
Apostoli Jaakobin ikoni Kotikirkon ikonostaasissa. Maailman vanhimmaksi kutsuttu ehtoollisjumalanpalvelus toimitetaan kerran vuodessa apostoli Jaakobin päivänä. Kuva: Helsingin ortodoksinen seurakunta
Apostoli Jaakobin, Herran veljen muistopäivää vietetään torstaina 23. lokakuuta.
Apostoli Jaakobin päivänä voidaan toimittaa erityinen Jaakobin liturgia, jota kutsutaan myös maailman vanhimmaksi ehtoollisjumalanpalvelukseksi sekä vanhimmaksi käytössä olevaksi liturgiatekstiksi.
Liturgian nykyinen muoto on tarkkaan ottaen peräisin 1800-luvun lopulta varhaisesta Jerusalemilaisesta liturgiasta. Antiokiassa, Kyproksella ja Aleksandriassa liturgia oli paikoitellen käytössä 1100-luvulle saakka, mutta muualla Jaakobin liturgian toimittaminen loppui jo aikaisemmin Johannes Krysostomoksen liturgian vakiinnuttua asemansa niin sanottuna tavallisena liturgiana. Orientaalisissa kirkoissa Jaakobin nimeä kantava liturgia on edelleen käytössä.
Jaakobin liturgia eroaa tavanomaisesta kirkossamme vakiintuneesta Johannes Krysostomoksen liturgiasta muun muassa ehtoollisen vietossa. Ehtoollislahjat jaetaan uskoville erillisinä.
Palvelus alkaa saatolla, jossa papisto saapuu kirkkoon. Liturgia toimitetaan kasvot kirkkokansaa päin, kun taas Johannes Krysostomoksen liturgiassa toimittajien kasvot ovat kohti alttaria ja itää. Liturgiassa on myös enemmän papin rukouksia ja vähemmän kuorolaulua. Palveluksessa on jäljellä esimerkiksi mittava muisteluosa, jossa rukoillaan muun muassa maailman hädässä olevien ja läheistemme puolesta.
Voit tarkistaa kaikki apostoli Jaakobin päivän jumalanpalvelukset seurakuntamme jumalanpalveluskalenterista. Jaakobin liturgia toimitetaan ainakin Kotikirkossa 23.10. kello 8 ja Tikkurilassa Kristuksen taivaaseenastumisen kirkossa 23.10. kello 9.
Helsingin Pappilatalo Kotikirkko viettäää 120-vuotisjuhlaansa
Helsingin ortodoksisen seurakunnan monikulttuurisen seurakuntatyön keskus, Kotikirkko Liisankadulla on pyhitetty Apostoli Jaakobin, Herran veljen, ja suurmarttyyri Katariinan muistolle. Näin Kotikirkossa vietetään temppelijuhlaa vuosittain kahdesti syksyn aikana: apostoli Jaakobin päivänä 23.10. sekä suurmartyyri Katariinan muistopäivänä 24.11.
Tänä vuonna Kotikirkossa vietetään 120-vuotisjuhlaa. Pääjuhla pidetään apostoli Jaakobin juhlaa seuraavana sunnuntaina 26. lokakuuta. Apostoli Jaakovin päivänä toimitetaan torstaina 23.10. kello 8 alkaen vedenpyhitys sekä Jaakobin liturgia. Juhlajumalanpalveluksien jälkeen on yhteiset kirkkokahvit Mirolybov-salissa. Juhlapäivä osuu seurakunnantarkastukseen. Arkkipiispa Elia tarkastaa seurakunnan 22.-24. lokakuuta.
Myös Kaunisniemen leirikeskuksen kirkko on pyhitetty apostoli Jaakobin sekä Herran äidinäidin Annan muistolle. Leirikeskuksen kirkossa ei kuitenkaan toimiteta erikseen jumalanpalvelusta temppelijuhlana. Muistopäivää seuraavana viikonloppuna leirikeskukseen kokoontuu seurakuntamme nuoria Qtis -Kuutamoleirille.
Jerusalemin seurakunnan ensimmäinen patriarkka
Apostoli Jaakob oli Joosefin lapsi hänen ensimmäisestä avioliitostaan Salomen kanssa eli oikeastaan hän oli Jeesuksen velipuoli. Raamatussa Joosefin ja Salomen lapsiin viitataan Jeesuksen veljinä (Matt. 13:55).
Apostoli Jaakob ei kuulunut Kristuksen läheisimpien opetuslasten joukkoon, vaikka hän oli nasiiri, joka oli jo nuoruudessaan pyhittänyt elämänsä Jumalalle. Hänestä tuli apostoli vasta Kristuksen kuoleman jälkeen. Apostoli Jaakob toimi Jerusalemin seurakunnan johtajana. Hän on kirjoittanut Uuden testamentin nimeään kantavan kirjeen. Apostoli Jaakob kärsi marttyyrikuoleman vuonna 63.
Pyhä apostoli Jaakob, Herran veli, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!