Arkkipiispa Leon opetuspuhe intronisaationsa vuosipäivänä: ”Kärsimysten kautta voittoon”

Arkkipiispa Leon opetuspuhe intronisaation vuosipäivänä Uspenskin katedraalissa 16. joulukuuta 2023

 

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen!

Koko kristillinen traditio osoittaa meille, että vain katsomalla ristille saamme vilahduksen Jumalan kirkkaudesta. Risti on ollut jokaisen kirkkomme pyhän kiinnekohta, risti on meidän jokaisen kiinnekohta. Kristus sanoo itse, ja tämä on yksi hänen juhlallisimmista ja lohduttavimmista sanoistaan: ”Kun minut korotetaan maasta” — hän tarkoittaa ristille korottamista — ”minä vedän kaikki luokseni” (Joh. 12:32). Risti raottaa taivaan ovea. Ristillä näemme jotakin rakkauden kirkkaudesta.

Syvin alennus on korkein korotus, kuten kuulimme päivän evankeliumin viimeisessä jakeessa ”Joka itsensä korottaa, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se korotetaan” (Luuk. 14:11). Herramme sanat eivät aina tunnu ilosanomalta, eikä evankeliumi aina kuulosta rakkauden opilta. Puhe itsensä alentamisesta on tiukkaa tekstiä. Ei ole vaikeaa ymmärtää, että monilla Kristuksen opetuksilla on jotain yleisinhimillisesti viisasta sanottavaa. Ihmisten yhteiselämä kärsii, jos asetamme itsemme aina etusijalle, jos ajamme vain omaa etuamme, jos vältämme vaikeita asioita ja jos pyrimme etsimään itsellemme helpointa tietä.

Omastaan luopumisella, nöyryydellä, vaatimattomuudella ja elämään kuuluvien vaikeuksien kantamisella on oma arvonsa, vaikka ne eivät aina tunnukaan miellyttäviltä. Vanha sanonta kuuluu: Kärsimysten kautta voittoon. Tämä ajatus on meidänkin hyvä pitää mielessämme joka ikinen hetki.

Kristuksessa rakkaat, isät, sisaret ja veljet. Meillä on kunnia saada tänään vieraaksemme Hänen autuutensa, Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta Epifani seurueineen. He ovat olleet vierainamme osana ekumeenista yhteispohjoismaisten kirkkojen kutsua.

Ukrainaa ja Suomea yhdistävät maittemme sijainti idän ja lännen kristillisyyden rajalla. Me molemmat olemme tietoisia historiamme kipeistä kohdista. Muun muassa Uspenskin katedraalin eräs rakastetuimmista pyhistä on marttyyrina Stalinin vainoissa Neuvostoliitossa kuollut entinen katedraalin kirkkoherra Aleksander Hotovitski. Hän oli syntyisin Ukrainan Kremenetskistä, opiskeli Volynian hengellisessä seminaarissa ja päätyi Suomeen monien vaiheiden kautta. Myös tässä katedraalissa olevalla rakastetulla ihmeitätekevällä Kozelštštanin Jumalanäidin ikonilla on ukrainalaiset juuret. Se on alun perin painettu Poltavassa vuonna 1885 ja on Ukrainan Kozelštšanin luostarissa olevan ikonin jäljennös.

Me ortodoksit Suomessa tiedämme myös jotain vastoinkäymisistä ja kärsimyksistä, muttemme osaa kuvitellakaan sitä helvetillistä todellisuutta ja piinaa, jota ensin Neuvostoliiton terrori toi ukrainalaisille veljillemme ja sisarillemme Holodomorin kansanmurhassa, ja nyttemmin Venäjän täysimittaisessa hyökkäyssodassa. Näiden silmittömien terroritekojen uhreiksi joutuneiden nimet ovat kirjoitetut ”taivaan kirjaan”.

Kun Kristus puhuu tänään itsensä alentamisesta, hänen sanojensa kärki ei ole ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä. Hän haluaa puhua siitä, miten ihmisen tulee elää Jumalan edessä, eli siitä, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä. Ratkaisevaa kuitenkin on, kenen seurassa ihminen haluaa olla. Jeesus puhuu siitä, mitä ihmisen pitää tehdä, mutta haluaisin itse kysyä, miten meidän tulisi yhteisönä elää, jos haluamme elää yhteydessä Kristukseen.

Evankeliumin korottamisen ja alentamisen sanat avaavat eteemme nimittäin mahtavan yhteisön, Jumalan valtakunnan, jossa vallitsevat kokonaan toiset arvot kuin kaikkialla ympärillämme. Ja maailma tarvitsee tänä päivänä entistä kipeämmin kristittyjen yhteistä todistusta uskosta, arvoista ja luottamuksesta tulevaisuuteen. Myös minä uskon vahvasti Ukrainan tulevaisuuteen, sillä tiedän, että suuri enemmistö ukrainalaisista on niitä, jotka samaistavat uskonsa rauhaan.

Rauha on se todellisuus, jonka Jumala haluaa meille lopulta antaa ja jonka hän meille antaakin. Aina, kun maailman rauha järkkyy, ymmärrämme, mitä se meille merkitsee. Rauha on siis lahja, Jumalan lahja. Kuten myös maallinen ja hengellinen rauha. Ihmisluonto osaa kyllä riidellä ja sotia, mutta rauhan edistäminen tuntuu kuitenkin olevan työlästä, usein aivan ylivoimaisen tuntuista. Meidän vastuullamme on vaikeuksista huolimatta kuitenkin jatkaa lakkaamatonta rukoustamme oikeudenmukaisesta, pysyvästä ja kestävästä rauhasta Ukrainaan. Tässä yksilön ja yhteisön vastuu kulkevat käsi kädessä. Aamen.

 

Arkkipiispa Leo