Temppelijuhlaan osallistui niin hyvinkääläisiä ja lähialueiden ortodokseja kuin Hämeenlinnasta ja Helsingistäkin saakka saapuneita seurakuntalaisia. Teksti ja kuva: Vlada Wahlstén

2.11.2026

Hyvinkään kirkossa vietettiin pyhäinpäivänä Karjalan valistajien juhlaa ja pyhäkön kirkoksi vihkimisen 30-vuotisjuhlaa.
Liturgian ja vedenpyhityksen toimitti Hyvinkään ja Järvenpään pappi rovasti Andrei Verikov yhdessä Hämeenlinnan alueen pappi Federico Matan ja alueella aktiivisesti toimivan, jo eläkkeellä olevan pappi Taisto Rikkosen kanssa. Kuoroa johti alueella toimiva kanttori Henri Sokka. Myös Hämeenlinnan alueen kanttori Minna Jokinen lauloi kuorossa.

Rovasti Andrei Verikov muistutti opetuspuheessaan, että kuljemme kaikki Karjalan valistajien viitoittamalla tiellä ja että jokainen meistä on kutsuttu juuri Karjalan valistajien tavoin seuraamaan Kristusta. ”Eivät he hakeneet kunniaa itselleen, vaan kaikessa elivät Kristukselle. Ihmiset näkivät heidän valonsa ja kaiken hyvän heidän ympärillään, ja tulivat mukaan. Näin myös meillä nyt kirkossa. Kun ihmiset näkevät Jumalan hyvät teot meissä ja kirkossa, he kiinnostuvat ja tulevat mukaan – ja viime vuosina näin on myös tapahtunutkin. Meillä on ennennäkemätön määrä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita ortodoksisesta uskosta.”
Karjalan valistajien ikoni kirkossa analogilla.

Kirkon isännöitsijä diakoni Aki Korpela esitteli kirkon historiaa ja muisteli pyhäkön eri vaiheita. Hyvinkään kirkossa on ollut niin kukoistuksen kausia, kun alueella on ollut oma pappi ja kanttori kuin vuosia, jolloin kirkossa toimintaa on järjestetty vapaaehtoisvoimin.

”Tämä on ollut vuosikymmenten aikana välillä enemmän välillä vähemmän Tee se itse-kirkko, kuten minulla on ollut tapana sanoa, sillä olemme niin paljon tehneet myös vapaaehtoisvoimin ja maallikkovetoisesti. Jumala on kuitenkin aina pitänyt meistä huolta ja olemme saaneet mukaan uusia aktiiveja”, kiitteli kirkon isännöitsijä ja valtuutettu diakoni Aki Korpela.

Kirkon isännöitsijä ja diakoni sekä pitkän linjan Hyvinkään pyhäkköyhteisön aktiivi Aki Korpela kertoi kirkon eri vaiheista ja esitteli myös vanhoja lehtileikkeitä juhlalounaan lomassa.

Hämeenlinnan alueen kanttori Minna Jokinen muisteli myös vuosia, jolloin hän palveli Hyvinkään kanttorina työparinaan jo edesmennyt pappi rovasti Aki Leskinen.

Isä Andrei Verikov sai Hyvinkään kuorolta ja pyhäkköyhteisöltä lahjaksi suojeluspyhänsä, apostoli Andreaksen ikonin. Pyhän Andreaksen muistopäivä on 31.11.

 

Isä Andrei sai juhlan päätteeksi kanttorina Hyvinkäällä toimivalta Henri Sokalta kuoron ja pyhäkköyhteisön puolesta pyhän apostoli Andrein ikonin. ”Iloitsen kovasti, että suojeluspyhäni ikoni odottaa minua täällä Hyvinkäällä”, kiitti isä Andrei. Ikoni jää Hyvinkään kirkkoon. Myös kirkossa palveleva ja eläkkeellä oleva isä Taisto Rikkonen sai seurakuntalaisilta ja pyhäkköyhteisöltä monet kiitokset ja lahjan.

Kirkon kupoli ja kellotorni on kunnostettu tänä kesänä. Perusteellisesta korjauksesta vastasi kirkontorniteknikko Supavit Nummelin.

30-vuotisjuhlavuosi myös jatkuu Hyvinkäällä – lämpimästi tervetuloa tulevana lauantaina Hyvinkään kirkkoon:

Kirkonkellojensoittokurssi 7.11.

Hyvinkään kirkolla järjestetään kirkonkellonsoittokurssin lauantaina 7.11. klo 15.00. Kurssin opettajana toimii Paavo Joensuu, joka johdattaa kirkonkellojensoiton saloihin. Kurssin jälkeen on mahdollisuus osallistua ehtoopalvelukseen kello 17.
Muistathan ottaa mukaan kuulonsuojaimet. Ilmoittautumiset viestillä Paavo opettajalle, numeroon 045 78348065
Lämpimästi tervetuloa mukaan oppimaan ja kokeilemaan!
Ortodoksia-piiri 7.11.
Lauantaina 7.11. klo 15.30 Hyvinkään seurakuntasalissa kokoontuu ensimmäisen kerran Ortodoksia-piiri. Se on tarkoitettu aivan kaikille, niin seurakunnan jäsenille, kuin myös ortodoksisuudesta kiinnostuneille. Tarkoituksena on saada lisää tietoa ja ymmärrystä ortodoksisuuteen liittyen ja samalla tietenkin viettää aikaa yhdessä. Piiri päättyy klo 17.30 alkavaan ehtoopalvelukseen.
Osallistujia pyydetään varaamaan ensimmäiseen tapaamiseen muutama hyvä kysymys ortodoksisuuteen liittyen, joka on saattanut askarruttaa jo pitemmän aikaa. Kurssin pitää Hyvinkään ja Järvenpään alueen pappi Andrei Verikov.
Ortodoksia-piiri on järjestetty tarkoituksella samaan aikaan kirkonkellojensoittokurssin kanssa. Osanottajat voivat soittovuoroon odotellessa osallistua piirin keskusteluun.

Lisäksi kirkossa toimitetaan säännöllisesti jumalanpalveluksia: jokaisena tiistaina kello 18. maallikkojen toimittama rukouspalvelus rauhan puolesta Ukrainassa, ja joka toisena viikonloppuna lauantaina illala vigilia ja sunnuntaina aamulla liturgia.

Monia armorikkaita vuosia Hyvinkään pyhäkköyhteisölle, kirkon kaunistajille ja siellä rukoileville! Ja iankaikkinen muisto isä Akille ja kaikille jo taivasten valtakuntaan siirtyneille Hyvinkään kirkossa palvelleille ja rukoilleille!

 

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset