevas idag likaväl som i forna tider – de är aktuella idag: ”Idag besegrade Kristus döden och uppstod från de döda”. Det förgångna och den kommande tiden får sin fullbordan i kyrkan, där vi kallas att leva i en  ständigt närvarande tid, idag, denna dag, denna stund och varje dag i gemenskap med Gud.

Kristi uppståndelses fest – som uppfyller hela kyrkoåret och upplyser hela gudstjänstcykeln – är ingen engångshändelse. Som kristna har vi ständigt påsk och vi står alltid i förbindelse med den uppståndne Kristus, som det sägs i påsknattsgudstjänstens kanon: ”De som i dödsrikets bojor hölls fångna, såg din gränslösa barmhärtighet, o Kristus. De skyndade med glada steg mot ljuset, och klappade händer i jubel över en evig påsk.” Låt oss likt basunstötar, som dånar ända till dödsriket, dela detta glädjebudskap till vår trötta värld. Kristus är uppstånden från de döda! Sannerligen uppstånden!

Leo, ärkebiskop av Helsingfors och hela Finland
Elia, metropolit av Uleåborg
Arseni, biskop av Joensuu

Foto: Henna Hietainen

Kategoriat Kirkkovuosi
Jaa juttu