Patriarkka Bartolomeoksen pääsiäistervehdys: ”Ristin ahtaan portin kautta meitä johdetaan kohti ylösnousemusta”

Jumalan armosta Konstantinopolin, Uuden Rooman, arkkipiispa ja ekumeeninen patriarkka Bartolomeos, koko kirkon täyteydelle:

Olkoon ylösnousseen Kristuksen armo, laupeus ja rauha kaikkien teidän kanssanne.

Kunnioitettavimmat veljet esipaimenet ja rakkaat lapset,

kun olemme Jumalan armosta saapuneet kaikki pelastavan ylösnousemusajan äärelle, jonka kautta kuolema kukistettiin ja paratiisin portit avattiin koko ihmiskunnalle, tuomme teille pääsiäistervehdyksemme ja lämpimät toivotuksemme toistaessamme huutoa, joka tuo maailmalle ilon: ”Kristus nousi kuolleista!”

Ylösnousemuksen sanomaton ilo elävöittää kirkon elämän joka kolkkaa. Kokemus ylösnousemuksesta on nähtävissä uskomme pyhien ja marttyyrien teoissa sekä kirkkomme liturgisessa ja sakramentaalisessa elämässä. Sama kokemus on läsnä uskovaisten hurskaudessa ja hengellisyydessä, heidän uhrautuvassa rakkaudessaan ja kristillisissä teoissaan, mutta myös heidän odotuksessaan sitä maailmaa kohtaan, jossa ”kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” (Ilm. 21:4)

Ylösnousemuksessa ja ylösnousemuksen kautta kaikki on liikkeessä kohti Jumalan valtakunnan täydellisyyttä. Tämä eskatologinen vire on aina tarjonnut maailmassa oleville ortodokseille niin voimaa kuin perspektiiviäkin. Vaikka toisin on väitetty, kirkko ei ole koskaan tehnyt kompromisseja minkään maailmassa asuvan pahan muodon kanssa. Kirkko ei ole myöskään torjunut tuskan ja kuoleman todellisuutta, eikä se ole jättänyt huomiotta ihmiselämän monitulkintaisuutta. Ja viimeiseksi, kirkko ei ole koskaan pitänyt kamppailua oikeudenmukaisemman maailman puolesta vieraana omalle tehtävälleen.

Näistä seikoista huolimatta kirkko on aina tiennyt, että tuska ja risti eivät merkitse perimmäistä todellisuutta. Kristillisen elämän kokemuksellisena ytimenä on vakaumus, että ristin ja ristin ahtaan portin kautta meitä johdetaan kohti ylösnousemusta. Tämä usko näkyy siinä, että kirkollisen elämän sydän, pyhä ehtoollinen, on oleellisesti yhteydessä Kristuksen ylösnousemukseen. Kuten hiljattain edesmennyt Pergamonin metropoliitta John toi esiin, ortodoksisessa perinteessä pyhä ehtoollinen ”on täynnä iloa ja valoa, ei sen vuoksi että se nojaisi ristiin tai kärsimyksen ihannointiin, vaan koska ylösnousemus on ristillä tapahtuvan kärsimyksen täyttymys ja sen ylitys.”

Osallisuutemme Kristuksen ylösnousemukseen tässä kirkon sakramentissa on yhtäältä käsinkosketeltava kokemus, jossa hylkäämme kaikki maalliset utopiat ja kahlitsemattomat itseriittoisuuden paratiisit. Toisaalta eukaristiassa myös nousemme sen toivottomuuden tuolle puolen, jolla olemme itsemme orjuuttaneet ja jota pidimme mahdottomana kukistaa, sillä Kristuksen risti synnyttää ylösnousemuksen, loputtoman ilon ja ikuisen kunnian. Pelastajamme ristin ja ylösnousemuksen kautta tapahtunut kuoleman kukistuminen nostaa elämämme jumalinhimilliseen olemiseen, elämämme taivaallisen kutsumuksen polulle.

Kristuksessa tiedämme ja elämme todeksi sitä tietoa, että nykyinen elämä ei ole koko elämämme, että biologinen elämämme ei määritä olemassaolomme päätepistettä tai sen loppua. Elämän biologiset reunaehdot eivät määritä elämän totuutta. Onhan lopultakin niin, että sellainen näkemys elämästä, joka pitää elämää väistämättömänä matkana kohti kuolemaa, johtaa eksistentiaalisiin umpikujiin, masennukseen ja nihilismiin, välinpitämättömyyteen sitä kohtaan mikä todella elämässä on tärkeää. Tiede tai taloudellinen tai yhteiskunnallinen kehitys eivät kykene tarjoamaan tähän oleellista ratkaisua tai pakotietä. Kristityt ovat niitä, joilla on toivo (ks. 1. Tess. 4:13), jotka odottavat Isän, Pojan ja Pyhän Hengen valtakunnan tuloa lopullisena todellisuutena, elämän ja tiedon täyteytenä, ilon täyttymyksenä ei vain tuleville sukupolville vaan koko ihmissuvulle aivan alusta asti ja aina iankaikkisuuteen.

Tämä näky historiasta ja ikuisuudesta, ortodoksisen uskon luonne ylösnousemususkona, sen eetos ja kulttuuri on jotain mistä meitä kutsutaan todistamaan tänä päivänä kun elämme maailmassa, joka torjuu tuonpuoleisuuden ja jossa ihmisen hengellisen identiteetin edellytykset ovat monin eri tavoin typistetyt. Sillä onhan kiistatonta, että perimmäisen totuuden ihme paljastetaan vain niille, jotka kunnioittavat tämän totuuden salaisuutta uskoen.

Kunnioitamme kuolleista ylösnoussutta Herraa hymnein ja hengellisin lauluin, Herraa, jonka ikuisen elämän valo loistaa kaiken ylle. Osallistumme iloiten juhlaan, joka on kaikille yhteinen. Ja anomme samalla kaikkivoipaa, kaikessa viisasta ja laupiasta Luojaa ja Lunastajaa tuomaan rauhan koko maailmaan ja antamaan pelastavia lahjojaan ihmiskunnalle, jotta hänen kaikkein kunnioitetuin ja kuninkaallinen nimensä olisi siunattu ja ylistetty nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Fanarissa pyhänä pääsiäisenä 2023

+ Konstantinopolin Bartolomeos

Luettavaksi pyhän evankeliumin jälkeen pääsiäisjuhlana.