Päivän sana 
Päivän pyhät 
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia. Valokuvaaja: Isä Juha Lampinen
Evankeliumiteksti: Luukas 18:35–43 (Troitsa 2025)
Jeesus parantaa sokean kerjäläisen
35 Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä.
36 Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä.
37 Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi.
38 Silloin hän huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!”
39 Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!”
40 Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä:
41 ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: ”Herra, anna minulle näköni.”
42 Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.”
43 Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.
Opetuspuhe
+Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen!
Kristinusko on luonteeltaan aina yhteisöllistä.
Sen ytimessä on kohtaaminen: ihmisen ja Jumalan välillä sekä ihmisten kesken.
Usko ei ole persoonatonta; kohdatessamme toisemme kohtaamme Jumalan.
Jokainen kohtaaminen voi saada aikaan ihmeen.
Luukkaan evankeliumista olemme viime syksynä kuulleet monista kohtaamisista, joita seurasi ihme.
Useat evankeliumin kertomukset puhuvat ihmisistä, jotka ovat tämän maailman sokaisemia.
Olemme kuulleet rikkaasta nuorukaisesta, joka rakasti mammonaa, ja varakkaasta miehestä, joka halusi vain nauttia elämästä.
Opetus on tämä: raha ei voi pelastaa ketään.
Toisaalta olemme kuulleet laupiaasta samarialaisesta, joka huolehtii ryöstäjien pieksemästä miehestä.
Maailman sokaisemat ihmiset ovat kokeneet elämänsä muutoksen, jonka ihmeellinen kohtaaminen Kristuksen kanssa toi.
Tänään kuulimme sokeasta kerjäläisestä, joka sai elämäänsä suuren muutoksen.
Olennaista tässä evankeliumissa on kerjäläisen rohkeus.
Hän ei pelkää joutua naurunalaiseksi Kristuksen tähden, vaan huutaa entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!”
Fyysisestä vammastaan huolimatta tämä kerjäläinen, toisin kuin fyysisesti terveet ihmiset, tunnistaa Kristuksen pyhyyden ja jumaluuden.
Hän ymmärtää, että ohikulkeva Kristus on hänen viimeinen toivonsa.
Juuri tämä, muiden hyljeksimä köyhä kerjäläinen, on se, joka ymmärtää Kristuksen olevan Jumalan Poika.
Sokea kerjäläinen janoaa enemmän kuin kukaan muu sitä vettä, joka parantaa.
Kristus kuulee hänen pyyntönsä, ja mies saa näkönsä ensimmäistä kertaa elämässään.
”Uskosi on parantanut sinut,” Kristus sanoo tämän ihmeellisen parantumisen jälkeen.
Kerjäläisen uskoa ja rohkeutta voi vain ihailla.
Yksi paaston valmistavista sunnuntaista on Sakkeuksen sunnuntai.
Myös Sakkeus asetti itsensä alttiiksi Kristuksen tähden. Hänen viimeinen toivonsa oli tuo Mies, joka kulki ohi.
Sitten seuraa henkilökohtainen kysymys meille jokaiselle: kuinka on oma uskoni?
Onko minussa tarpeeksi uskoa siihen, että Kristus voisi myös minut parantaa?
Uskallanko heittäytyä uskon varaan, vai turvaanko aina taustaan?
Kukaan meistä ei ole täysin terve.
Opetus on Kristuksen sanoissa: ”Uskosi on sinut pelastanut!” Tai voisimme sanoa: ”Usko pelastaa sinut!”
Ennen kuin voimme pyytää parantumista, meidän on tunnettava itsemme: tiedettävä, kuinka sairaita olemme.
Tämä vaatii rohkeutta, kerjäläisen tai Sakkeuksen rohkeutta.
Vasta kun tunnistamme tilanteemme ja myönnämme sairautemme (oli se fyysinen tai muu), voimme janota parantavaa lähdettä.
Tietenkään se ei ole helppoa: on paljon helpompaa syyttää muita omista epäonnistumisistamme tai sairauksistamme.
Mutta ottamalla vastuun omasta elämästämme voimme löytää parannuksen polulle.
Usein mekin olemme yhtä sokeita kuin tuo kerjäläinen.
Se johtuu siitä, että olemme maailman sokaisemia.
Emme näe metsää puilta, emmekä erota olennaista epäolennaisesta.
Seuraamme usein maailman ääntä, joka johtaa harhaan ja sokeuttaa meidät.
Vasta kun myönnämme olevamme eksyksissä, voimme aloittaa uuden etsimisen.
Silloin voimme pyytää: ”Herra, anna minulle näköni!”
Ja katso: Jumala ei jätä meitä tyhjin käsin.
Elämä on täynnä valintoja, joissa ei aina tiedä, mitä tehdä.
Myös valitessamme uskon mukaisen elämän meidän on tehtävä valinta: ketä ja ennen kaikkea mitä minä seuraan?
Elämä ei ole supermarket, jossa jokainen tarpeemme tyydytetään.
Haluan korostaa tätä: ketä minä seuraan?
Kristittyinä meidän tulisi ensisijaisesti etsiä Jumalan tahdon toteutumista elämässämme — ei omaa tahtoamme.
Evankeliumin sokea mies saa näkönsä, mutta meidän on vaikea ymmärtää, mitä se todella tarkoittaa.
Hän kuitenkin sai uuden elämän, koska hän sitä niin janosi.
Haluan lopuksi varoittaa näkökyvyn puutteesta, joka vaivaa jokaista meitä.
Se on kaukonäköisyys: näemme toisten synnit, mutta emme omiamme.
Juorut ja pahantahtoisuus vahingoittavat paitsi niiden kohteeksi joutuneita, myös erityisesti meitä itseämme.
Alussa puhuin kohtaamisesta, joka voi saada aikaan ihmeitä.
Kuinka voin kohdata lähimmäiseni avoimin sydämin, jos ensimmäinen ajatukseni hänestä on paha?
Olen kuin sokea, joka vapaaehtoisesti kieltäytyy näkemästä.
Ja mitä meistä tulee, jos annamme pahuuden myrkyttää sydämemme?
Tulemme katkeriksi ja itseemme käpertyviksi.
Eräässä tarinassa mies sai vieraan.
Pihalla oli paljon lintuja. Vieras ihmetteli, miksei hän näe lintuja omalla pihallaan.
Mies vastasi: ”Et voi nähdä lintuja omalla pihallasi, ennen kuin näet ne sydämessäsi.”
Näemmekö me Jumalaa? Vai olemmeko niin maallisten asioiden täyttämiä, että näemme vain rahaa ja turhaa tavaraa, jota hamstraamme lisää?
Kristus Jumala, avaa hengelliset silmämme, kuten avasit sokean silmät, jotta näkisimme Sinut jokaisessa kohtaamassamme ihmisessä ja pelastuisimme!
Aamen.
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia
Sunnuntai 26.01.2025
Helsingin Pyhän Kolminaisuuden kirkko
