Ennenpyhitettyjen lahjain liturgiassa kirkkossa on yleensä hämärä valaistus. Tuohuksien valossa paastorukouksen lukeminen on monien mielestä suuren paaston kauneimpia hetkiä. Kuva: Vlada Wahlsten

26.2.2026

Suuren paaston aikana toimitetaan arkipäivisin Ennenpyhitettyjen lahjain liturgiaa, jota kutsutaan myös paastoliturgiaksi tai alkukirjainten lyhenteen mukaan EPL- jumalanpalvelukseksi. Liturgian tekstin on laatinut pyhä Gregorios Dialogos. Palveluksessa uskoville jaetaan edellisenä sunnuntaina pyhitetyt ehtoollislahjat.

Ennenpyhitettyjen lahjain liturgiaa voisi hyvällä syyllä kutsua ortodoksisen liturgisen elämän aarteeksi. Sen sisältö muistuttaa meitä siitä, että kristityn koko elämän tulisi olla katumusta ja valmistautumista Herramme Jeesuksen Kristuksen kohtaamiseen – niin ehtoollisessa kuin tulevassa elämässä.

Katumus on myös oleellinen osa Suurta paastoa. Ennenpyhitettyjen lahjain liturgia, sitä edeltävä paasto sekä palveluksen katumuskumarrukset ohjaavat meitä nöyryyteen.

Ennenpyhitettyjen lahjain liturgiaa voisi kanonien mukaan toimittaa paaston kaikkina arkipäivinä. Tästä huolimatta on muodostunut tavaksi toimittaa niitä keskiviikko- ja perjantai-iltaisin. Keskiviikot ja perjantait ovat paastopäiviä ympäri kirkkovuoden, koska niihin liittyy Kristuksen kärsimysten ja ristin muistaminen. Löydät Helsingin seurakunnan alueen EPL- ja muut palvelukset jumalanpalveluskalenterista.

Paasto ehtoollisen edellä

Ennenpyhitettyjen lahjain liturgia toimitetaan useimmiten iltaisin. Ehtoolliselle valmistautuminen alkaa silloin noin kuusi tuntia ennen jumalanpalveluksen alkua eli puolenpäivän aikaan. Yleensä ehtoollista edeltävä paasto on niin sanottua kuivapaastoa eli siinä paastotaan kaikesta ruoasta ja juomasta. Jos paastoaminen on haastavaa esimerkiksi sairauksien vuoksi, kannattaa asiasta keskustella seurakuntamme papin tai oman rippiä-isän kanssa. Paasto-ohjeita noudatetaan voinnin niin salliessa. On myös tärkeä muistaa, että paasto ei koske lapsia tai raskaana olevia.

Koska maahankumarrus?

Ennenpyhitettyjen lahjain liturgia koostuu paaston ehtoopalveluksesta sekä joistakin liturgian osista. Liturgiasta se poikkeaa esimerkiksi siinä, ettei palveluksessa lueta evankeliumia kuin suurella viikolla, tai palveluksen sattuessa juhlapäivälle.

Sen paastopalveluksille luonteenomaisia elementtejä ovat myös katumusta ilmaisevat maahankumarrukset ja polvillaan rukoileminen. Näistä etenkään jälkimmäistä ei harjoiteta sunnuntaisin, sillä sunnuntai on aina ylösnousemusjuhla.

Moni pohtii maahankumarruksien ja polvillaan rukoilemisen ”oikeita” paikkoja palveluksessa. Niitä ei tarvitse opetella ulkoa, vaan mallia voi katsoa muusta kirkkokansasta tai esimerkiksi kanttorilta. Maahan kumarrutaan papin laulaessa psalmeja vuorolauluna kuoron kanssa, Efraim Syyrialaisen paastorukousta luettaessa, suuressa saatossa ehtoollislahjoja esiin kannettaessa sekä ennen ehtoollista.

Maahankumarrukset eivät niinikään ole pakollisia, vaan niitä tehdään voinnin salliessa. Jos maahankumarruksen tekeminen on fyysisesti raskasta, voi ne jättää pois ja esimerkiksi kumartaa päätään.

Proskomidia ei toimiteta

Toisinaan seurakunnassa ei jaeta jälkiviiniä tai leipää paastoliturgian yhteydessä. Leipä, joka normaalisti jaetaan liturgian yhteydessä, on proskomidin muisteluissa ja esirukouksissa käytettyä leipää, eli niin kutsuttua antidoraa. Ennenpyhitettyjen lahjojen liturgian alla ei toimiteta proskomidia eikä leikata muisteluosasia, joten on luontevaa, ettei antidoraa välttämättä erikseen tarjota.

Useimmissa seurakunnissa sitä kuitenkin säästetään edelliseltä sunnuntailta paastoliturgioita varten. Pappi jakaa joka tapauksessa palveluksen lopussa antidoraa seurakuntalaisille siitä kirkkoleivästä, josta Karitsa eli Kristuksen ruumiiksi pyhitettävä leivän osa on leikattu.

Ennenpyhitettyjen lahjain liturgia verkkolähetyksenä Uspenskin katedraalista 20.3.

Tänä vuonna Ennenpyhitettyjen lahjain liturgiaa voi seurata myös verkkolähetyksenä. Uspenskin katedraalista lähetetään paastoliturgia perjantai-iltana 20.3. kello 17. Palvelusta voi seurata suoratoistona Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube-kanavalla:

Perjantai 20.3. kello 17 EPL eli ennenpyhitettyjen lahjain liturgia (paastoliturgia)

Lähde: Suomen ortodoksinen kirkko

Teksti julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2020 ja päivitetty vuonna 2026. 

Kategoriat Uutiset