2.2. vietämme Herran temppeliintuomisen juhlaa sekä kansainvälistä ortodoksisten lasten ja nuorten päivää.
Juhlaa kutsutaan myös Herran kohtaamisen juhlaksi.
Jumalansynnyttäjä Neitsyt Maria ja Joosef menivät neljänkymmenen päivän ikäisen Jeesus-lapsen kanssa uhraamaan Jerusalemin temppeliin täyttääkseen Mooseksen lain. Siellä he kohtasivat vanhurskaan Simeonin ja naisprofeetta Hannan, jotka tunnistivat Jeesuksen Messiaaksi.
Juhlassa luetaankin vanhurskaan Simeonin rukous, joka tiivistää paitsi juhlan myös koko perlastuksemme sanoman:
”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.”
Tämä sama rukous luetaan vuoden jokaisessa ehtoopalveluksessa sekä liturgian päätteeksi.
Saamme kohdata Herramme Jeesuksen Kristuksen jokaisessa jumalanpalveluksessa, tulla Herran kasvojen eteen.
Ortodoksisen kirkon perinteessä myös vastasyntyneet pyritään kastamaan tai kirkottamaan, tuomaan ensimmäisen kerran kirkkoon juuri 40 päivän ikäisenä. Kirkottamisen yhteydessä myös luetaan rukoukset synnyttäneen äidin puolesta. Näin Herran temppeliintuominen on myös jokaisen kristityn ja kirkottamisen juhla.
Tule viettämään juhlaa kirkkoon – jumalanpalveluksia myös ukrainan, ruotsin ja kirkkoslaavin kielillä
Helsingin ortodoksisen seurakunnan kaikilla toiminta-alueilla toimitetaan suuren juhlan aattona vigilia ja juhlapäivänä, sunnuntaina liturgia.
Kaikkien seurakuntamme jumalanpalveluksien ajankohdat löydät jumalanpalveluskalenteristamme
Jumalanpalvelustiedot koottuna:
Lauantaina 1.2. kello 17 vigilia
Helsingissä Uspenskin katedraalissa, Hautausmaalla Pyhän profeetta Elian kirkossa (ukrainan kielellä), Pyhän Kolminaisuuden kirkossa (kirkkoslaavin kielellä) , Kotikirkossa (ruotsin kielellä), sekä Tapiolan, Tikkurilan, Hämeenlinnan, Järvenpään, Lahden ja Lohjan kirkoissamme
Sunnuntaina 2.2. kello 10 liturgia
Helsingissä Uspenskin katedraalissa, Hautausmaan kirkossa (ukrainan ja suomen kielellä), Pyhän Kolminaisuuden kirkossa (kirkkoslaavin kielellä) , Kotikirkossa(ruotsin kielellä) sekä Tapiolan, Hämeenlinnan, Järvenpään, Lahden ja Lohjan kirkoissamme
Myllypuron kappelissa liturgia kello 9, Tikkurilassa kello 9 aamupalvelus ja liturgia 9.
Juhlaliturgia suoratoistona Uspenskin katedraalista
Helsingin ortodoksinen seurakunta lähettää Herran temppeliintuomisen juhlan liturgian suoratoistona Uspenskin katedraalista YouTube-kanavalle 2.2. kello 9.55 alkaen.
Suoratoistosta vastaa Digital Palola oy.
Juhlan tekstit ja veisut
Herrain temppeliintuomisen juhlapäivänä kirkoissa luetaan seuraavat Jumalan sanan tekstit:
Epistola (Hepr. 7:7–17)
7 Kiistatontahan on, että siunauksen antaja on korkeampiarvoinen kuin siunauksen saaja. 8 Edellisessä tapauksessa kymmenyksiä keräsivät kuolevaiset ihmiset, jälkimmäisessä kymmenykset otti mies, joka kirjoitusten todistuksen mukaan elää aina. 9 Jopa Leevikin, kymmenysten kerääjä, joutui Abrahamin välityksellä tavallaan maksamaan hänelle kymmenykset. 10 Hänhän oli vielä esi-isässään Abrahamissa, kun Melkisedek tuli Abrahamia vastaan. 11 Jos jo Leevin heimon pappisvirka, josta Israelin kansalle on annettu säädökset laissa, olisi johtanut täydellisyyteen, mitä tarvetta olisi ollut sanoa, että vielä tulee uudenlainen pappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta, ei Aaronin? 12 Jos pappisvirka muuttuu, muuttuu välttämättä myös laki. 13 Se, josta tässä on puhe, kuuluukin aivan toiseen heimoon, jonka jäsenistä ei yksikään ole toimittanut alttaripalvelusta. 14 Kaikkihan tietävät, että meidän Herramme on noussut Juudan heimosta, eikä Mooses ole puhunut mitään sille kuuluvasta pappeudesta. 15 Asia käy vielä selvemmäksi silloin kun virkaan astuu uudenlainen pappi, joka Melkisedekin tavoin 16 ei ole saanut virkaansa inhimillistä syntyperää koskevan lain käskyn mukaan vaan häviämättömän elämänsä voimasta. 17 Hänestä kirjoitukset todistavat: — Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta.
Evankeliumi (Luuk. 2:22–40)
Siihen aikaan 22 Jeesuksen vanhemmat menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, 23 sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” 24 Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”. 25 Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. 26 Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. 27 Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, 28 hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: 29 – Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. 30 Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, 31 jonka olet kaikille kansoille valmistanut: 32 valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. 33 Joosef ja Jeesuksen äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. 34 Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: ”Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, 35 ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.” 36 Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. Hän oli jo hyvin vanha. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, 37 mutta nyt hän oli ollut leskenä jo kahdeksankymmenenneljän vuoden ajan. Hän ei poistunut temppelistä minnekään, vaan palveli Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen. 38 Juuri sillä hetkellä hän tuli paikalle, ja hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta. 39 Kun he olivat tehneet kaiken, mitä Herran laki vaati, he palasivat Galileaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin. 40 Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä.
Herran temppeliintuomisen veisut:
Tropari, 1. säv.
Iloitse, armoitettu Jumalansynnyttäjä, Neitsyt, | sillä sinusta koitti vanhurskauden Aurinko, | Kristus, meidän Jumalamme, | joka valaisee ne, jotka pimeydessä ovat.| Riemuitse sinäkin, hurskas vanhus, sylissäsi meidän sielujemme Vapauttaja, | joka on antanut meille myös ylösnousemuksen.
Kontakki, 1. säv.
Oi Kristus Jumala, joka syntymiselläsi pyhitit neitseellisen kohdun, | sinä Simeonin kädet siunasit hänen ansionsa mukaan | ja meitä kiiruhdit nyt pelastamaan. | Anna kristikansallesi rauha, oi ainoa ihmisiä rakastava.
Lämpimästi tervetuloa mukaan Herran kohtaamisen, temppeliintuomisen juhlaan!