Uskon poluilla

Luterilaisen Ivakon perheen naiset lähtivät kukin omalle uskonnolliselle tielleen. Äiti Tuula Ivakosta tuli ortodoksi, samoin toisesta tyttärestä. Nuura-Johanna Ivakko valitsi toisin ja löysi islamin. Mitä tapahtui ja miltä se heistä tuntui?

Johanna: ”Isän puolen suku on ortodoksista. Suku on kotoisin Salmin pitäjästä raja-Karjalasta. Isä itse on luterilainen. Muistan, että ihan pienenä, kun olin alle kouluikäinen, meillä luettiin Levolle lasken luojani -iltarukous.”

Tuula: ”Emme olleet kovin uskonnollisia. Joulukirkossa silloin tällöin käytiin.”

Ortodoksisuus

Tuula: ”Minusta tuli ortodoksi 31 vuotta sitten. Olin Hagelstamin galleriassa töissä. Siellä oli näyttely, johon liittyviä papereita minun piti lähteä hakemaan eräältä henkilöltä. Hän oli menossa Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon ja sanoi, että tule sinne hakemaan ne paperit.

Tulin kirkkoon ja seisoin ovella. Kullat ja hopeat kiilsivät ikonien ympärillä. Suitsukkeet tuoksuivat ja kuoro lauloi. Ajattelin, että onpa ihanaa! Tuli voimakas tunne, että tänne haluan tulla. Tunsin olevani kotona.

Mietin, miten kirkossa pitää käyttäytyä. Otin yhteyttä ortodoksipappiin. Keskustelimme pitkään, ja sain muutamia kirjoja luettavaksi. Isä Feodor Iltola liitti minut ortodoksiseen kirkkoon Valamon luostarissa 12.11.1988.”

Johanna: ”Olin silloin 8. tai 9. luokalla. En varmaan ajatellut asiasta mitään sen ihmeellisempiä. Sen muistan, kun kotitaloustunnilla oli puhetta paastosta. Hätkähdin, kun opettaja kysyi jotakin. Olin kauhean ylpeä, kun tiesin oikean vastauksen.

Äidin liittyminen ortodoksiseen kirkkoon oli varmaan ihan luonnollista. Se oli hänen valintansa.”

Hengellistä etsintää

Johanna: ”Olen todella pienestä asti kokenut luterilaisuuden ja kristinuskon vieraaksi. Rippileirillä oli kivaa, siellä kuului käydä mutta se ei innostanut. Olin 20-vuotias, kun erosin kirkosta. Etsikkovuoteni olivat värikkäät.

Parikymppisenä luin lehdestä meditoinnista ja kiinnostuin buddhalaisuudesta. Kävin jonkin verran meditoimassa. Koin, että siinä oli hyviä asioita, mutta jossain vaiheessa oli Buddhan palvontamenoja ja ajattelin, ettei ihmistä voi palvoa.

Vuonna 2001 olin eronnut pidemmästä suhteesta. Oli sellainen masentunut elämänvaihe menossa. Äitini kysyi, halusinko lähteä Valamon luostariin. Olin siellä viikon ja koin uskonnollista heräämistä. Minusta pidettiin hyvää huolta ja koin jotenkin vahvana Jumalan ja uskon läsnäolon. Äiti sanoi, että kirkossa pitää olla huivi ja hame. Koin sen kauhean mukavana. Tuli usko siihen, että Jumala on olemassa – mutta mitä se sitten on? Meni useampi vuosi niin, ettei elämässäni ollut uskontoa.”

Tuula: ”Muistatko muuten, kun tulit Valamosta? Sanoit, että siellä oli ihan kivaa ja ihmiset pitivät sinusta huolta, mutta sanoit, ettei se ole sinun juttusi.”

Johanna: ”Pyhä kolminaisuus tuntuu vieraalta. Tästä olen monesti puhunut muitten suomalaisten islamiin kääntyneitten kanssa. Islamissa tämä asia on selkeämpi.”

Tuula: ”Se oli kuten Johanna totesi. Ajattelin silloin että noh, Johanna löytää. Muistan, kun sinulla oli buddhalainen vaihe. Minä vain toivoin ja rukoilinkin, että löytäisit jonkun uskon missä sinun olisi hyvä ja helppo olla.”

