
Isä Petri Korhonen kuvattuna Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa. Isä Petri vastaa Espoon alueen palveluksista ja toimii myös seurakunnan kasvatuksen esihenkilönä. Kuva: Vlada Wahlsten
Suomalaisuudesta
Omassa seurakuntayhteisössäni, Tapiolan Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkon yhteisössä, on jäseniä taustaltaan vähintään kahdestakymmenestä eri maasta. Mietin nyt jokaista heistä ja tätä yhteiskunnallista ilmapiiriä, jossa he ja me joudumme yhdessä elämään. Mitä he, jotka ovat tulleet maahamme asettuneet tänne asumaan ja osallistuvat tämän yhteiskunnan elämään ajattelevat nyt, tai ovat ehkä ajatelleet jo pidemmän aikaa? Kenties he ajattelevat onko tämä maa heidän kotinsa, maa, johon he ovat rakentaneet tai vasta rakentamassa elämäänsä? En ihmettelisi, jos näin olisi. Päin vastoin ihmettelisin, jos näin ei olisi.
Toisaalla Aamun Koitto-lehdessä Isä Marko puhui moraalikadosta, joka vaivaa yhteiskuntaamme. Näin totisesti on. Moraalikato, jonka näemme ja ennen kaikkea kuulemme ja tunnemme ei ole syntynyt tässä hetkessä. Se on pitkän ja vaivalloisen työn tulosta. Se on tulosta raaistuvan kielenkäytön ja näennäiskriittiseen asuun puetun rasistisen retoriikan normalisoitumisesta osaksi poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua. Mikään ei ole tapahtunut vahingossa vaan tietoisesti toistoin, “Overtonin ikkunaa” raottamalla. Alkujaan luontoisesti paha ja paheksuttava on näin tehty osaksi normaalia päivänpoliittista keskustelua ja poliittisen kentän normaalia vastakkainasettelua. Lopputulemana ilmapiiri yhteiskunnassa kyynistyy ja polarisoituu ja lopulta johtaa voimattomuuteen ja välinpitämättömyyteen.
Meillä ei ole varaa tähän. Meillä ei ole varaa puheelle huonompilaatuisista eikä huonompiuskoisista ihmisistä. Meillä ei ole varaa paradoksiin, jossa ensimmäinen lause vie ihmisarvon ja jälkimmäinen julistaa lähimmäisenrakkautta. Sellainen ei ole paitsi ensinkään kristillistä, mutta ei myöskään kuulu siihen vaivalla rakennettuun maailmaan, jossa ihmisarvon on ajateltu olevan yksiselitteisesti jakamaton. Maahanmuuton ongelmista voidaan ja pitääkin keskustella, mutta niin että täällä asuvat ja tänne toivottavasti vielä jatkossakin tulevat voisivat tuntea tämän maan ottavan heidät vastaan ja että he tuntevat olevansa osa yhteiskuntaa, eivätkä ikuisesti niitä ”toisia”. Kotoutuminen tapahtuu, kun kodin ovi on auki, ei pelkästään aineellisesti vaan erityisesti henkisesti. Kun henkinen ilmapiiri ei ole vastaanottavainen vaan sanalla sanoen vastahankainen, jos ei jopa vihamielinen yhteiskunta sirpaloituu, koheesio katoaa ja ongelmia kasaantuu. Tätä ei pitäisi olla vaikea ymmärtää, paitsi ehkä silloin, jos suomalaisuuden määritelmä on “supisuomalaisen” kapea.
Oma yhteisöni on supisuomalainen ja samalla värikäs kulttuurien kirjo. Me kaikki mahdumme saman katon alle ja tulemme mahtumaan vastaisuudessakin. Kaikkien suomalaisten tulee mahtua täällä syntyneiden, täällä olevien ja tänne tulevien. Siksi on välttämätöntä suhtautua jyrkän kielteisesti toiseuttaviin poliittisiin ulostuloihin ja omalta osaltaan pyrkiä kaikin keinoin ilmaisemaan, etteivät ne sovi samaan tilaan ihmisoikeuksiin ja jakamattoman ihmisarvoon nojaavaan yhteiskunnan arvomaailman kanssa. Nämä ulostulot kun eivät ole eivätkä edistä aitoa keskustelua. Kristittykään vastaavasti ei voi arvioida ihmisen laatua olipa tämän tausta millainen hyvänsä. Sellainen vaan on vastoin lähimmäisen rakkautta. Ja kirkon tai kirkkojen osana yhteiskuntaa tulee vastustaa eriarvoistavaa puhetta omasta arvopohjastaan käsin. Vaikeneminen tai kädenlämpöinen paheksunta ei voi olla ratkaisu. Se ainoastaan avaa tietä yhä syvenevälle moraalikadolle. Vielä ei ole liian myöhäistä.
Isä Petri Korhonen
Teksti julkaistu ensimmäiseksi Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkon Facebook-sivuilla.