Tehtävä painottuu nuorten kanssa tehtävän työn suunnitteluun ja toteutukseen. Kuva: manseok Kim/Pixabay 

28.9.2021

Helsingin ortodoksinen seurakunta hakee kasvatustyöntekijää toistaiseksi voimassa olevaan toimeen

Kasvatustyöntekijä toimii osana seurakunnan moniammatillista kasvatustiimiä. Tehtävään kuuluu tiimityön lisäksi itsenäistä työskentelyä ja suunnittelua. Haettavan kasvatustyöntekijän tehtäviin kuuluvat seurakunnan kasvatustoimintaan liittyvät tehtävät. Tehtävä painottuu tämänhetkisen työnjaon perusteella nuorten kanssa tehtävän työn suunnitteluun ja toteutukseen. Toiminta sisältää työtä ja työn koordinointia leireillä, tapahtumissa, kerhoissa ja koulutusten yhteydessä.

Hakijalta edellytämme soveltuvaa nuoriso-/kasvatusalan koulutusta ja kokemusta ammatillisesta työskentelystä nuorten kanssa. Myös muu soveltuva koulutus ja osaaminen voidaan huomioida. Tehtävän luonteen vuoksi työntekijän tulee olla ortodoksisen kirkon jäsen.

Hakijalta edellytetään lisäksi soveltuvuutta tehtävään sekä erinomaisia yhteistyötaitoja. Valitun tulee esittää ote rikosrekisteristä.

Palkkauksessa noudatetaan ortodoksisen kirkon työehtosopimusta. Haettava toimi kuuluu ortodoksisen kirkon työehtosopimuksen vaatimusryhmään 3. Tehtävässä on 6 kuukauden koeaika. 

Hakemukset liitteineen tulee toimittaa 22.10.2021 mennessä sähköpostitse osoitteeseen hakemukset.helsinki@ort.fi. Haastattelut toteutetaan loka-marraskuussa. Tehtävän aloituksen toivotaan tapahtuvan mahdollisimman nopeasti.

Mahdolliset toimeen liittyvät kysymykset: Kasvatuksen esimies Kristiina Aminoff, kristiina.aminoff@ort.fi, puh. 040 350 1951. 

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset