Päivän sana 
Päivän pyhät 
Pastori Antti Partiainen iloitsee työstään pappina hengellisessä kodissaan. Kuva: Tanja-Lotta Hakala. Teksti: Vlada Wahlstén, Antti Partiainen
Syyskuussa Lohjan ja Länsi-Uudenmaan pappina aloittanut pastori Antti Partiainen on aloittanut työnsä kiitollisella mielellä ja uutta opetellen. Takana on ensimmäinen temppelijuhla alueen vastaavana pappina ja edessä Kristuksen syntymäjuhlaan valmistava paastokausi.
”Hyvä tahti on ollut. Olen saanut riittävästi aikaa opetella uusia käytäntöjä, kohdata ihmisiä, opiskella palveluksien kaavoja, kirjoittaa opetuspuheita ja valmistella katekumeenikurssin sisältöjä.”
Kirkkoon liittymistä harkitsevien eli katekumeenien kursseille on ollut viime vuosina tunkua erityisesti pääkaupunkiseudulla. Ortodoksinen kirkko ja usko kiinnostaa tällä hetkellä Suomessa ja yhteydenottoja tulee erityisen paljon nuorilta. Pastori Antti Partiaisen on helppoa ymmärtää ja eläytyä nuorten kysymyksiin ja etsintään, sillä myös hänen oma tiensä ortodoksisuuteen alkoi nuoruudessa. Ja juuri paasto oli ratkaisevassa roolissa tällä matkalla.
Etsintä johdatti oikealle tielle
”Siitä voisi melkein kirjoittaa yhden kirjan” isä Antti vastaa naurahtaen kysymykseen tiestään ortodoksiseen kirkkoon.
Kaikki alkoi Antti Partiaisen ollessa 18-vuotias.
”Tuli sellainen kokemus, että täällä täytyy olla muutakin kuin näkyvä maailma. Siitä alkoi totuuden etsintä.”
Partiainen alkoi etsiä vastauksia erilaisista filosofioista, maailmankatsomuksista ja uskonnoista. Ratkaiseva kohtaaminen tapahtui Tampereella Hämeensillalla. Partiainen kohtasi intialaisen lähetyssaarnaajan, joka puhui Jeesuksesta Kristuksesta.
”Hän pysäytti minut ja sanoi: Et ole oikealla tiellä. Jeesus on se Tie. Ajattelin silloin, että Jeesusta “en olekaan vielä kokeillut “ja että voisihan “sitäkin testata”. Luimme sitten yhdessä vapaalle kristilliskarismaattiselle perinteelle tyypillisen katumusrukouksen, ”syntisen rukouksen” ja se jäi sitten siihen.”
Lähetyssaarnaaja ei ohjannut Partiaista kuitenkaan mihinkään seurakuntaan.
”Sitä synnytettiin vähän niin kuin kadulle, mutta ei otettu mihinkään hengelliseen kotiin. Jäin orvoksi.” isä Antti muistelee huvittuneena.
Partiaisen aloitettua myöhemmin etsinnät, tuli ensimmäiseksi vastaan helluntaiseurakunta.
”Se oli ensimmäinen rakennus ja seurakunta, johon ajauduin. Tutkin helluntailaisuutta, mutta se ei kuitenkaan vakuuttanut. Jatkoin etsimistä eri kristillisistä suuntauksista.”
Paastosta ylösnousemukseen ja hengelliseen kotiin
Vähitellen Partiainen kiinnostui paastosta, vaikka ei vielä tiennyt aiheesta juuri mitään. Partiainen työskenteli tuolloin puuseppänä ja kuunteli töitä tehdessään Radio Deitä. Siellä mainittiin isä Serafim Seppälän nimi ja hänen kirjansa Tie ylösnousemukseen. Partiainen lainasi heti kirjan ja alkoi lukea.
”Palaset loksahtivat kohdalleen. Tässä se oli, mitä olin etsinyt.”
