Isä Heikki Huttusen kiitospuhe seurakuntalaisille

Pyhittäjämarttyyri Maria Skobtsova sanoo:

Kirstinusko on tulta. Jos se ei ole tulta, se ei ole mitään.

Jo teininä tutustuin äiti Marian elämäntarinaan ja kirjoituksiin. Luin venäläisten teologien ja filosofien ajatuksia ja inspiroiduin niistä. Sain tutustua Pariisin emigranttien kirkolliseen elämään, ja ystävystyä joidenkin suurten ajattelijoiden seuraavan sukupolven edustajien kanssa. Tämä vaikutti ratkaisevasti omaan ajatteluuni ja hengellisyyteeni.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen löysin Pariisin kokemusten kautta yhteyden Venäjän ortodoksisuuden uuteen viherrykseen (kainoon alkuun) 1990-luvulla. Omissa papillisissa tehtävissäni olen yrittänyt toteuttaa samaa näkyä kirkosta, johon kuuluu yhteisöllinen käsitys seurakunnasta, merkityksellinen jumalanpalveluselämä ja ymmärrettävä jumalanpalveluskieli, sekä katekumeeniopetus ja jatkuva yhdessä oppiminen.  

Siksi olen äärettömän kiitollinen, että olen saanut palvella työurani viimeisen jakson venäjänkielisten ihmisten kanssa. Olen saanut palata oman teologisen ajatteluni juurille ja Pyhän Kolminaisuuden kirkon pappina saanut ammentaa omalla pienellä lusikallani oman aikamme suurimpien ortodoksisten ajattelijoiden aarteistosta.

Tänään on kiitoksen aika. Kiitän seurakunnan työyhteisöä – kirkkoherra isä Markkua, pappisveljiä ja kanttoreita, monikulttuurisen tiimin tovereita ja kaikkia kollegoja laajan seurakunnan eri tehtävissä. Lämpimin kiitos kuuluu läheisimmille työtovereilleni Pyhän Kolminaisuuden kirkossa – kanttori Irinalle ja diakoni Andreille. Samaan kiitokseen liitän myös kirkonisäntä (starosta) Irinan, kuoron laulajat ja lukijat ja kaikki ahkerat vapaaehtoiset, joiden iso joukko on ratkaisevan tärkeä Pyhän Kolminaiseeden kirkon toiminnalle.

Haluan kiittää koko yhteisöämme, kaikkia rakkaita seurakuntalaisia lämpimästä huolenpidosta ja esirukouksista. Kiitän uskollisuudestanne Pyhän Kolminaisuuden kirkkoa ja sen elämää kohtaan – läpi korona-ajan ja kahden evakkojakson, kun palvelimme muissa tiloissa. 

Kiitän kaikkia, jotka ottavat vastaan sotapakolaisia seurakuntaamme ja tukevat heitä vaikeissa vaiheissa. Kiitän uusia rakkaita seurakuntalaisia – Ukrainasta ja Venäjältä – jotka sodan kauheuksista huolimatta tuovat lämpöä ja liittyvät yhteiseen rukoukseen. Kiitän kaikkia seurakuntalaisia, jotka rukouksellaan ja mukanaolollaan ylläpitävät yhteisöämme – nuoria ja vanhoja, pitkäaikaisia ja vastatulleita, kaikista taustoista ja kulttuureista. 

Kiitän kaikkia, jotka ovat järjestäneet tämän upean juhlan. 

Henkilökohtaisesti kiitän myös kärsivällisyydestänne puutteellista kielitaitoani ja muita luonteen heikkouksiani kohtaan. Pyydän anteeksi kaikkia virheitäni ja laiminlyöntejäni. 

Pyydän esirukouksianne. Pitäkäämme mielessämme pyhittäjämarttyyri Maria Skobtsovan sanat ja esikuva. Hän jatkaa ajatusta:

Kristinusko on tulta. Se on rakkauden tulta.