Patriarkka Bartolomeos puhui Uspenskin katedraalin liturgiassa kärsivällisyydestä

”Korkeasti pyhitetty Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo, korkea-arvoiset piispat, rakkaat lapset Herrassa.

Tänään Herramme ja pelastajamme Jeesus Kristus muistuttaa meitä siitä, miten Mooses nosti erämaassa käärmeen ylös käsivarsilleen. Jumala oli johdattanut kansansa pois Punaisen meren halki, pois Egyptistä ja kohti luvattua maata. Ruokkiakseen kansaansa Jumala lähetti mannaa taivaasta vahvistamaan heitä heidän matkallaan. Mutta ihmiset kävivät kärsimättömiksi (4. Moos. 21:4).

Kärsimättömyys. Jokainen tuntee sen kiusaukset, jopa niin, että se voi vaikuttaa arkipäiväiseltä. Tunnemme päivittäin elämämme käänteissä kiusausta kärsimättömyyteen. Jo silkat mitättömät vaikeudet voivat herättää kärsimättömyytemme: liikenneruuhka, pitkä odotus jonossa, hukatut silmälasit tai avaimet. Ja tietenkin vakavammissa tilanteissa saatamme joutua kärsimättömyyden tilaan miettien, kuinka kauan tämä vielä kestää tai kauanko meidän olisi kestettävä. Kärsimättömyyden kiusaus on erityisen suuri aina silloin kuin Jumalan kansaa kutsutaan suuriin uskon tekoihin.

Tänään juhlimme Ekumeenisen patriarkaatin Suomen ortodoksiselle kirkolle myöntämän autonomian satavuotisjuhlaa. Annamme kunnian ja kiitoksen Jumalalle jokaisesta uskovaisesta ortodoksikristitystä, joka on tehnyt uskossa työtään kirkollisen itsenäisyyden puolesta ja myös uhrannut paljon Suomen kirkon kasvun eteen sen varhaisina vuosina. On aivan varmaa, että myös teidän siunatut edeltäjänne ovat tunteneet kärsimättömyyden kiusauksen. Heidän on täytynyt ajatella: kuinka kauan joudumme vielä kestämään ennen kuin Jumala vastaa rukouksiimme? Nämä ovat ymmärrettäviä kysymyksiä, mutta samalla kärsimättömyyden kiusaus voi johtaa vihaan ja halveksuntaan.

Kun Israelin kansa kävi kärsimättömäksi erämaassa, he vihastuivat Jumalaan ja asettuivat häntä vastaan sanoen: ”Miksi te toitte meidät pois Egyptistä tänne autiomaahan kuolemaan? Täällä ei ole leipää eikä vettä. Aina vain tätä samaa kurjaa ruokaa!” (4. Moos. 21:5) Ihmiset rohkenivat jopa halveksua sitä ruokaa, jonka Jumala heille antoi evääksi matkalla luvattuun maahan.

Kärsimättömyys on vaarallista, sillä se voi johtaa ajattelemattomiin sanoihin ja tekoihin. Kärsimättömästi puhutut tylyt ja loukkaavat sanat voivat vahingoittaa suhteita niin ystäviin kuin lähimmäisiin; ne voivat rasittaa rakkauden siteitä perheissä ja ystävyyksissä; ne voivat johtaa jopa väkivaltaan ja vihanpitoon. Näemme tämän perheissämme, kirkoissamme, kylissämme ja kaupungeissamme. Suomen ortodoksinen kirkko on, jokaisen muun kirkon tapaan, myös tuntenut epäystävällisten, vihassa ja kärsimättömyydessä lausuttujen sanojen pistot. Mutta viha ja kärsimättömyys eivät yksin vahingoita suhteitamme maan päällä, vaan ne vahingoittavat suhdettamme Jumalaan. Viha ja kärsimättömyys kiusaavat meitä tarkoituksenaan, että hylkäisimme Jumalan ja etsisimme oman tahtomme täyttymistä.

Kun Israelin kansa teki syntiä ja asettui uhmaamaan Jumalaa, ilmestyi heidän joukkoonsa lauma myrkkykäärmeitä ja monet saivat puraisun ja kuolivat. (4. Moos. 21:6) Meitä eivät ehkä myrkkykäärmeet puraise, mutta kärsimättömyys ja viha myrkyttävät edelleen ihmissydämiä synnin kuolettavalla myrkyllä ja aiheuttavat näin suurta kärsimystä maailmassa.

Tänään Herramme Jeesus Kristus muistuttaa myös, että ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16) Kun Jumalan kansa erämaassa ymmärsi syntinsä, he huusivat Jumalalta armoa ja Jumala käski Moosesta tekemään pronssisen käärmeen ja asettamaan sen seipääseen. Sen jälkeen he, joita synnin piikki oli pistänyt, saattoivat katsoa pronssikäärmeeseen ja he parantuivat.

