Tie pyhien luo

Meillä saattaa olla ongelmia suhteessa pyhiin ihmisiin. Pyhät ihmiset voivat tuntua kaukaisilta ja epätodellisilta. Joku joutuu ehkä ponnistelemaan, että pystyisi uskomaan edes Kristukseen ja rukoilemaan Jumalaa, eikä voimia ja kiinnostusta sen jälkeen enää riitä pyhiin uskomiseen.

Oman elämän vaikeuksien keskellä esimerkiksi kirkkoisät Basileios Suuri ja Johannes Krysostomos tai munkkikilvoituksen isähahmo Antonios Suuri tuntuvat toivottoman vierailta ja kaukaisilta. Joku voi epäillä, onko pyhiin uskominen ja pyhien rukoileminen edes sopivaa tai yleensäkin vähättelee pyhien merkitystä.

Näin on asianlaita ennen kaikkea lännessä, missä helposti etäännytään perinteisestä ortodoksisesta ajattelusta ja missä protestanttinen opetus vaikuttaa ortodoksienkin käsityksiin ja rukouselämään.

Ensimmäinen asia pyhistä puhuttaessa on muistaa Kristuksen sanat siitä, että Jumalalle kaikki ovat eläviä (Luuk. 20:38). Pyhät elävät, vaikuttavat ja toimivat edelleen.

Saman kirkon jäseninä

Onkin hyvä palauttaa mieleen ortodoksinen käsitys kirkosta. Kirkko koostuu kahdesta osasta, taistelevasta maanpäällisestä seurakunnasta, johon me elävät ihmiset kuulumme, ja toisaalta riemuitsevasta taivaallisesta seurakunnasta, johon kuuluvat pyhät.

Yhdessä pyhien kanssa me muodostamme Kirkon, Kristuksen Ruumiin. Saman ruumiin jäseninä me tietysti olemme yhteydessä toisiimme ja huolehdimme toinen toisestamme (ks. 1. Kor. 12:12–30).

Miten tämä keskinäinen yhteys meidän ja pyhien välillä ilmenee? Meidän puoleltamme se ilmenee rukouksena, eli muistamme pyhiä rukouksessa, pyydämme heiltä apua, vietämme heidän muistopäiviään. Pyhien puolelta se ilmenee rakkautena ja auttamishaluna.

Voidaan ajatella, että elämme pyhien kanssa ikään kuin samassa talossa, mutta talon eri huoneissa. Silloin rukouksemme pyhien puoleen on kuin seinään koputtamista: ”Hei, sinä siellä, kuuletko? Nyt tarvittaisiin tällaista apua!”

Entä pyhät? He elävät ikään kuin talon yläkerrassa, josta he katselevat kahteen suuntaan: taivaaseen ja taivaan kirkkauteen ja autuuteen ja toisaalta alas maan päälle. He näkevät meidän elämämme ja asiamme. He tietävät murheemme ja kuulevat rukouksemme.

Maan päällä eläessään pyhät oppivat Jumalan rakkautta, ja kenellä on rakkaus maan päällä, hän vie sen mukanaan iankaikkiseen elämään Taivaan Valtakuntaan, missä rakkaus kasvaa ja tulee täydelliseksi. Jos rakkaus ei täällä voi unohtaa veljeään, niin sitä suuremmalla syyllä pyhät eivät unohda meitä vaan rukoilevat meidän puolestamme.

Avainsana on rakkaus. Pyhät voisivat uppoutua Jumalan katselemisen ihanuuteen ja autuuteen ja unohtaa kaiken muun, mutta rakkaus ei salli sitä. Käsky rakastaa lähimmäistä on juurtunut pyhien sydämeen. Jo maanpäällisen elämänsä aikana pyhät auttoivat ihmisiä rukouksillaan. Taivaissa he haluavat vain, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja että kaikki saisivat nähdä Jumalan kunnian ja sen kirkkauden, jonka he itse näkevät.