Islam

Johanna: ”Vuoden 2010 alussa kiinnostuin enemmän islamista. Olin töissä vanhainkodissa, jossa työskenteli eräs marokkolainen musliminainen. Myös silloinen avopuolisoni oli muslimi. Tätä kautta islam tuli elämääni.

En tuntenut muita musliminaisia. Jotenkin tämä marokkolainen nainen vaikutti minuun. Hän oli niin hyvä ihminen. Hänellä oli jotain, mitä kaipasin itsellenikin. Se oli sellaista johdatusta. Näin unta, että minulla oli huivi kädessäni ja annoin sen työpaikalla tälle naiselle ja pyysin laittamaan sen minulle päähän. Sitten erään kerran laitoin hänelle viestiä, että voisitko opettaa minua ja viedä islamin polulle.

Saman vuoden marraskuussa sanoin islamin uskontunnustuksen eli shahadan. Siitä lähtien olen harjoittanut islamia: rukoillut viidesti päivässä ja paastonnut ramadanin aikana. Olen liberaali sunnimuslimi.”

Tuula: ”Ajattelin, että muslimi – ahaa, en tiedä muslimeista mitään. Juttelin asiasta Johannan kanssa ja otin vähän selvää. Näin Johannasta, että hänen oli hyvä olla. Minusta oli ihanaa, että Johanna löysi jonkin tällaisen viitekehyksen, ettei tarvitse olla tyhjä. Olin iloinen varsinkin, kun kuulin, että juttelit tästä ensimmäisenä kollegasi, naisen kanssa. Ei ollut mitään sellaista, että olisit löytänyt miehen ja sinun olisi sen takia pitänyt kääntyä muslimiksi. Se oli sinun oma löytösi.”

Johanna: ”Itse asiassa islamissa sanotaan, ettei saa pakottaa tähän uskontoon. Sen pitää tulla omasta sydämestä.”

Perhe ja sukulaiset

Johanna: ”Amerikassa asuvalle tädilleni oli aikamoinen shokki, kun kerroin kääntyneeni muslimiksi. Hän edustaa äärikristittyjä. Minulle on ihan sama, kuka uskoo mitenkäkin. Edesmennyt kummitätini sanoi olleensa vedet silmissä, kun kuuli muslimiksi tulostani. Hän itki ja oli onnellinen. Hän oli muutenkin hyvin vapaamielinen.

Kaikki ystävyyssuhteeni ovat säilyneet. Olen kuullut paljon tarinoita, että varsinkin pienemmillä paikkakunnilla voi mennä välit, jos suomalainen nainen kääntyy islamiin.”

Tuula: ”Täällä pääkaupunkiseudulla näkee paljon erilaisia ihmisiä. Enää ei ole niin ihmeellistä, jos pukeutuu huiviin.”

Johanna: ”Aluksi otin vakavasti sen, että kristillisiin juhliin osallistuminen on haram, kiellettyä. Viime vuosina on tullut haikea olo jouluina, kun on niin kauniit muistot lapsuuden jouluista. Kunnioituksesta äitiä kohtaan olemme olleet hänellä joulun vietossa syömässä. Jumala näkee sydämeen, mitä me olemme. Olemme mieheni kanssa avaramielisiä.

Meillä on ramadanin jälkeen id-juhla, mutta emme ole paljon juhlineet sitä. Mutta sehän olisi vain mukavaa, jos joku tulisi juhlimaan. Kaikki ovat tervetulleita.”

Vakaumukset

Johanna: ”Ajattelen ihan positiivisesti ortodoksisuudesta. Jos pitäisi valita luterilaisuuden ja ortodoksisuuden välillä, valitsisin ortodoksisuuden sen esteettisyyden vuoksi. Äiti on harras ortodoksi ja käy palveluksissa. Muistan, kun meillä oli kodinpyhitys silloin kun olin lapsi. Se oli hieno tilaisuus. En koe sitä mitenkään negatiivisena.”

Tuula: ”Ei se muuta sinua mitenkään, että olet muslimi. Olet ihan sama Johanna kuin ennenkin. Olen iloinen puolestasi. Näen että sinulla on hyvä olla nyt.”

Johanna: ”Olen hyvässä hengellisessä kodissa ja ihmissuhteessa. Etsintä on loppunut.”

Tuula: ”Minulla on luterilainen mies ja kodissamme on runsaasti ikoneja. Eikä siinä ole mitään ongelmaa.”

Teksti: Mirva Brola Kuva: Saara Kallio

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 4/19. Löydät lehden täältä.