Tämän vuoksi Herramme sanoo meille: ”niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:14-15) Jeesus puhuu tässä hänen ristiinnaulitsemisensa mysteeristä, ja siitä miten me voimme löytää parannuksen ja ikuisen elämän hänen täydellisen uhrinsa kautta. Kun kärsimme synnin myrkystä, kärsimättömyyden ja vihan myrkystä, luomme katseemme ristiinnaulittuun Messiaaseen ja hänessä löydämme pelastuksen. Sillä Kristuksen ristiinnaulitsemisessa tapaamme täydellisen kärsivällisyyden.

Ja on sopivaa, että pyhä apostoli Paavali muistuttaa meitä siitä, että Kristuksen risti on todellinen kunniamme (Gal. 6:14), sillä risti on Jumalan kärsivällisyyden ja rakkauden lähde. Kristus ei vaatinut saada omaa tahtoaan läpi, hän ei pakottanut ihmisiä tahtoonsa, vaan pikemminkin hän rakasti täydellisellä rakkaudella ja kantoi ihmiskunnan synnin täydellisellä kärsivällisyydellä. Kantamalla meidän syntimme Jumala tarjoaa meille anteeksiannon, sovituksen ja ikuisen elämän – aivan kuten psalmissa laulamme: ”Anteeksiantava ja laupias on Herra. Hän on kärsivällinen ja hänen armonsa on suuri.” (Ps. 103:8) Kun saamme osaksemme Jumalan kärsivällisen ja rakastavan anteeksiannon, vahvistumme ja innoitumme rakastamaan ja antamaan anteeksi toisille Jumalan armon ja kärsivällisyyden mukaisesti. Kärsivällisyydessä annamme Jumalalle tilaa tehdä mahtavia tekojaan meissä ja meidän kauttamme, hänen tahtonsa mukaisesti ja sellaisena hetkenä joka hänelle sopii.

Ajatelkaamme hetki Joosefin, Jaakobin lempipojan, tarinaa. Muistatte, miten Joosefin veljet kadehtivat tätä ja miten he vihassaan pettivät tämän, veivät häneltä vaatteet, heittivät kuoppaan ja jättivät sinne kuolemaan. Sitten kauppiaat ottivat Joosefin vangikseen ja myivät hänet orjaksi Egyptiin. Silti Jumalan johdatuksesta Joosef päätyi palvelijaksi faaraon palatsiin. Kun Jumala teki suuria ihmeitä Joosefin kautta, asetti faarao hänet koko Egyptin talouden hallitsijaksi ja asioidensa hoitajaksi. Kun sitten iski nälänhätä, tulivat Joosefin veljet Egyptiin pyytämään apua. Tuona hetkenä Joosefilla oli kaikki oikeus osoittaa kärsimättömyyttä ja vihaa. Hänellä oli myös täydellinen tilaisuus kostaa ja pistää veljensä maksamaan heidän tekemistään vääryyksistä. Mutta jumalallisella kärsivällisyydellä, rakkaudella ja armolla, suorastaan rakkauden kyynelillä Joosef antoi heille anteeksi ja toivotti heidät tervetulleiksi ja soi heille turvaa ja huolenpitoa. Tämä on sitä kärsivällistä rakkautta, jota Jumala kutsuu meitä jakamaan maailmaan.

Tänään meillä on valtava ilo juhlia Suomen ortodoksisen kirkon satavuotiasta autonomiaa ekumeenisen patriarkaatin alaisuudessa. Eräs vanhempien suurimmista iloista on nähdä Jumalan toimivan lapsissa ja heidän kauttaan heidän kasvaessaan ja kehittyessään. Nyt äitikirkko iloitsee ja kiittää Jumalaa, joka on osoittanut niin suurta armoaan Suomen kirkolle. Ylistämme Jumalaa, joka on antanut meille aarteen ”saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.” (2.Kor. 4:7)

Kiitämme Jumalaa kaikista uskovaisista, jotka ovat tulleet ennen meitä sekä kaikista, jotka ovat palvelleet, rukoilleet ja tehneet työtä kärsivällisyydessä ja rakkaudessa Kristuksen ruumiin rakentamisessa. Rukoilemme vakuuttuneina, että Jumala jatkaa Suomen ortodoksisen kirkon ja sen kaikkien uskovaisten vahvistamista, ohjaamista ja siunaamista. Samaan tapaan kuin Jumala liittää äidin tämän lapsiin ylitsevuotavalla rakkaudella, loppumattomalla rukouksella ja epäitsekkäällä uhrautumisella, toivomme Jumalan yhä vahvistavan ja syventävän edelleen Konstantinopolin Äitikirkon ja sen rakkaan tytärkirkon, Suomen kirkon välisiä yhteyden siteitä.

Toivomme myös, että sadan vuoden päästä Jumala antaa lastenlastemme seistä tällä pyhällä paikalla, vakaina ortodoksisessa ja kristillisessä uskossaan, kohottaa äänensä lauluun yhdessä pyhien ja enkelien kanssa ja ylistää ja kunnioittaa taivaallista isäämme Jumalaa, hänen poikaansa Herraamme ja Vapahtajamme Jeesusta Kristusta ja kaikkipyhää hyvää ja eläväksitekevää Henkeä. Aamen!”

Suomennos: Ari Koponen