Lapset pääsivät juhlassa kiertämään toimintapiteitä ja myös leikkimään ilmapalloilla. Kuva: Tanja-Lotta Hakala

23.9.2026

Menneenä lauantaina 19.9. seurakuntasali täyttyi jännittyneistä 4-vuotiaista aikuisineen, jotka osallistuivat 4-vuotiaiden vuosittain syyskuussa järjestettäviin merkkipäiväjuhliin. Juhlaan osallistui tänä vuonna noin 30 syntymäpäiväsankaria läheisen aikuisen kanssa.

Kutsu juhlaan oli saapunut koteihin jo kesällä, joten moni oli odottanut juhlaa jo pitkään. Seurakuntasalin jännittynyt tunnelma vaihtui iloksi, kun juhla pääsi alkamaan. Lyhyen rukouspalveluksen toimittivat pastori Joakim Pietarinen ja kanttori Larissa Qvintus-Petsalo, jonka jälkeen päästiin herkuttelemaan mokkapaloilla ja itsetehdyillä karjalanpiirakoilla. Juhlassa Larissa-kanttori laulatti muutaman laululeikin ja saimme koko juhlaväki tietää missä kuussa kullakin on oma syntymäpäivä yhteisten aplodien saattelemana. Laululeikki-tuokion jälkeen päivänsankarit kiersivät seurakuntamme nuorten pitämiä toimintapisteitä, joissa pääsi muun muassa onkimaan, askartelemaan käsikoruja ja käymään kasvomaalauksessa. Juhlijoista oli myös kivaa päästä leikkimään ilmapallojen kanssa ja puhaltamaan sisäpihalla saippuakuplia. Juhlan lopuksi seurakunta antoi 4-vuotiaille lahjaksi lastenkirjan Kristuksen elämä.

Lämmin kiitos kaikille juhlavieraille iloisesta ja lämmintunnelmaisesta juhlasta sekä kiitos kaikille merkkipäiväjuhlan järjestelyihin osallistuneille. Monia armorikkaita vuosia kaikille 4-vuotiaille!

 

Ira Liesma
Seurakunnan perhetyöstä vastaava kasvatustyöntekijä

 

4-vuotiaat poseerasivat kuvauspisteellä. Kuva: Tanja-Lotta Hakala