Entä miten me voisimme tulla osallisiksi tuosta pyhien ihmeellisestä, rakkauden täyttämästä maailmasta? Miten saisimme siitä jonkinlaisen otteen?

Ensiksi on tärkeää, että elämme Kirkon yhteydessä, Kristuksen Ruumiin, Kirkon jäseninä. Silloin kuulumme jo samaan yhteisöön, samaan Kirkko-Ruumiiseen pyhien kanssa. Elämme samassa talossa.

Samassa yhteisössä eläminen kuitenkin tarkoittaa, että hyväksymme tuon yhteisön elämäntavan, normit ja päämäärät. Kristilliseen, kirkolliseen ja ortodoksiseen elämäntapaan kuuluu päivittäinen rukous, jonkinlainen paastoaikojen ja -päivien huomioonottaminen, hengellinen lukeminen, Kirkon jumalanpalveluselämään osallistuminen (erityisesti ehtoollisen ja katumuksen sakramentit) ja yleensäkin käskyjen noudattaminen sekä lähimmäisen rakastaminen.

Kristus itse kiteyttää tämän kaiken rakkauden kaksoiskäskyyn: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi” ja ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Mark. 12:30–31).

Kirkosta vieraantuneen ja pelkästään aineellisten asioiden parissa askaroivan ihmisen on vaikeaa kokea ja tajuta pyhien apua ja läsnäoloa, koska hän elää itse aivan toisenlaisessa maailmassa ja toisenlaisessa hengellisessä ilmapiirissä kuin pyhät.

Jos hyväksymme kirkollisen elämäntavan itseämme koskevaksi ja yritämme noudattaa sitä, astumme silloin sisään pyhien maailmaan ja siihen kilvoittelun täyttämään elämäntapaan, jota pyhät noudattivat. Silloin olemme oikeutettuja pyytämään ja saamaan heiltä apua.

Pyhät auttajina

Pyhien tuntuvasta avusta vaikeissa elämäntilanteissa voisi kertoa paljonkin esimerkkejä. Puhutaan siis siitä, mitä tavallisesti sanomme ihmeiksi.

Kerrottakoon yksi esimerkki Sergei ja Herman Valamolaisten ihmeistä. 1800-luvun puolivälissä erään Laatokan Karjalassa asuvan karjalaisperheen poika sairastui rokkoon, joka vioitti pojan silmää. Poika oli muutenkin hyvin heikossa kunnossa, kuolemaisillaan. Kerran perheen isä seisoi ikonien edessä rukoilemassa apua pyhiltä Sergeiltä ja Hermanilta. Samassa sairas poika huusi kovalla äänellä:

– Isä, kuka on tuo munkki, joka seisoo sängyn vieressä?

– Mikä munkki, eihän täällä ole ketään! isä vastasi.

Mutta tähän poika sanoi:

– Miten niin ei ole. Ihan äsken hän otti pullosta jotakin ja voiteli kipeän silmän, ja nyt minä näen.

Isä meni kiireesti lapsen luo ja näki, että silmä oli parantunut, ja pian poika toipui kokonaan.

Isä ymmärsi, että pojan oli parantanut jompikumpi Valamon ihmeidentekijöistä ja kävi tämän jälkeen usein Valamossa kiittämässä pyhittäjäisiä Sergeitä ja Hermania.

Kirkon kokemus on tulvillaan kertomuksia pyhien avusta. Meidän pitää vain muistaa rukoilla pyhiä ja pyytää heiltä apua.

Lisäksi jokainen pyhä on kilvoitellut omalla erityisellä tavallaan ja kulkenut omaa erityistä elämäntietään, ja siksi jokainen pyhä auttaa meitä omalla erityisellä tavallaan.