Partiainen alkoi etsiä tietään ortodoksiseen kirkkoon ja harjoitella käytännön uskonelämää. Ajankohta teki siitä tavallista vaikeampaa, sillä elettiin korona-aikaa, jolloin kirkollista toimintaa oli vähän ja yhteisiä jumalanpalveluksia ei voitu järjestää kokoontumisrajoituksien vuoksi.
Partiainen ilmoittautuikin Valamon luostarin ikoninmaalauskurssille ja keskusteli sinä aikana silloisen igumeni Sergein (nykyisen piispa Sergein) kanssa. Igumeni Sergei liitti Partiaisen kirkon jäseneksi seuraavana kesänä.
”Olen hyvin kiitollinen piispa Sergeille, joka näki vakaan aikomukseni ja ohjasi alkuun.”
Myös muu perhe löysi vähitellen tiensä ortodoksiseen kirkkoon. Seuraavana kesänä kastettiin lapset, jotka olivat helluntailaisen opetuksen takia jääneet kastamatta ja sitä seuraavana vuonna myös vaimo halusi liittyä ortodoksiseen
kirkkoon.
Puusepän töistä teologian opiskelijaksi
Korona aika kului ortodoksista kirjallisuutta lukien ja mitä enemmän Partiainen luki, sitä enemmän hän halusi tietää lisää. Samaan aikaan myös suhde omaan ammattiin alkoi rakoilla
”Puusepän työt alkoivat tuntua merkityksettömältä. Ajattelin vain rakentelevani tyhjiä tiloja (kaapistoja), joihin varakkaat voivat sitten asetella turhan tavaransa piiloon. Todellisuudessa siellä tehtiin kuitenkin paljon myös merkityksellisiä juttuja, kun rakennettiin esimerkiksi sairaaloiden tai koulujen kalustoja. Silloin sitä ei osannut kuitenkaan nähdä, kapea katseinen kun oli.” Partiainen naurahtaa.
Ortodoksinen kirjallisuus ja teologia veivät lopulta voiton ja Partiainen päätti hakea opiskelemaan. Pääsykoekurssi oli koitinkivi
”Päätin testata, millainen kurssi se on. Ajattelin, että jos en ammattikoulupohjallani pärjää, niin jätän leikin sikseen”
Pääsykoekurssi sujui kuitenkin hyvin ja Partiainen pääsi opiskelemaan teologiaa Itä-Suomen yliopistoon. Koko perhe päätti muuttaa Joensuuhun. Opinnot etenivät nopeasti ja kiitettävin arvosanoin. Valmistuttuaan huhtikuussa Partiainen valittiin jo elokuussa Länsi-Uudenmaan papiksi.
Oman kirkon täyteydestä ammentaminen
Omien etsintävuosiensa ja ortodoksisuuden alkutaipaleen jälkeen Partiainen ajattelee, että ortodoksisen identiteetin tulisi rakentua ensisijaisesti uskomme ja Kirkkomme täyteyden kautta.
”Alussa sitä helposti määrittelee itsensä toisten perinteiden vajavaisuuksien perkaamisen ja erojen kautta. Vaikka eroavaisuuksien tiedostaminen olisikin prosessin kannalta tärkeää, niin lopulta kuitenkin oman kirkkomme täyteyden tunteminen ja sen ehtymättömistä rikkauksista ammentaminen rakentavat identiteettimme eheäksi ja horjumattomalle kalliolle.”
”Edellä mainittuun asiaan liittyvä toinen asia, mikä on puhutellut viime aikoina, on myös se, että meidän tulisi oppia tuntemaan tämä kirkkomme täyteys ja myös sen opetus paremmin. Pyhä Traditio ja opetus ovat ohjanneet ihmisiä pelastukseen ja tuottaneet hedelmää jo kaksi tuhatta vuotta, mistä pyhät ihmiset ovat hyvä todistus. Meidän tulisi siis luottaa Kirkkoon ja pyhään Traditioon, eikä pyrkiä omaehtoisesti muuttamaan sitä. Meidän tulisi muuttua itse Kirkon, eikä Kirkon meidän mukaamme. Nykyään kuitenkin tuntuu, että Kirkko nähdään monesti sosiaalisena konstruktiona, jota voidaan muuttaa sekulaarein perustein, kunhan vain keskustellaan ja sovitaan asioista toisin. Tällainen Kirkko olisi kuitenkin hyvin häilyvä ja aikaansa aina sidottu. Tällainen kirkko kadottaisi ikuisuuden arominsa ja menettäisi makunsa.”
