Piispa Sergei: ”Olemme elossa siinä määrin kuin olemme yhteydessä Jumalaan”

Haminan piispa Sergein puhe Uspenskin katedraalissa 26.3.2023 Katedraalikuoron paastokonsertin yhteydessä:

Meidän elämämme suurin kiusaus ja petos on sitä, että me olemme jatkuvasti kiireisiä, aina pitäisi ehtiä tekemään jotakin tärkeää, ja meistä tuntuu, että jos me alamme tuhlata aikaa rukoilemiseen, me emme ehdi tehdä näitä hyvin tärkeitä tehtäviämme.

Hyvät konserttivieraat!

Kirkkovuodessa elämme suuren paaston aikaa, jolla valmistaudumme ottamaan vastaan juhlien juhlaa, Herran Pääsiäistä, Kristuksen ylösnousemusjuhlaa, joka koittaa meille jo parin viikon kuluttua. Suuren paaston aikaan käytetään erityisiä paastoajan sävelmiä, joista kuvastuu paastoajan henki – kirkas surumielisyys. Suurella viikolla eli pääsiäistä edeltävällä viikolla toimitetaan joitakin jumalanpalveluksia, joissa laulettavat veisut kuullaan vain kerran vuodessa. Monet näistä veisuista ovat liikuttavan kauniita ja koskettavia. Tässä konsertissa kuulemme joitakin näistä kirkkolauluista.

Kirkkolaulu parhaimmillaan rukousta

Ortodoksinen kirkkolaulu on parhaimmillaan rukousta. Sitä kuvastaa myös tälle konsertille annettu nimi ”Nouskoon minun rukoukseni”.

Suuri paasto on aikaa, jolloin me paastolla ja rukouksella vahvistamme yhteyttämme Jumalaan.

Metropoliitta Anthony Bloom kirjassaan Rukouskoulu sanoo: ”Se päivä, jolloin Jumala on poissa, jolloin Hän on hiljaa, on rukouksen alku. Rukouksemme ei ala silloin, kun meillä on paljon sanottavaa, vaan kun sanomme Jumalalle: ”En voi elää ilman sinua, miksi olet niin äänetön?” … Tulee aika, jolloin sydämemme kaipaa itse Jumalaa, ei Hänen lahjojaan vaan itse Jumalaa.”

Useimmiten rukoilija haluasi vastauksen rukouksiinsa Jumalalta nopeasti, mutta Jumalalla on oma aikataulu eikä Hän suostukaan kaikkiin ihmisen pyyntöihin, jotka eivät ole ihmisen sielun pelastuksen kannalta hyviä. Hyvä rukous on ”Jumala, pelasta minut Sinun palvelijasi, niillä vaiheilla, jotka Sinä itse parhaiten tiedät” ja ”Tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun” niinkuin Jeesuskin rukoili.

Kiittäminen ensimmäisenä

Ortodoksisessa rukousperinteessä ensisijainen asia on kiittäminen. Useimmat jumalanpalvelukset alkavatkin papin alkusiunauksella: ”Kiitetty olkoon Jumalamme alati, nyt ja aina ja iankaikkisesti”. Toisena tulee Jumalan ylistäminen. Sana ortodoksi tarkoittaakin oikein ylistävää. Ja vasta kolmantena tulevat anomusrukoukset.

Kuinka me voimme ylläpitää kiitollista ja Jumalaa ylistävää rukouksellista mielialaa? Ensinnäkin kaikki hyvä tulee ihmisiä rakastavalta Jumalalta. Kun saamme kuulla hyviä uutisia tai kun tapahtuu hyviä asioita jokapäiväisessä elämässämme voimme lausua ääneen ”Kiitos Jumalalle” tai ”Kunnia Sinulle Jumala”. Näin kiitos ja kunnia silloinkin, kun me olemme itse tehneet jonkin hyvän teon ja meitä siitä kiitetään, menee oikeaan kohteeseen eli Jumalalle. Onhan Jeesus itse sanonut. ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh.15:5).

Pyhittäjä Paisios Athosvuorelainen on sanonut: ”Kunnia Sinulle Jumala” ei saa koskaan puuttua huuliltanne. Kun olen kipeä, ”Kunnia Sinulle Jumala” on minun lääkepillerini. Mikään muu ei minuun vaikuta. ”Kunnia Sinulle Jumala”on ylempi kuin ”Herra Jeesus Kristus, armahda minua”.

Pappismunkki Tiihonilla, jonka kuuliaisuusveljenä pyhittäjä Paisios oli ollut, oli tapana sanoa: ”Herra armahda” on sadan drakman arvoinen, mutta ”Kunnia Sinulle, Jumala” on tuhat drakmaa, siis paljon arvokkaampi. Tällä hän tahtoi sanoa, että ihminen pyytää Jumalalta armahdusta, kun hän tarvitsee jotakin. Mutta suurempi arvo on sillä, jos hän ylistää Jumalaa  auliisti ilman hyötynäkökohtia. Hän suositteli lausumaan ”Kunnia Sinulle, Jumala, mutta ei vain silloin, kun kaikki on hyvin, vaan myös silloin, kun meillä on koettelemuksia. Jumala sallii ne meidän sielujemme lääkkeeksi.”

