Kirkkovuoden alku muistuttaa myös luomakunnan vaalimisesta ja arvostamisesta. Vaikka päivää on vietetty jo vuosikymmenten ajan, on sen sanoma nyt ilmastonmuutoksen kiihtyessä kenties ajankohtaisempi kuin koskaan ennen.

31.8.2022

Ortodoksisessa kirkossa kirkkovuosi alkaa syyskuun ensimmäisenä, jolloin vietämme myös luomakunnan päivää.

Kirkkovuoden alkua on vuodesta 1989 saakka kutsuttu luomakunnan päiväksi ekumeenisen patriarkan aloitteesta.  Viime vuosina myös esimerkiksi Kirkkojen maailmanneuvosto ja Suomen Ekumeeninen Neuvosto kutsuvat viettämään luomakunnan aikaa 1.–4. syyskuuta. Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokous Karlsruhessa Saksassa ajoittuu juuri luomakunnan aikaan. Yleiskokous alkoi 31.8. Lisätietoa Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla.

Helsingin ja koko Suomen Arkkipiispa Leo on kehottanut seurakuntia liputtamista uuden kirkkovuoden ja luomakunnan kunniaksi.

Akatistos luomakunnalle, kokoöinen ja lemmikkien siunaaminen – kirkkovuosi alkaa jumalanpalveluksien runsaudella

Kirkkovuosi alkaa ja loppuu kiittämisellä. Seurakunnan pyhäköissä toimitetaan uuden kirkkovuoden alkaessa jumalanpalveluksia, joissa kiitosakatistoksen eli luomakunnan akatistoksen sanoin tuodaan ”kunnia Jumalalle kaikesta”.

Myllypuron kappelissa Helsingissä toimitetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa uuden vuoden kokoöinen jumalanpalvelus, joka alkaa 31.8. kello 16:30 ja jatkuu hetkipalveluksien myötä jumalalliseen liturgiaan aina yöhön ja kirkkovuoden vaihtumiseen saakka. Lisätietoa tapahtumasta seurakunnan ja kappelin Facebook-sivuilla.

Myös vedenpyhitys, ristisaatto sekä lemmikkieläinten siunaaminen voivat kuulua induktioon eli kirkkovuoden ensimmäiseen päivään. Rovasti Kalevi Kasala siunaa eläimiä tänä vuonna 31.8. kello 18 Karkkilassa ja 1.9. kello 18 Lohjalla.

Kaikki kirkkovuoden alun jumalanpalvelukset löytyvät päivämäärää valitsemalla seurakunnan jumalanpalveluskalenterista.

Päivään kuuluu myös ekumeenisia tapahtumia. Helsingissä järjestetään 1.9. perinteisesti Kirkot pihalla avoin ekumeeninen tapahtuma. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään kello 17:30 Vanhalla kirkolla. Tapahtumassa muun muassa siunataan muun muassa uusi sato.

Kerhokausi käynnistyy luomakunnan päivänä

Uuden kirkkovuoden kierron rinnalla seurakunnan toiminnot palaavat kesätauolta ja erilaiset kerhot aloittavat säännöllisen toimintansa eri puolilla seurakuntaa. Uuden kirkkovuoden myötä myös kirkkoon liittymistä harkitseville suunnattu katekumeeniopetus käynnistyy seurakunnan eri alueilla.

Tutustu seurakunnan eri kohderyhmille suunnattuun toimintaan verkkosivujen Tule mukaan -osiossa. Kaikki seurakunnan kerhot ja tapahtumat voit tarkistaa tapahtuma- ja toimintakalenterista. Kalenteri täydentyy syksyn kuluessa kaikkien toimintojen käynnistyessä. Kirkkovuoden kulkuun voit puolestaan tutustua verkkosivujen Kirkkovuosi seurakunnassamme -osiossa.

Seurakunnan alueella toimitettavat jumalanpalvelukset löytyvät jumalanpalveluskalenterista.

 

Kuva: Miro Järnefelt ja Larissa Qvintus-Petsalo

Kategoriat Ajankohtaista