Kirkkomme muistaa pyhää Nikolaos ihmeidentekijää 6. joulukuuta.

Pyhä Nikolaos syntyi 300-luvulla Vähässä-Aasiassa, joka on nykyään Turkin aluetta. Hän toimi 300-luvun alussa Myrran kaupungin piispana, mutta joutui viettämään vuosia maanpaossa keisari Diocletianuksen vainojen vuoksi. Pyhä Nikolaos pystyi kuitenkin palaamaan Myrran piispanistuimelle vuonna 313, kun keisari Konstantinos Suuri oli laillistanut kristinuskon. Pyhä Nikolaos kuoli 6. joulukuuta 343, ja hänet haudattiin Myrran kaupunkiin. Pyhän Nikolauksen reliikit saivat levätä Myrrassa aina vuoteen 1087 saakka, jolloin italialaiset kaappasivat ne Barin kaupunkiin Italiaan. Reliikit ovat yhä samassa paikassa.

Pyhä Nikolaos on alkukirkon rakastetuimpia ja tunnetuimpia pyhiä, sillä häntä kunnioitetaan paitsi merenkävijöiden suojelijana, myös erityisesti lasten, leskien, orpojen ja muiden yhteiskunnan heikompien auttajana. Tästä juontuu yhteys joulupukkiin, jonka esikuvana on pidetty Pyhää Nikolaosta. Pyhän Nikolaoksen nimen on ajateltu todistavan tästä yhteydestä joulupukin hahmon synnyssä: joulupukin englanninkielinen nimi, Santa Claus on hyvin äänneasultaan hyvin lähellä pyhän Nikolaoksen saman kielistä St. Nicholas -nimeä.

Seurakunnassamme järjestetään vuosittain jouluinen Nikolaos-juhla lapsille ja perheille. Juhlassa saattaa vierailla myös pieniä lahjoja jakava Pyhä Nikolaos

Pyhän Nikolaoksen päivänä vietetään myös Suomen itsenäisyyspäivää. Seurakunnan pyhäköissä toimitetaan liturgian lisäksi itsenäisyyspäivän kiitosrukouspalvelus.


Pyhän Nikolaoksen ihmeidentekijän muistopäivän veisut:

Tropari, 4. säv.

Uskon ohjeeksi, lempeyden esikuvaksi ja itsekieltäytymyksen opettajaksi asiain totuus osoitti sinut laumallesi. Sen tähden olet sinä saavuttanut nöyryydessäsi ylhäisen aseman ja köyhyydessäsi rikkauden. Rukoile, oi isä esipaimen Nikolaos, Kristusta Jumalaamme pelastamaan meidän sielumme.

Kontakki, 3. säv.

Oi pyhä, sinä olit Myrrassa oikeana pyhän palveluksen toimittajana sillä täyttäen Kristuksen evankeliumin käskyt sinä, oi pyhittäjäisä, panit henkesi alttiiksi kansasi edestä ja pelastit viattomat kuolemasta. Sen tähden sinä tulitkin pyhitetyksi Jumalan armon salaisuuksien suurena palvelijana.