Suomen ortodoksisen kirkon jäsentilastot vuodelta 2024 ovat valmistuneet. Jo vuonna 2023 alkanut jäsenmäärän laskun loiventuminen jatkui myös vuonna 2024, kerrotaan kirkon sivuilla 7.1. julkaistussa uutisessa.
Vuoden 2024 lopulla Suomen ortodoksisen kirkon jäsenmäärä oli kaikkiaan 55 607, mikä on 350 edellisvuotta vähemmän. Yli kolmasosa, 21 774 kirkon jäsentä kuului Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan.
Seurakuntamme jäsenmäärä väheni vuonna 2024 kaikkiaan 64 jäsenellä. Jäsenmäärän lasku taittui näin merkittävästi vuodesta 2023, jolloin jäsenmäärä laski kaikkiaan 184 hengellä sekä ennätysvuodesta 2022, jolloin jäsenmäärä laski muutamalla sadalla. Jäsenmäärän lasku selittyy ennen kaikkea väestön ikärakenteella.
Kirkkoon liittyi seurakuntamme alueella ennätyksellisen paljon uusia jäseniä. Kirkkoon liittyneitä oli kaikkiaan 544 jäsentä (vuonna 2023 vastaava luku oli 397). Kirkosta erosi kaikkiaan 451 (vuonna 2023 kirkosta eronneita oli 433). Kirkkoon liittyneiden määrä kasvoi näin tuntuvasti edellisvuosista.
Seurakunnan jäsenmäärää lisääviä kasteita, joissa lapsi saa nimen ja hänet kirjataan samalla seurakunnan jäseneksi, tilastoitiin ennätyksellisen vähän, vain 45. Monet vanhemmat päätyivät lähettämään lapsen nimitiedot etukäteen kirjattavaksi DVV:lle. Nämä lapset näkyvät jäsentilastossa liittymisissä. Kirkollisten toimitusten tilaston mukaan kasteita toimitettiin seurakunnassamme yhteensä 192.
Seurakuntamme jäsenille vuonna 2024 syntyneitä ja toistaiseksi kastamattomaksi jääneitä lapsia oli 48. Suurin osa vanhemmista siis edelleen kastaa lapsensa, vaikkakin kastetta saatetaan lykätä hieman.
Kirkon ja seurakuntamme jäsenmäärän kääntää loivaan laskuun tilastojen perusteella ennen kaikkea väestön ikärakenne. Seurakunnassamme kastettujen (45) ja kuolleiden (223) erotus oli 178. Viime vuonna vastaava erotus oli pitkälti sama, 176. Sen sijaan seurakuntaan muuttaneiden (340) ja seurakunnasta pois muuttaneiden (302) määrässä ei ole suurta muutosta ja vaikutusta kokonaisjäsenmäärään.
Lue uutinen kirkon jäsentilastosta Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla