Isä Lavrentin vierailu ajoittuu suuren paaston alkuun. Arkkoimandriitta Lavrenti toimittaa muun muassa sovintosunnuntain palvelukset profeetta Elian kirkossa ja Ukrainan sodan vuosipäivän rukouspalveluksen rauhan puolesta Uspenskin katedraalissa 24. helmikuuta. Kuva: Kiovan ortodoksinen kirkko. Vidomosti Kiev. Teksti: Suomen ortosokainen kirkko ja Helsingin ortodoksinen seurakunta
Kirkkomme ukrainankielinen työ saa jälleen apuvoimia Ukrainasta. Tänä keväänä seurakuntia ja ukrainalaisyhteisöä saapuvat tukemaan arkkimandriitta Lavrenti ja isä Myhailo, jotka saapuvat Suomeen Filantropia ry:n koordinoiman Yhdessä kirkossa -hankkeen puitteissa.
Arkkimandriitta Lavrenti vierailee Suomessa 13.2.–8.3. ja isä Myhailo maaliskuun puolivälistä huhtikuun alkuun.
Vierailut kattavat lähes koko sovintosunnuntain ja pääsiäisen välisen ajanjakson ja vierailukohteita on kaikkien hiippakuntien alueella. Isä Lavrentin vierailuohjelma on suurimmaksi osaksi valmis, isä Myhailon ohjelma täsmentyy myöhemmin.
Arkkimandriita Lavrenti vierailee Suomessa ensimmäistä kertaa. Vuonna 2000 luostarilupauksen antanut isä Lavrentilla on myös biologian ja kemian opettajan koulutus.
”Olen aina ollut kiinnostunut luonnosta. Olen palvellut homiletiikan opettajana ja teen usein yhteistyötä radion ja television kanssa. Kirkkoni siunauksella olen tehnyt pastoraalisia vierailuja ukrainalaisten pakolaisten luokse Tanskaan, Irlantiin ja Islantiin.”
Isä Lavrentin vierailu alkaa Helsingistä. Hän osallistuu lauantaina 14.2. vigiliaan Uspenskin katedraalissa klo 17 alkaen. Palveluksen yhteydessä on mahdollista osallistua katumuksen sakramenttiin ukrainaksi. Sunnuntaina 15.2. hän toimittaa Profeetta Elian kirkossa liturgian klo 10.
Suuren paaston ensimmäisellä viikolla isä Lavrenti lukee Pyhän Andreas Kreetalaisen suurta katumuskanonia Helsingissä ja Turussa. Maanantaina ja tiistaina (16.–17.2.) palvelus alkaa Profeetta Elian kirkossa klo 17 ja keskiviikkonna 18.2. Turussa Pyhän Aleksandran kirkossa klo 17. Turussa on varattu aikaa myös katumuksen sakramentteihin ukrainaksi sekä ennen kanonia että sen jälkeen.
Viikonlopun isä Lavrenti palvelee Lapin kappeliseurakunnassa. Perjantaina 20.2. hän toimittaa Rovaniemellä Pyhän Apostoli Andreaksen kirkossa ennenpyhitettyjen lahjojen liturgian klo 17. Lauantaina ohjelmassa on liturgia Kemijärvellä evankelis-luterilaisessa seurakuntakeskuksessa klo 10 ja Suuri ehtoopalvelus Rovaniemellä klo 17. Mahdollisuus osallistua katumuksen sakramenttiin ukrainaksi ennen kaikkia palveluksia. Sunnuntaiaamuna 22.2. isä Lavrenti toimittaa vielä Rovaniemellä aamupalveluksen ja liturgian.
Tiistaina 24.2. ohjelma jatkuu Helsingissä, jossa isä Lavrenti osallistuu Ukrainan sodan alkamisen neljännen vuosipäivän tapahtumiin. Uspenskin katedraalissa toimitetaan rukouspalvelus rauhan puolesta ja litania sodan vuoksi menehtyneille klo 12. Senaatintorilla alkaa Valoa Ukrainaan -tapahtuma klo 17 ja sitä seuraa ekumeeninen rauhanrukouspalvelus Tuomiokirkossa klo 18.
Keskiviikkona 25.2. isä Lavrenti toimittaa ennenpyhitettyjen lahjain liturgian Profeetta Elian kirkossa klo 17 ja sunnuntaina 1.3. liturgian samassa kirkossa.
Vierailun viimeisen viikonlopun isä Lavrenti palvelee Kouvolassa, jossa toteutetaan alueellinen tapahtuma ukrainalaisille. Hän toimittaa yhdessä Kaakkois-Suomen ortodoksisen seurakunnan papiston kanssa Pyhän ristin ylentämisen kirkossa lauantaina 7.3. vigilian klo 17 ja sunnuntaina 8.3. liturgian klo 10. Vigilian yhteydessä jälleen mahdollisuus osallistua katumuksen sakramenttiin ukrainaksi.
Osa arkkimandriitta Lavrentin ohjelmasta odottaa vielä varmistusta ja tiedot päivitetään tähän uutiseen. Muutokset ohjelmassa ovat mahdollisia.
Isä Myhailon vierailun ohjelma julkaistaan lähempänä vierailua.
Lähde: Suomen ortodoksinen kirkko
Uutinen vierialusta julkaistu ensimmäiseksi Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla.


