Päivän sana 
Päivän pyhät 
Marianna Flinckenberg-Gluschkoff ja Lisa Hovinheimo vastaanottivat perjantaina 9. huhtikuuta arkkipiispa Leon myöntämät Pyhän Karitsan Ritarikunnan 1. luokan ritarimerkit. Ritarimerkit heille luovutti ylidiakoni, hallinnollinen sihteeri Andreas Salminen. Arkkipiispa Leo osallistui juhlahetkeen etäyhteydellä. Tilaisuudessa toimittiin voimassa olevat koronarajoitukset ja varotoimet huomioiden.
Eläkkeellä oleva Flinckenberg-Gluschkoff iloitsi saamastaan huomionosoituksesta nöyrin mielin. Venäjän kielen lehtorina Helsingin yliopistossa uransa luonut Flinckenberg-Gluschkoff on kirjoittanut useita tietokirjoja, joista hän mainitsee lukijoiden suosiman Liisa Heikkilä-Palon toimittaman Pääsiäinen – Juhlien Juhla –teoksen. Flinckenberg-Gluschkoff muistelee edesmennyttä puolisoaan ja toteaa, ettei hän olisi päässyt tähän saakka ilman miehensä tukea ja kontakteja.
Kysyttyäni mitä Flinckenberg-Gluschkoffin elämään tänään kuuluu hän vastaa olevansa edelleenkin kiinnostunut kuvataiteesta, mutta ei enää tekemisen vaan taiteesta kirjoittamisen ja tutkimisen kautta. Ortodoksinen uskonto on Flinckenberg-Gluschkoffille voimavara tänään niin kuin on ollut jo lapsuudesta saakka. Koronapandemian aikana hän on nauttinut siitä, miten vaivatonta jumalanpalveluksiin osallistuminen on ollut kotoa käsin etäyhteydellä.
Lisa Hovinheimo ja Flinckenberg-Gluschkoff eivät olleet ritarimerkkien jakotilanteessa ensimmäistä kertaa yhdessä koolla. Flinckenberg-Gluschkoffin mukaan he tapasivat ensimmäisen kerran jo nuorina opiskellessaan samaan aikaan romaanista filologiaa.
Hovinheimo on pitkän linjan toimittaja, joka on nykyisin eläkkeellä mutta yhä aktiivinen tv-toimittaja ja dokumentaristi.
– Aloitin aikoinani STT:ssä kirjoittavana kulttuuritoimittajana kuohuvalla 60-luvulla, vastavalmistuneena Helsingin yliopiston filosofian maisterina. Sittemmin polkuni on vienyt Yleisradion television ajankohtaistoimitusten kautta dokumenttien käsikirjoittamiseen ja ohjaamiseen. Viimeisin tv-työni on nimeltään Valamon tarina, jossa kerrotaan niin Laatokan kuin Heinäveden Valamon luostarin kiehtova historia. Se on saanut ilokseni paljon katsojia.
Hovinheimo on evakon ja emigrantin lapsi, joka syntyi Kivennavan Raivolassa. Äiti oli kotoisin Laatokalta Mykrimyksen saaresta ja lääkäri-isä oli syntyään venäläinen, Smolenskista.
– Omistan mielessäni Valamon tarinan vanhemmilleni. Meidän perheessämme tytöt olivat isän mukaan ortodokseja ja pojat äidin mukaan luterilaisia. Se ei tuntunut suureltakaan ongelmalta, sillä sekaperheitä oli siihen aikaan paljon.
Hovinheimo opiskeli aikoinaan Savonlinnan tyttölyseossa.
– Meitä muutamia ”kreikkalaiskatolisia” kävi opettamassa Vilho Ryymin Punkaharjun kansanopistosta. Hän oli tunnettu hyvänä laulajana. Ennen kuin Savonlinnan uusi kirkko valmistui, isä Aleksanteri Olanto kävi Varkaudesta toimittamassa palveluksia Savonlinnassa eri paikoissa. Muistan Pikkukirkossa pidetyn kriparitilaisuuden. Hienoa, että kaunis Pikkukirkko hankittiin äskettäin takaisin ortodoksiselle kirkolle.
Hovinheimo asuu nykyisin Helsingissä, ja hänen kotikirkkonsa on Uspenskin katedraali.
– Uskontoni on aina ollut minulle jotenkin onnellinen asia, ja siitä on tullut yhä merkityksellisempi iän myötä. Koronapandemian ajat ovat olleet kaikille vaikeita, mutta onneksi hyvät ystävät ovat säilyneet, ja kauniit muistot. Äskettäin, kun kävin Lapinlahden hautausmaalla viemässä pääsiäiskukkia poikani Petjan ja mieheni Ension haudalle, kävin tervehtimässä myös siellä lähellä lepääviä isä Aleksanteria sekä ylidiakoni Mihail Kriisiniä, jotka molemmat ovat olleet tärkeitä opettajia ja vaikuttajia elämäni varrella. Kriisin oli kuin isä aikoinaan ortodoksisessa nuorisokerhossa, joka toimii vieläkin, ainakin ystäväpiirinä. Tuonilmaisissa on jo monia muitakin rakkaita ihmisiä, mutta olen iloinen ja kiitollinen elävistä.
– Olen kiitollinen myös ikoneista, joita rakastan, lauletuista rukouksista, luostareista, joissa voi vierailla, kiinnostavista tarinoista, kirjoista, kielistä ja matkoista. Ihailen lempeitä ihmisiä ja suvaitsevaisuutta. Kunnioitan perinteitä ja pidän rituaaleistakin. Koska minulla on vähän sukulaisia, isän puolelta en tunne yhtäkään, niin kirkosta on tullut minulle tavallaan osa perhepiiriä. Kun minua Venäjällä puhutellaan Jelizaveta Pavlovnaksi, se on aina kuin isälle terveisiä!
Hovinheimo muistelee lämmöllä kirkkaan viikon perjantain juhlahetkeä.
– Olen hyvin kiitollinen arkkipiispa Leon minulle myöntämästä Pyhän Karitsan ritarikunnan 1. luokan ritarimerkistä, ja olen ylpeä siitä seurasta missä me sen kunnian saajat olemme. Erityisen iloinen olin istuessani juhlatilaisuudessa nuoruuden ystäväni Marianna Flinckenberg-Gluschkoffin vieressä arkkipiispan residenssin sohvalla merkit
rintapielissämme, olihan se tähtihetki kaikin puolin. Kiitos!
Monia armorikkaita vuosia Lisalle ja Mariannalle! Kristus nousi kuolleista!
Teksti ja kuvat: Anu Miller
