
Uutiset
Pääsiäisajan muskari kutsuu verkossa perheitä lauluun ja leikkiin
Muskarin on toteuttanut seurakunta yhteistyössä ONL:n kanssa.

Uutiset
Muskarin on toteuttanut seurakunta yhteistyössä ONL:n kanssa.

Uutiset
Kolmen seurakunnan ja kymmenen paikkakunnan yhteiset kurssit käynnistyvät syksyllä.

Uutiset
Uspenie-kvartetin ja Uspenskin katedraalikuoron lauluryhmän konsertit lähetetään 26.4. ja 3.5.

Uutiset
Tuomaan sunnuntai aloitti viikon, jolloin muistamme edesmenneitä läheisiämme. Erityinen vainajie...

Uutiset
Jumalanpalveluksia toimitetaan toistaiseksi suljetuin ovin koronaviruspandemian aiheuttamien rajoit...

Uutiset
Videotervehdyksessä lapset ja nuoret kertovat pääsiäisen ydinsanoman lukuisilla eri kielillä.

Uutiset
Patriarkka viittaa pääsiäistervehdyksessään koronaviruspandemian vastaiseen taisteluun.

Uutiset
Kirkkaan viikon koululaisliturgian taltiointi viime vuodelta katsottavissa Yle Areenasta.

Uutiset

Uutiset
Seurakunnan kasvatuksen pappi Sergei Petsalo kertoo vuonna 2020 julkaistulla videolla ortodoksisest...

Uutiset
"Ihmisen tuntiessa suurinta hätää ja toivottomuutta Jumala valmistaa jo ulospääsyä siitä."

Uutiset
Tänä vuonna pääsiäinen tulee koteihin, kun palveluksia näytetään suoratoistoina kirkkokansa...

Uutiset
Lasten pääsiäisohjelma esitetään seurakunnan kanavalla 13.4. kello 14, ja jumalanpalvelus kell...

Uutiset
Rovasti Markku Salminen rohkaisee meitä etsimään pääsiäisen sydämellistä sanomaa.

Uutiset
Ilmoittautuminen kaikille avoimille katekumeenikursseille käynnistyy 14.4.

Uutiset
Kirkkotekstiilien väri vaihtuu mustasta valkoiseksi.