Helsingin ortodoksisen seurakunnan Lapinlahden hautausmaan juurelle suunnitellaan toteutettavaksi kaksi suurta tunnelihanketta: kevyenliikenteen Mariantunneli eli Länsibaana sekä tavaraliikenteen ja henkilöautoliikenteen Satamatunneli.
Vaikka molemmat hankkeet sijoittuvat seurakunnan hautausmaan juurelle, Mariantunnelin eli Länsibaanan vaikutukset ovat seurakunnan kannalta pysyviä ja laajempia kuin Satamatunnelin osalta.
Mariantunneli muuttaa toteutuessaan pysyvästi historiallista maisemaa
Helsingin kaupunki on laatinut yleissuunnitelmaa, jossa esitetään Marian vanhan sairaalan alueen ja Mechelininkadun alittavaa jalankulku- ja pyörätunnelia. Suunnitelmassa Helsingin ortodoksisen seurakunnan Lapinlahden hautausmaan edessä kulkeva Lapinlahdentie muutetaan suunnitelmassa pyöräkaduksi.
Vaikka kevyen liikenteen edistäminen on tärkeää ja baanan vaikutukset luontoon ovat pitkällä aikavälillä myönteisiä, on hankkeen tämänhetkisessä suunnitelmassa seurakunnan hautausmaan toiminnan kannalta monia merkittäviä haittavaikutuksia.
Helsingin ortodoksinen seurakunta on marraskuun lopulla lähettänyt toisen lausunnon kevyenliikenteen Mariantunneli-hankkeesta. Lausunnossa on otettu huomioon suunnitelmien haittavaikutukset kulttuuriympäristöön, Lapinlahden hautausmaan toimintaan, kappeliin, hautaholveihin sekä muihin rakenteisiin. Lausunnossa tuodaan myös esille hankkeen mahdolliset vaikutukset uhanalaisten liito-oravien elinoloihin.
Jo rakennustyöt tulevat aiheuttamaan väliaikaisia haittavaikutuksia: ” Tunnelin louhinnasta ja räjäytyksistä saattaa aiheutua haitallisia vaikutuksia lähiympäristön rakennusten muuratuille rakenteille ja rappauksille tai hautaholveille ja -muistomerkeille”, lausunnossa todetaan.
Tunneli muuttaa lisäksi pysyvästi kulttuuriympäristöä: ”Baana tuo uuden elementin Lapinlahdentien historialliseen maisemaan, joka on säilynyt varsin muuttumattomana 1800-luvun puolivälistä alkaen. Katunäkymä Mechelininkadulta kohti Lapinlahden sairaalapuistoa tulee muuttumaan pysyvästi”, lukee Helsingin ortodoksisen seurakunnan lausunnossa.
Lisäksi lausunnossa tuodaan esille kivimuurin purkamiseen ja ennallistamiseen liittyvät haasteet: ”Tunnelin toteuttaminen Lapinlahdentien eteläreunaan edellyttää ortodoksisen hautausmaan kivimuurin purkamista Mechelininkadun ja Profeetta Elian kappelin väliseltä osuudelta, millä on suuri haitallinen vaikutus alueen historiallisille arvoille. Kivimuuri dokumentoidaan ja rakennetaan uudelleen, mutta se ei ole enää sama 1800-luvulla rakennettu muuri vaan uusi. Muuri ei uudelleen latomisen jälkeen myöskään näytä vanhalta pitkään aikaan, koska sammaloituminen kestää kauan. ”
Seurakunta on nostanut esille lisäksi kevyenliikenteen tunnelin suuaukon sijoittamiseen hautausmaan pääportin eteen liittyvät törmäysvaarat. Seurakunta ehdottikin ensimmäisessä 6.3.2024 lähettämässään lausunnossa tunnelin suuaukon siirtämistä Mechelininkadulle. Helsingin kaupunki kuitenkin hylkäsi ehdotuksen.
Hautausmaalle kuljetaan erityisesti hautajaisten yhteydessä autolla. Suunnitelma vähentää Lapinlahdentien parkkipaikkoja lähes puoleen nykyisestä. Hautausmaalle kuitenkin pääsee myös henkilöautolla ja neljä paikkaa varataan suunnitelmassa saattoliikennettä varten.
Mariantunnelin hanke etenee kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi tammikuussa 2025. Yleissuunnitelmasta päättää kaupunginvaltuusto. Tarkempi katu- ja rakennussuunnittelu aloitetaan sitten, kun kaupunginvaltuusto on hyväksynyt yleissuunnitelman, kerrotaan Helsingin kaupungin sivuilla julkaistussa tiedotteessa. Hankkeeseen voi tutustua tarkemmin kaupungin sivuilla: Länsibaana
Helsingin kaupunki on julkaissut Mariantunnelista YouTubessa myös havainnevideon:
Havainnevideon kansikuvassa on kuvattuna tunnelin ja baanan sijainti suhteessa hautausmaan sisäänkäyntiin. Kuvassa vasemmalla hautausmaan vanha kivimuuri, jota joudutaan tämänhetkisen suunnitelman mukaan purkamaan ja ennallistamaan tunnelin rakennusvaiheessa. Vasemmalla hautausmaan vanha pyhän profeetta Elian kappeli. Varhaisin löydetty maininta muurien rakentamisesta on 1870-luvulta, mutta todennäköisesti Lapinlahdentien varrella oleva kivimuuri on rakennettu jo ennen Pyhän Profeetta Elian kappelin valmistumista vuonna 1851. Tien varrella on lisäksi 1871 valmistunut puinen vahtimestarin asuintalo ja 1970-luvulla valmistunut huoltorakennus. (Hietaniemen ortodoksisen hautausmaan muurit, Historiaselvitys, 2024)
Satamatunneli ei vaikuta seurakunnan toimintaan
Lapinlahden hautausmaan edustalla suunnitteilla oleva Satamatunnelin hanke ei toteutuessaan juuri vaikuta Helsingin ortodoksisen seurakunnan hautausmaan toimintaan. Satamatunnelin hankkeen tarkoituksena on edistää länsitunnelin avulla Tallinnaan suuntautuva laivaliikenne Länsisatamaan.
”Viimeisin tieto on, että hautausmaan lähistölle ei tule satamatunnelin suuaukoja tai ilmavaihtotorneja. Ainoastaan rakentamisen aikaiset louhinnat voivat aiheuttaa tärinöitä: Nämä asiat valvotaan kuitenkin tarkasti louhinnan aikana. Käytännössä satamatunneli tulee vähentämään valmistuttuaan liikennettä hautausmaan edustalla eli raskasta autoliikennettä Porkkalankadulla. Hankkeella on näin ennemminkin myönteisiä vaikutuksia seurakunnan hautausmaan toimintaan. Päätöksenteko on kuitenkin kaupungilla kesken”, korostaa seurakunnan kiinteistöpäällikö Kaj Rosenberg.
Hankkeeseen voi tutustua tarkemmin Helsingin kaupungin sivuilla.