4.10.2024

Helsingin ortodoksisen seurakunnan seurakunnanvaltuuston puheenjohtaja Jefim Brodkin yhdessä varapuheenjohtajien Ritva Blyn ja Elina Palolan (jälj. kantelijat) kanssa pyysivät oikeusasiamiestä tutkimaan Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leon sekä Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salmisen menettelyjä. Kantelijoiden käsityksen mukaan arkkipiispa ja kirkkoherra olivat kesäkuusta 2022 alkaen vaikuttaneet epäasiallisella tavalla seurakunnanvaltuuston päätöksentekoon. Kantelussa arvosteltiin muun muassa erityisesti arkkipiispan menettelyä kutsua kesällä 2022 valtuusto koolle ja määrätä sille ulkopuolinen puheenjohtaja kertomatta missään vaiheessa riittäviä perusteluja tälle poikkeukselliselle menettelylle sekä kirkkoherran menettelyä eri tavoin viivyttää valtuuston päätösten laillisuusvalvontaa ja toimeenpanoa. Edelleen kantelussa arvosteltiin myös arkkipiispan menettelyä määrätä valtuuston kokouksen (26.1.2023) jo käynnistyttyä puheenjohtaja vaihdettavaksi.

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin toteaa 2.10.2024 päivätyssä päätöksessään, että hänellä ei ole syytä epäillä arkkipiispan ylittäneen toimi- tai harkintavaltaansa. Samalla hän kuitenkin toteaa, että puheenjohtajamääräyksestä ilmoittaminen valtuustolle ja sen puheenjohtajalle jo ennen kokousta sekä kaikkien määräyksen taustalla olevien, erityisen syyn muodostavien, perustelujen avoin esille tuominen olisi hänen käsityksensä mukaan toteuttanut paremmin hyvän hallinnon periaatteisiin kuuluvaa toiminnan avoimuutta sekä viranomaisten välistä yhteistyötä.

Kirkkoherra Markku Salmisen toimintaa kohtaan esitetystä arvostelusta apulaisoikeusasiamies katsoo, että se ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.

Päätös on luettavissa kokonaisuudessaan pdf-muodossa Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla

Valtuuston ja neuvoston kokouksien pöytäkirjat löytyvät Helsingin ortodoksisen seurakunnan sivuilla Päätöksenteko seurakunnassa-osiossa


Oikeusasiamiehen tehtävänä on perustuslain 109 §:n mukaan  valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tehtäväänsä hoitaessaan oikeusasiamies valvoo perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista. Mikäli oikeusasiamies katsoo, ettei ole aihetta toimenpiteisiin tarkoittaa se, ettei asiassa ole ylitetty harkintavaltaa tai valtaa ei ole käytetty väärin. 

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset