Halvaantuneen sunnuntai – mahdottomasta mahdollista

Kristus nousi kuolleista!

Pääsiäisestä laskien neljännen sunnuntain, jota vietämme tänä vuonna 8.5., teemana on Halvaantuneen miehen ihmeellinen parantuminen.

Evankelista Johannes kuvaa Betesdan altaan ympäristöä paikkana, jossa makasi monenlaisia sairaita: halvaantuneita, sokeita ja rampoja.  Tuossa paikassa makasi myös kertomuksen henkilö, joka oli ollut sairaana jo 38 vuotta. Paranemisennuste miehelle oli kovin heikko. Toisaalta yhtä huonot mahdollisuudet paranemiseen olivat myös kaikilla muillakin altaan ympärillä odottaneilla sairailla: parantuminen oli tarjolla vain yhdelle henkilölle kerrallaan eikä kukaan tiennyt milloin Herran enkeli oli tulossa kuohuttamaan vettä.  Lisäksi on muistettava, että jokainen altaalla maannut sairastunut oli käytännössä kyvytön itse liikkumaan ja siten vaikuttamaan omiin mahdollisuuksiinsa päästää altaaseen veden kuohumisen jälkeen. Voidaankin sanoa, että paraneminen tuossa ympäristössä oli äärettömän epätodennäköistä ellei jopa täysin mahdotonta.

Tämän mahdottomuuden keskellä aivan jokainen altaalla ollut ihminen varmasti elätteli toiveita siitä, että ehkä vielä kerran koittaa minunkin vuoroni. Evankeliumien kertomusten merkitys avautuu parhaiten silloin, kun sijoitamme itsemme tuohon kertomukseen ja sen päähenkilön asemaan. Me kaikki olemme tuon halvaantuneen miehen kaltaisia. Evankelista muistuttaa meitä juuri tästä.

Jokainen meistä on yksi monista Betesdan altaalla makaavista sairaista: pelastuksen saavuttaminen omin tai maallisin keinoin on meille mahdotonta.

Silti Jumalan kutsuu meitä ja tarjoaa meille mahdollisuuden. Kristus, Jumalan Sana, on tullut ihmiseksi, jotta se mikä meille ihmisille on mahdotonta, tulisi mahdolliseksi.  Jumala tietää meidän jokaisen tarpeemme. Hän tietää, että me olemme jo pitkään olleet sairaita eikä meillä ole mitään mahdollisuutta itse vaikuttaa tuohon tilaamme.

Tuon mahdottomuuden keskellä meille esitetään kysymys: tahdotko tulla terveeksi? Mahdollisuus tulee yllättäen ulottuvillemme.  Tuohon kysymykseen vastaamisessa meillä on kaksi vaihtoehtoa. Joko näemme edessämme vain mahdottomuuden ja tyydymme siihen, tai sitten näemme edessämme todellisen Jumalan ja Herran, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Me voimme vastata: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi”, tai sitten ”Herra, kyllä tahdon. Auta minua!”

Elämme maailmassa, joka on lähtökohtaisesti Jumalan luoma. Jumala on aina läsnä luomassaan maailmassa, vaikka ihminen muodollisesti on asetettu maailmaa hallitsemaan. Yksi kristinuskomme keskeisistä opeista on se, että Jumalaa, maailman Luojaa, emme voi nähdä, mutta siitä huolimatta Jumalan me kohtaamme Jumalan päivittäin jokaisessa lähimmäisessämme, jokaisessa toisessa ihmisessä, olipa hän kuka tahansa.

8.5. vietämme myös äitienpäivää. Ihmiskunnan historiassa äideillä ja äitiydellä on aina ollut tärkeä rooli Jumalan pelastussuunnitelman toteutumisessa. Äitiys on lähimmäisyyttä jo itsessään. Äitien kautta huolenpito ja rakastaminen ovat konkreettisesti läsnä elämässämme.

Tänä vuonna äitienpäivä saa aivan erityisen merkityksen, kun muistamme kaikkia niitä äitejä, jotka sodan keskellä vaaroista huolimatta huolehtivat lapsistaan ja perheistään. Sodan julmat kärsimykset näkyvät sotaa paenneiden äitien kasvoilla, kun he kirjaimellisesti omin jaloin kantavat lapsiaan ja perheitään turvaan sodan ulottumattomiin. He uhrautuvat, jotta me saisimme mahdollisuuden. Näiden äitien toiminnan kautta pelastus on jälleen kerran konkreettisesti tullut meidän ulottuvillemme.  Heidän osoittamansa pyyteettömän lähimmäisenrakkauden johdosta mahdottomasta on tullut mahdollista.

Rovasti Teo Merras
Helsingin ortodoksisen seurakunnan Helsingin alueen seurakuntatyö, Uspenskin katedraali