Niinpä esimerkiksi profeetta Elialta rukoillaan kuivuuden aikana sadetta, pyhältä Nikolaokselta apua minkä tahansa hädän ja ahdingon aikana ja Ksenia Pietarilaiselta pyydetään apua perheongelmiin. Herran esivanhempia Joakimia ja Annaa, jotka itse kärsivät pitkään lapsettomuudesta, pidetään lapsettomien auttajina. Johannes Kronstadtilaisella oli vaikeuksia lukutaidon opettelemisessa, joten häneltä rukoillaan apua lasten koulunkäyntiin. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Kirkkomme uudelta pyhältä Johannes Valamolaiselta voi pyytää apua paitsi rukouselämän ja hengellisen elämän asioissa, myös perhe-elämässä ja ihmissuhteissa. Kirjeissään hän käsittelee paljon näitä kysymyksiä.

Johannes Sonkajanrantalaisessa meillä on oma lasten ja nuorten suojelija: ortodoksisen nuorison suojelija Suomessa. Johannes on mitä parhain esimerkki Jumalan sanan julistamisesta, uskonnon opettamisesta ja oman uskon esiintuomisesta ja puolustamisesta.

Pyhiin tutustuminen

Jokaisen pyhän elämästä löytyy jokin piirre, josta voimme ottaa oppia. Meidän pitää vain tutustua pyhien elämään ja löytää pyhien hengelliset reseptit, joita he ovat itse kehittäneet ja jättäneet meille.

Ensimmäinen edellytys on, että alamme tutustua pyhien elämäkertoihin. Meidän tuskin kannattaa istua kädet ristissä odottamassa, että joku pyhä tulee esittäytymään meille ja tarjoamaan apuaan. On hyvä tehdä aloite itse.

Elämäkertoja on tarjolla runsaasti. Esimerkiksi 12-osainen pyhien elämäkertasarja Synaksarion on valmistunut.

Suomeksi on olemassa erillisinä kirjoina useita laajoja pyhien elämäkertoja. Kreikkalaisista mainittakoon pyhät Nektarios Eginalaisen, Kosmas Aitolialaisen, Arseni Kappadokialaisen ja Johannes Venäläisen. Venäläisistä pyhistä on julkaistu kirjat esimerkiksi Siluan Athosvuorelaisesta, Amvrosi Optinalaisesta, Johannes Kronstadtilaisesta ja Ksenia Pietarilaisesta, Serafim Sarovilaisesta sekä Herman Alaskalaisesta.

Jokaisen ortodoksin velvollisuus on perehtyä ainakin oman pyhänsä elämänvaiheisiin ja mielellään oman seurakunnan tai kirkon pyhään. Kun näiden läheisimpien pyhien elämäkerrat ovat tuttuja, on jo helppo kääntyä heidän puoleensa omissa aamu- ja iltarukouksissa. Meillä Suomessa on myös velvollisuus tutustua oman paikalliskirkkomme uusien pyhien elämäkertoihin.

Toinen hyvä tapa tutustua pyhiin on osallistua jumalanpalveluksiin pyhien muistopäivinä tai tutustua muuten itselle läheisten pyhien jumalanpalvelusteksteihin. Toivottavaa olisi, että uusia pyhiämme tuotaisiin esille ja tehtäisiin tutuksi seurakunnan tapahtumissa, tiistaiseuroissa, ortodoksiapiireissä ja nuorisotapahtumissa laulamalla heidän jumalanpalvelustekstejään, troparia, kontakkia, stikiiroita.

Ei pidä ajatella, että niitä saa laulaa vain heidän muistopäivänään. Jos joku pyhä on meille rakas, voimme laulaa hänelle omistettuja veisuja milloin vain jumalanpalvelusten ulkopuolella. Erikseen mainittakoon akatistokset, jotka eivät ole sidottuja pyhän muistopäivään. Akatistos jollekin pyhälle voidaan toimittaa kirkossa milloin vain.

