Piispa Sergei nosti jäähyväisopetuspuheessaan esille pyhän perheen paon ja viattomat lapsiuhrit Ukrainassa ja Gazassa

Piispa Sergein saarna Uspenskin katedraalissa 29.12.24:

Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.

Tänä Kristuksen syntymän jälkeisenä sunnuntaina ja joulun jälkijuhlana voimme yhtyä profeetta Jesajan profetian sanoihin: ”Sillä lapsi on syntynyt meille, Poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, Hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.” (Jes. 9:5).

Päivän evankeliumina on kertomus pyhän perheen paosta Egyptiin. Kun idän tietäjät kysyivät kuningas Herodekselta: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? (Matt. 2:2) Herodes säikähti, sillä hän luuli, että maallinen hallitsija,  uhka hänelle oli syntynyt. Hän pelkäsi, että vastasyntynyt kuningas riistäisi eräänä päivänä hänen valtaistuimensa. Herodes ymmärsi täysin väärin Kristuksen tulon tarkoituksen.  Jeesus ei halunnut Herodeksen valtaistuinta, vaan Hän halusi olla tämän elämän kuningas. Hän halusi antaa ikuisen elämän, ei muuttaa Herodeksen senhetkistä elämää.

Tietäjien kysymys häiritsi Herodes Suurta, sillä hän ei ollut laillinen Daavidin suvun kruununperillinen, joten monet juutalaiset vihasivat häntä ja pitivät häntä vallankaappaajana. Jos Jeesus todella oli perillinen, siitä seuraisi ongelmia Herodekselle. Siksi hän kutsui koolle ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä Messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:

’Sinä Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaasi Israelia.’ (Matt. 2:4-6). 

Useimmat juutalaiset odottivat Messiaan olevan Aleksanteri Suuren kaltainen sotapäällikkö ja poliittinen vapauttaja ja Herodeksen neuvonantajat olivat sen kertoneet hänelle. Herodes ei halunnut odotella, vaan määräsi kaikki Betlehemin kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset surmattaviksi ja syyllistyi siten joukkomurhaan. Hänellä oli pakkomielle surmata vastasyntynyt kuningas Jeesus. Herran enkeli ilmestyi kuitenkin unessa Joosefille ja neuvoi häntä pakenemaan perheensä kanssa Egyptiin ja näin Jeesus-lapsi pelastui varmalta kuolemalta.

Yhä tänäänkin tulee todeksi profeetta Jeremian ennustus: ”Ramasta kuuluu huuto, itku ja kova valitus, Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole.” ( Matt. 2:17-18). 

Lähes päivittäin saamme kuulla ja lukea uutisia siitä, kuinka Israel on pommittanut Gazan aluetta ja kuinka kymmenet tuhannet viattomat lapset ovat jo saaneet siellä surmansa tai kuinka vielä lähempänä meitä Venäjän pommit Ukrainassa ovat saaneet aikaan suuren määrän viattomia lapsiuhreja. Tämä kaikki sama tapahtuu meidän silmiemme edessä tänä päivänä niin kuin kaksituhatta vuotta sitten! Eikö ihmiskuntamme ole oppinut mitään aiemmasta? Aina tuntuu nousevan uusia herodeksia, jotka ovat valmiita surmaamaan ja surmauttamaan kymmeniätuhansia ihmisiä vain omaa valtaansa pönkittäkseen.

Jokaisen ihmisen synninteko ei kohdistu vain ihmiseen itseensä, vaan sillä on vaikutusta paljon laajemmin. Herodeksen kaltaisten diktaattorien kohtalo viimeisellä tuomiolla ei ole kadehdittava.

Pyhän perheen paolla Egyptiin on yhtymäkohta Israelin historiaan. Myös Israelin kansa joutui Egyptiin historiansa alussa. Jumala johdatti kansansa Israelin ja Vapahtajamme perheen pois Egyptistä. Molemmat tapaukset osoittavat Jumalan johdatusta omiensa pelastamiseksi. Jeesus Vapahtajamme sai kokea jo lapsena maanpakolaisuuden, siksi Hän on lohdutuksena niille miljoonille pakolaisille, jotka joutuvat jättämään kotinsa tänäkin päivänä sodan, uskonnollisen tai poliittisen vainon vuoksi.

Evankelista Luukkaan jouluevankeliumista olemme saaneet kuulla, kuinka Herran enkeli ilmoitti ilosanoman Vapahtajan syntymästä ja samalla taivaallinen sotajoukko ylisti Jumalaa sanoen: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa ja maan päällä rauha ihmisillä, joita Hän rakastaa”. (Luuk.2:13-14). Rauha niin kansojen kuin yksittäisten ihmistenkään välillä ei ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii meiltä rauhan tahtoa ja sovinnonmieltä.

Rauhaa me rukoilemme jumalanpalveluksissamme nyt maailmassa keskenään sotiville. Se on meille annnettu jumalallinen mahdollisuus toteuttaa kristittyinä ja Jumalan kuvina sitä Jumalan kaltaisuutta, mihin meidät on luotu. Ilosanoma Jumalan valtakunnasta sisältää aina myös rauhan ulottuvuuden. Kuinka tärkeä piirre rauha onkaan meissä?

Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen neuvo on meille kaikille varmasti tuttu: ”Etsi rauha sisimpääsi ja tuhannet ympärilläsi pelastuvat”. Jeesus sanoi opetuslapsilleen jäähyväispuheessaan : ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa” (Joh. 14:27). Maailma ei voi antaa meille rauhaa. Autuuden lauseissa rauhantekijöitä kutsutaan Jumalan lapsiksi. Tullessaan opetuslastensa luo, Jeesus tervehti heitä yleensä tavanomaisella juutalaisella rauhan tervehdyksellä ”Shalom”, rauha teille! Jättäessään opetuslapsensa, Jeesus antaa tälle rauha -sanalle  siunauksen luonteen. Tätä Jeesuksen antamaa rauhan siunausta piispa ja pappi toivottavat liturgioissa lukuisia kertoja kirkkokansalle.

Heprean kielisen rauha -sanan, Shalom, merkitys on laajempi kuin vain sodan vastakohta. Se sisältää kaikkinaista kansan ja ihmisen hyvinvointia, ja korostus on aineellisessa, fyysisessä ja yhteiskunnallisessa hyvässä, onnessa, terveydessä ja menestyksessä, mitkä kaikki tulevat Jumalalta.

Kysymyksessä on koko ihmisen hyvä ja pelastus, jonka Messias tuo ja jota Kristus toteuttaa julistuksellaan, parantamisihmeillään, vallallaan luontoon ja viime kädessä sovituskuolemallaan.

Kiitollisuus Jumalan hyvyydestä, rakkaudesta ja hyvästä tahdostaan meitä ihmisiä kohtaan tuo meidät lähemmäksi toinen toistamme kiittämään yhdessä joulun suurimmasta lahjasta. Silloin kun joulun hyvä sanoma, ilon ja rauhan sanoma, saa sijaa sydämissämme, meistäkin voi tulla todellisia jouluevankeliumin julistajia ja rauhantekijöitä, jotka viemme Kristuksen rakkautta ja rauhaa kaikkialle sinne, missä me elämme ja olemme.

Aamen.

Piispa Sergei