Paaston kautta kohti seimen ihmettä
Paastonaikana oli ja on edelleen olennainen ajanjakso Partiaisen elämässä. Paaston kautta isä Antti kokee tulevansa enemmän runoilijaksi ja lähestyvänsä ortodoksisuuden ydintä.
”Monet taiteen mestariteoksetkin on luotu kovalla vaivannäöllä ja tyhjällä vatsalla. Harvoin mitään hyvää on syntynyt notkuvien pitopöytien äärellä. Sama pätee uskon elämään. Paaston kautta opettelemme vapautumaan omasta tahdostamme ja hirmuvaltiattaresta vatsasta, joka on monesti se, mikä vaatii meiltä paljon ja estää meitä kohoamasta kohti korkeuksia. Paaston aikana on hyvä keventyä niin fyysisesti kuin turhien ajatuksienkin painosta. Kristus tyhjensi itsensä, otti orjan muodon ja täytti tyhjän seimen todellisella elämällä. Eläimetkin tunsivat kaukalossa makaavan Herransa ja täyttyivät vain katselemalla häntä. Eivät ne tarvinneet pienokaisen alta heinää ruuaksi. Kevyemmän ruokavalion kautta mekin pääsemme lähemmäs seimen ihmettä.”
isä Antti kuitenkin näkee, että paastotessa on hyvä käyttää tervettä arvostelukykyä ja laskea omat voimavarat.
”Meillä on ihanteita, joista ei pidä luopua, mutta on myös hyvä pitää jalat maassa. Jokainen tekee parhaansa kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Voin sanoa suoraan, että hektisessä lapsiperhearjessa runollisuus on monesti iltapäivällä kaukana. Usein ranskalaiset ja kalapuikot säilyttävät ilmapiirin hartaampana kuin papusoppa, jota kukaan ei syö. En kuitenkaan silti suostu luopumaan papusopasta, vaan uskon, että kyllä sekin vielä jonain päivänä maistuu!” isä Antti naurahtaa.
Papin työhön tutustuminen vie aikaa
Kahden ensimmäisen kuukauden aikana Partiainen on ehtinyt huomata, että hänen ennakkokäsityksensä papin työstä ei ole täysin vastannut todellisuutta.
”Työ ei ole ollut niin sosiaalista kuin ajattelin. Ajattelin, että ihmisten tapaamista on joka päivä aamusta iltaan. Voihan se toki olla, että se vielä sellaiseksi muuttuu, kun seurakuntalaiset tulevat tutuiksi ja rippilapsia ilmaantuu enemmän.”
Länsi-Uudenmaan alue on laaja. Partiaisen vastuulla on kolme pyhäkköyhteisöä: Lohja, Nummela ja Hanko. Myös Kirkkonummella toimiva Pokrovan veljesyhteisö toimii alueella. Isä Antti onkin kiitollinen, että eläkkeelle syyskuussa jäänyt alueen pitkäaikainen pappi rovasti Kalevi Kasala on ollut tarvittaessa tukena, samoin maantieteellisesti laajan seurakunnan muut papit ja työntekijät sekä aktiiviset seurakuntalaiset.
”Kiitollisella mielellä olen kaikesta. Täällä on ollut todella lämmin vastaanotto ja tekemisen meininki. Kaikki tukevat toisiaan ja puhaltavat yhteen hiileen. Lämpimästi tervetuloa Länsi-Uudenmaan alueen palveluksiin ja voimia, intoa ja ennen kaikkea iloa tulevaan paastonaikaan!”