Pyhien muistamisen voi liittää myös rukousnauhalla rukoilemiseen. Luostariasukkaiden rukoussääntöön kuuluu yleensä Jeesuksen rukouksen lisäksi pienempi määrä rukouksia Jumalanäidille ja vielä pienempi määrä rukouksia kaikille pyhille tai omalle pyhälle, omalle taivaalliselle esirukoilijalle. Halutessaan voi rukoilla rukousnauhan avulla ketä tahansa itselle tärkeää ja läheistä pyhää.

Taivaalliset ystävämme

Kun joku pyhä tulee meille läheiseksi, hän voi parhaimmillaan olla kuin läheinen ystävä, johon voimme aina turvautua. Kaikki tiedämme, että maallisia ystävyyssuhteita hoidetaan ja vaalitaan ja että ystäviin pidetään yhteyttä. Sama pätee pyhiin. Omat aamu- ja iltarukoukset ovat hetkiä, jolloin voimme vaalia taivaallisia ystävyyssuhteita. Tietysti muistamme näiden taivaallisten ystävien muistopäivät ja menemme silloin kirkkoon, jos se vain on mahdollista.

Pyhän Johannes Venäläisen elämäkerrassa on liikuttava kertomus miehestä, joka piti pyhää Johannesta ystävänään. Kerran hän sitten unohti pyhän muistopäivän. Silloin hän kadulla kulkiessaan kuuli äänen sanovan hänelle: ”Näinkö ystävät unohdetaan!”

Mies ihmetteli, mistä ääni tuli ja tajusi sitten, että oli unohtanut ”ystävänsä”, pyhän Johanneksen muistopäivän. Murheen murtamana hän matkusti Evian saarelle kirkkoon, jossa pyhän Johanneksen pyhäinjäännökset ovat, kävi siellä synnintunnustuksella ja katui unohdustaan. Kun pappi yritti lohduttaa häntä, hän sanoi vain: ”Ei se ole mikään pikku juttu, jos jokin pyhä sanoo, että olet unohtanut hänet!”

Pyhä Paisios Athosvuorelainen sanoo, että meidän on osoitettava pyhiä kohtaan kiitollisuutta siitä, että pyhät auttavat meitä rukouksillaan. Hän sanoo, että meidän on oltava kiitollisia jopa tuntemattomille pyhille, sillä hekin rukoilevat meidän puolestamme.

Tämä on huikea ajatus: Ortodoksin Kirkko tuntee tuhatmäärin nimeltä tunnettuja pyhiä, ja miten paljon onkaan vielä tuntemattomia! Heti kun alamme vähän kilvoitella, koko tuo pyhien joukko rientää avosylin meitä vastaan ja auttaa rukouksillaan.

Pyhiinvaellus

Pyhiinvaellus jonkin pyhän luokse, kumartamaan hänen pyhäinjäännöksiään ja ehkä tutustumaan hänen kilvoittelupaikkoihinsa on yleensä hengellinen huippuhetki. Se merkitsee konkreettista, käsinkosketeltavaa kohtaamista tutun ja rakkaan pyhän kanssa.

Suomalaisille tällainen pyhien luokse suuntautuva pyhiinvaellus on jäänyt jossain määrin vieraaksi, koska meillä ei omassa kirkossamme ole ollut pyhiä. Nyt tilanne on muuttunut. Vaikka uusien pyhiemme pyhäinjäännöksiä ei ole vielä nostettu haudasta, voimme siitä huolimatta tehdä pyhiinvaelluksen heidän luokseen Valamon luostarin hautausmaalle ja Ilomantsin Kokonniemen hautausmaalle, jonne pyhä Johannes Sonkajanrantalainen on haudattu.

Pyhiinvaelluskohteeksi kannattaa ehdottomasti ottaa myös pieni pyhän naisprofeetta Hannan kirkko Sonkajanrannan kylässä.

Kirjoitus on juhlapuhe Porvoon kirkon praasniekasta 6. elokuuta.

Teksti: Nunna Ksenia Kuva: Vlada Wahlstén

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 5/19. Löydät lehden täältä.