Esipaimenten yhteinen paimenkirje joulupaaston alkaessa: ”Jumala ei odota meiltä täydellisyyttä, vaan vilpitöntä pyrkimystä Hänen puoleensa”

Alkava joulupaasto valmistaa ja auttaa meitä kokemaan tulevan juhlan mahdollisimman syvästi ja täydesti. Paastoavan kristityn tavoitteena on, että kohtaamisesta Kristuksen kanssa syntymäjuhlan päivänä tulisi hänelle todella merkittävä tapahtuma, johon häntä ovat valmistaneet sekä rukous että pidättyväisyyden kilvoitus. Ihmisen ruumis ja sielu vaikuttavat toisiinsa vastavuoroisesti. Siksi kehollinen itsehillintä, kuten ruokavalion rajoittaminen, auttaa myös sielua. Paastotessa lakkaamme hajauttamasta huomiotamme moniin asioihin ja keskitymme enemmän hengelliseen elämään, rukoukseen, Kristuksen mietiskelyyn ja Hänen käskyjensä täyttämiseen.

Ahneus, ylpeys, halu omistaa, koota ja kuluttaa vallitsevat usein mitä moninaisimmin tavoin elämäämme. Niistä meitä muistuttavat Kristuksen esittämä vertaus varakkaasta miehestä, joka sai pelloiltaan poikkeuksellisen runsaan sadon, mutta ei ollut valmis jakamaan omastaan (Luuk. 12:16–21) sekä evankeliumikertomus korkeassa asemassa olevasta rikkaasta miehestä, joka ei halunnut luopua omaisuudestaan (Luuk. 18:18–27). Paastonaika kutsuu meitä ottamaan oppia laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:30–37), jotta elämämme ei keskittyisi pelkästään omistamiseen vaan myös antamiseen, eikä ainoastaan kokoamiseen vaan sen lisäksi hyvän kylvämiseen ja jakamiseen. Kun paastossa heikennämme ruumista tavallista niukemmalla ravinnolla, opimme alistamaan halumme järjelle ja tahdolle sekä sen jälkeen järjen ja tahdon Jumalalle.

Pyhä Simeon Thessalonikalainen opastaa meitä joulupaaston vietosta seuraavasti: ”Joulun nelikymmenpäiväinen paasto kuvaa Mooseksen paastoa. Mooses paastosi neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä ja sai kivitauluihin kirjoitetut Jumalan sanat. Me puolestamme paastotessamme neljäkymmentä päivää katselemme ja vastaanotamme Neitsyen kautta tullutta elävää Sanaa, joka ei ole kirjoitettu kiveen, vaan joka on tullut lihaksi ja syntynyt maailmaan, ja me osallistumme Hänen jumalalliseen lihaansa.”

Joulupaasto ei kuitenkaan ole vain luopumista, vaan ennen kaikkea valmistautumista vastaanottamaan. Sen tarkoituksena ei ole tehdä elämästämme hankalampaa, vaan avata sydämemme Jumalan rakkaudelle. Kun hiljennymme rukoukseen, osallistumme kirkon jumalanpalveluksiin, tutkimme omaatuntoamme ja harjoitamme lähimmäisenrakkautta, tulemme vähitellen herkemmiksi tunnistamaan Kristuksen läsnäolon elämässämme. Näin paasto auttaa meitä näkemään, että Betlehemin luolassa syntynyt Vapahtaja ei ole vain menneiden aikojen tapahtuma, vaan elävä Herra, joka tahtoo syntyä myös meidän sydämissämme.

Kulkiessamme kohti Kristuksen syntymäjuhlaa muistakaamme, että Jumala ei odota meiltä täydellisyyttä, vaan vilpitöntä pyrkimystä Hänen puoleensa. Jokainen rukous, jokainen pieni pidättyväisyyden teko ja jokainen lähimmäiselle osoitettu rakkauden työ kantaa hedelmää. Käykäämme siis joulupaaston tielle luottavaisina ja kiitollisina, jotta saisimme Jeesuksen syntymäjuhlan koittaessa yhdessä enkelien kanssa iloita Jumalan ihmiseksi tulon suuresta salaisuudesta. Olkoon tämä paastoaika meille kaikille hengellisen uudistumisen, rauhan ja ilon aikaa, joka valmistaa sydämemme ottamaan vastaan maailman Vapahtajan.

Arkkipiispa Elia
Metropoliitta Arseni
Piispa Sergei