Sisäinen vaikeneminen

Ennen rukoilemista meidän on sisäisesti vaiettava, torjuttava tavanomainen sanojen ja mielikuvien tulva ja kuultava hiljaisuus. Sydämen, järjen, huulten ja tunteiden ja aistien on mykistyttävä, sanojen ja äänten on vaiettava. Metropoliitta Kallistos Ware on sanonut, että ”Vaikeneminen on kaikkein vaikeinta ja tärkeintä rukoilemisen taidossa. Vaikeneminen ei ole pelkästään kielteistä, se ei ole vain tauko sanojen välillä, hetkellistä äänettömyyttä, vaan erittäin myönteistä: vaikeneminen on tarkkkaavaisen valppauden ja odotuksen tila, vaikeneminen on ennen kaikkea kuuntelemista. Hesykasti on ihminen, joka on saavuttanut sisäisen hiljaisuuden tai levon, ihminen, joka kuuntelee. Hän kuuntelee omassa sydämessään kaikuvaa rukouksen ääntä ja käsittää, että tuo ääni ei ole hänen omansa vaan toisen ääni, hänessä puhuva Jumalan ääni.”

Hiljaisuuden kokeminen on tarpeen jokaiselle, joka tahtoo oppia rukoilemaan, mutta vaikenemista varten ei tarvitse lähteä autiomaahan. Riittää, kun joka päivä on muutama minuutti aikaa, jolloin voimme sysätä kaikki tehtävät syrjään, mennä huoneeseemme ja sulkea oven ja rukoilla Jumalaa, joka on salassa. Meidän elämämme suurin kiusaus ja petos on sitä, että me olemme jatkuvasti kiireisiä, aina pitäisi ehtiä tekemään jotakin tärkeää, ja meistä tuntuu, että jos me alamme tuhlata aikaa rukoilemiseen, me emme ehdi tehdä näitä hyvin tärkeitä tehtäviämme. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että rukoukseen käytetty puoli tuntia tai tunti ei koskaan vaikuta niin järisyttävästi meidän tavanomaisiin tehtäviimme kuin meistä tuntuu, kun olemme aikeissa rukoilla. Kun me totumme rukoilemaan, me opimme pian keskittymään eikä hajamielisyys enää vaivaa. Mielemme oppii kurinalaiseksi ja loppujen lopuksi me voitamme aikaa. Elämä Jumalan kanssa alkaa silloin, kun ajatukset ja sanat vaikenevat, kun maalliset touhut jäävät toissijaisiksi ja ihmisen sieluun tulee vapaata tilaa Jumalan täyttää. (Metropoliitta Hilarion Alfejev).

Pyhittäjä Johannes Siinailainen neuvoo: ”Älä viisastele rukoussanoissasi, sillä useinkin lasten yksinkertaiset ja teeskentelemättömät jokeltelut ovat olleet paremmin heidän taivaallisen Isänsä mieleen. Älä pyri olemaan monisanainen, ettei mielesi eksyisi sanojen tavoitteluun. Publikaanin yksi sana teki Jumalan armolliseksi ja yksi sana pelasti uskovan ryövärin. Rukouksen monisanaisuus lumoaa usein mielen ja saa sen harhailemaan, mutta yksisanaisuus pystyy sen kokoamaan.”

Pyhittäjä Iisak Syyrialaisen mukaan tarvitsemme lapsen uskoa ja syvää nöyryyttä. Hän neuvoo rukoilijaa seuraavasti: ”Kulje Jumalan edessä mieluummin yksinkertaisesti kuin tietoa täynnä. Yksinkertaisuutta seuraa usko, mutta täsmällisesti hiottuja ja vääristyneitä mielikuvia seuraa omahyväisyys ja se loitontaa meidät Jumalasta. Kun nouset rukoilemaan  Jumalan edessä, ajattele olevasi muurahainen, joka ryömii maassa, tai koppakuoriainen tai vauva, joka ei osaa puhua. Älä kehuskele Jumalan edessä tiedoillasi, vaan lähesty Häntä lapsen mielellä ja vaella Hänen edessään, jotta Hän pitäisi sinusta isällisesti huolta.”

Pyhän Iisakin mukaan rukous, vaikeneminen, nöyryys ja katumus ovat kaikki sidoksissa toisiinsa: ”Se, joka keskustelee mielellään Kristuksen kanssa, rakastaa myös yksinäisyyttä, ja se, joka pitää muiden seurasta, on tämän maailman ystävä. Jos rakastat katumusta, opettele myös rakastamaan hiljaisuutta.”

Rukous on yhteyttä Jumalaan

Rukous on ensisijaisesti yhteyttä, kohtaamista. ”Rukous on mielen puhetta Jumalalle” sanoo munkki Evagrios. Rukouksessa me tapaamme elävän Jumalan, persoonallisen Jumalan, Jumalan, joka kuulee meitä ja vastaa meille. Jumalan, joka on aina valmis tulemaan meidän avuksemme heti paikalla, Jumalan, joka ei koskaan petä meitä huolimatta siitä, miten usein me petämme Hänet.

Elämä ilman rukousta, ilman yhteyttä Jumalaan, on pelkkää vuosia kestänyttä vaellusta kohti väistämätöntä loppua, hidasta kuolemaa, ”kuollutta elämää”, kuten pyhittäjä Simeon Uusi Teologi sen on ilmaissut. Me olemme elossa siinä määrin kuin olemme yhteydessä Jumalaan, ja yhteys Jumalaan saavutetaan rukouksessa.