Lokakuun ensimmäisenä päivänä vietämme Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhlaa. Juhlan krkkoslaavinkielinen nimi tulee sanasta pokrov, joka tarkoittaa peitettä, suojaa tai huntua.
Juhla juontaa juurensa vuoteen 903, jolloin saraseenien piirittäessä Konstantinopolia, kaupungin asukkaat kokoontuivat Blahernan kirkkoon kokoöiseen vigiliaan rukoilemaan apua Jumalansynnyttäjältä. Heidän joukossaan oli Kristuksen tähden houkka Andreas ja hänen oppilaansa Epifanios, jotka näkivät Jumalansynnyttäjän rukoilevan poikaansa kristittyjen puolesta ja levittävän huntunsa kirkkokansan ylle.
Näin näkyä kuvataan kirkkokalenteri Synaksarionissa: ”Rukoiltuaan solealla Maria astui alttaritilaan, jonka reliikkiarkussa säilytettiin hänen huntuaan. Hän nosti sen käsivarsilleen, siirtyi kuninkaallisten ovien eteen ja puki hunnun päälleen. Sitten hän levitti hunnun kirkkokansan ylle verhoten sillä heidät kaikki suojelukseensa. Niin kauan kuin huntu oli kansan yllä, hän välitti kirkkokansalle Jumalan armolahjoja. Sitten Jumalansynnyttäjä kohosi hiljaa taivaaseen, ja hänen suojeluksensa muuttui vähitellen näkymättömäksi, mutta hänen armovoimansa ei poistunut.”
Kirkkokansa todisti näin ihmettä, joka muistutti Jumalan armolahjoista ja Jumalan suojeluksesta. Hengellinen maailma on tavalliselta ihmissilmältä salattu, mutta Jumalansynnyttäjä ja pyhät ovat läsnä ja rukoilevat kanssamme. Kun rukoilemme Kristusta ja pyydämme pyhien esirukouksia, emme ole yksin.
Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhlan aihetta kuvaavat juhlan veisut:
”Neitsyt seisoo nyt kirkossa ja yhdessä pyhäin joukkojen kanssa näkymättömästi rukoilee meidän puolestamme Jumalaa. Enkelit ja esipaimenet kumartavat ja apostolit profeettain kanssa riemuitsevat, sillä Jumalansynnyttäjä rukoilee meidän puolestamme iankaikkista Jumalaa.” (Kontakki, 3. säv.)
Tänä päivänä me, uskova kansa vietämme Sinun tulosi valaisemina kirkasta juhlaa, oi Jumalanäiti, ja katsoen pyhää kuvaasi hartaasti lausumme Sinulle: Suojaa meitä pyhällä peitteelläsi ja päästä kaikesta pahuudesta rukoillen Poikaasi Kristusta, meidän Jumalaamme, pelastamaan meidän sielumme. (Juhlan tropari, 4. sävelmä)
Juhlapäivän evankeliumissa luetaan Martasta ja Mariasta (Luuk. 10:38–42, 11:27–28). Herramme Jeesuksen Kristuksen sanoin Kirkko muistuttaa meille, että ”vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois” ja että ”autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä”.
Temppelijuhla Kirkkonummella, juhla koko seurakunnassamme
Pokrovan veljesyhteisön kirkko Kirkkonummella on pyhitetty Jumalansynnyttäjän suojeluksen muistolle. Kirkossa toimitetaan 1.10. kello 8 aamupalvelus ja liturgia. Tarkemmin tietoa Pokrovan veljesyhteisön sivuilla.
Tänä vuonna Pokrovan juhla osuu tiistaihin. Arkipäivästä huolimatta juhlan jumalanpalvelukset toimitetaan kaikilla seurakuntamme alueilla niin Helsingissä Uspenskin katedraalissa kuin Hämeenlinnassa, Espoossa, Vantaalla. Lohjalla ja Lahdessa. Kirkkoslaavin, venäjän ja ukrainankielinen liturgia toimitetaan lisäksi Helsingissä Pyhän Kolminaisuuden kirkossa.
Juhlan aattona maanantaina toimitetaan vigilia ja juhlapäivän aamuna liturgia sekä mahdollisesti myös vedenpyhitys. Tarkista kaikkien jumalanpalveluksien tiedot jumalanpalveluskalenteristamme.
Lämpimästi tervetuloa yhteiseen juhlaan sekä yhteisiin jumalanpalveluksiin!