Päivän sana 
Päivän pyhät 
”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” pohtivat Vapahtajamme haudalle matkalla olleet kolme naista Markuksen evankeliumissa. Viimeinen rakkaudenpalvelus oli vielä tekemättä. Sisälle hautaan mentyään Herran enkelin ilmoitti heille ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä.” Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten.
Enkelin kehotus tyhjän haudan äärellä kuvastaa tavallaan sitä alkupistettä, josta kristinusko sai alkunsa; siitä, missä oli pakko myöntää avuttomuus. Tyhjyydestä, missä rakastettu oli poissa. Pelosta. Mutta samalla halusta osoittaa rakkautta kuoleman rajankin yli.
Kuoleman valtaa pidettiin Vanhan liiton aikaan vihollisena, jota vastaan oli mahdotonta asettua. Ylösnousemuksen ihme oli liian suuri uskottavaksi. Mutta se, mikä on ihmiselle mahdotonta, on Jumalalle mahdollista. ”Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa,” sanoi jo Vanhan testamentin Job.
Ihmisen tuntiessa suurinta hätää ja toivottomuutta Jumala valmistaa jo ulospääsyä siitä. Hän johdattaa ja menee edellämme sinne, minne hän haluaa meidän menevän. Hauta sanoo yhtä, mutta Kristus toista. Kolmantena päivänä koittava Herramme ylösnousemus on Jumalan suurin apu ja vastaus kaikkeen katoavaisuuteen. Se on jotain sellaista, jonka kautta ihminen pystyy käsittämään oman pienuutensa ja Jumalan suuruuden. Se tuo avun niille, joita kauhistaa puhe haudasta. Sillä Kristuksen ylösnousemuksessa kuolema on voitettu.
Valo on elämän perusedellytys. Alttarista, joka kuvastaa Kristuksen hautaa, tuodaan pääsiäisyönä valo, jota koko maailma odottaa ja joka on valaiseva koko maailman pimeyden. Ja tämä katoamattomuuden valo on Kristus. Hänessä ei ole pimeyden häivää. Levitköön sanoma hänestä, jotta kuka tahansa ja missä tahansa voisi kohdata ylösnousemuksen. Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo
