Uspenskin katedraalissa kuullaan 8. marraskuuta harvinainen kantaesitys.
Projektikuoro Vocaliisat kuoronjohtajansa Anniina Kervisen johdolla kantaesittävät säveltäjä Jarmo Lehdon Panihida -teoksen juhlavuotenaan 2024. Teos esitetään Uspenskin katedraalissa perjantaina 8.11. klo 18.
Panihida on muistopalvelus edesmenneiden puolesta. Teosta ei ole aikaisemmin sävelletty naiskuorolle ja se edustaa uutta suomalaista ja suomenkielistä,harmonista, ortodoksista kirkkomusiikkia.
Sana ”panihida” on kreikkaa ja tarkoittaa kokoöistä jumalanpalvelusta. Nykyisin panihida on kuitenkin muotoutunut tarkoittamaan juuri vainajien muistolle toimitettavaa lyhennettyä aamupalvelusta. Muistopalveluksen veisut esitetään Suomen ortodoksisen kirkon käyttämässä muodossa. Sen liturgisen jumalanpalveluksen sisältö muodostuu tunnetuista teksteistä, jotka on kirjoittanut noin 700-luvulla elänyt pyhä Johannes Damaskolainen.
Keväällä 2024 valmistunut, kestoltaan yli tunnin mittainen a cappella -muistopalvelus on konserttikäyttöön tarkoitettu, eri osioita sisältävä kokonaisuus naiskuorolle, esilukijoille ja solisteille.
Panihida on lakkaamatonta esirukousta edesmenneiden puolesta, toivon ja rakkauden sanoman kantavaa voimaa joka puhuttelee.
Naiskuoro Vocaliisat viettää vuosikymmenjuhlaa
Projektikuoro Vocaliisat on johtajansa Anniina Kervisen perustama. Kuoro ei kuulu minkään instanssin alaisuuteen, vaan rahoittaa toimintansa itse. Vocaliisojen ohjelmisto on tasokasta, tavoitteellista ja monipuolista modernista klassiseen. Naiskuorona Vocaliisat on edelläkävijä, koska ohjelmiston pääpaino on ortodoksisessa kirkkomusiikissa. Kuoro edistää Suomessa harvinaista, naisäänille sovitettua ja sävellettyä kirkkomusiikkia.
Suomen Naiskuoroliitto myönsi Kerviselle kunniakirjan joulukuussa hänen 2019 tekemästään erinomaisesta työstä naiskuoromusiikin hyväksi tuomalla tunnetuksi ortodoksista kirkkomusiikkia. Vocaliisat on halunnut profiloitua vahvasti myös suomenkieliseen runomusiikkiin.
Vocaliisat on perustettu vuonna 2014 ja rekisteröitynyt yhdistykseksi vuonna 2015. Kuoro on Sulasolin (Suomen Laulajain ja Soittajain Liiton) sekä Suomen Naiskuoroliiton jäsen.
Vocaliisat koostuu sopraano- ja altto alttoäänistä. Kuoro esittää tasokasta, tavoitteellista ja monipuolista musiikkia modernista klassiseen. Naiskuorona Vocaliisat on edelläkävijä, koska ohjelmiston pääpaino on ortodoksisessa kirkkomusiikissa. Kuorolla onkin etuoikeus laulaa ortodoksiveisuja, jotka Anniina Kervinen on sovittanut yksinoikeudella Vocaliisoille esitettäväksi.
Kuoron perustaja ja taiteellinen johtaja Anniina Kervinen sekä mentori Airi Kervinen asettavat kuorossa etusijalle yhtenäisen klassisen äänenmuodostuksen. Vocaliisojen tunnusmerkkinä onkin vahva, nyanssirikas ja täyteläinen sointi.
Debyyttiäänite Kasvojesi edessä (2019) sai valtakunnallisesti erinomaiset arviot. Heti debyyttilevyn jälkeen, vuonna 2020 käynnistettiin Unta-projekti. Sen lopuksi kantaesitettiin Unta kaunista-laulusarja ja kaksi ortodoksista kirkkoveisua sovitettuna naiskuorolle ja uruille. Teokset äänitettiin vuonna 2022 ja levy julkistettiin saman vuoden joulukuussa. Unta kaunista-laulusarjan Jarmo Lehto on säveltänyt Eino Leinon seitsemään runoon ja omistanut kuoronjohtaja Anniina Kerviselle. Äänite sai kiitettävät arviot valtakunnan musiikkipiireissä. Koko projekti toteutettiin pandemia-aikana ilman mitään ulkopuolista rahoitusta.
Nuoresta iästään huolimatta Vocaliisat on tehnyt monenlaisia musiikkiprojekteja ja nostanut naiskuorotaidetta esille valtakunnallisesti profiloitumalla ortodoksiseen kirkkomusiikkiin.
Vuosien ajan kuoron ohjelmistoon on kuulunut kaksi konserttia, jotka koostuvat ortodoksisesta kirkkomusiikista: Pääsiäisenä “Nyt on kaikki täynnä valoa”, paaston-ja pääsiäisajan ortodoksiveisuja sekä joulun aikaan “Sydämeni Laulu”, perinteisiä joulunajan kirkkoveisuja ja “koljada”-lauluja slaavien mailta. Jatkossa konserttisarja täydentyy Lehdon Panihida-teoksella, jota tullaan esittämään vuosittain ajoittuen suureen paastoon tai syksyyn. Kuorolla tulee olemaan siis kolme ortodoksista isoa kirkkomusiikkikonserttia vuodenkierrossa muiden konserttien ja runsaiden esiintymisien lisäksi.
Arviot Kasvojesi edessä-äänitteestä – Musiikkitoimittaja Risto Nordell, Ortodoksiviesti 29.10.2020.
”Laulu on miellyttävän puhdasta ja ennen kaikkea rohkeaa sekä soinniltaan kirkasta. Joskus naiskuorojen sointi on perin ohutta ja eteeristä. Vocaliisat laulaa kuitenkin reippaasti mutta osaa tarvittaessa hiljentyä hiljaiseenkin rukoukseen. Tämä vaatii hyvää laulutekniikkaa ja yhtenäistä äänenmuodostusta. Suuri kiitos näistä avuista lankeaa kuoronjohtaja Anniina Kerviselle, joka itse on ammattilaulaja ja laulupedagogi. Hänen työnsä jälki kuuluu äänitteen jokaisessa veisussa.”
Säveltäjä Jarmo Lehto toimi 15 vuotta Uspenskin katedraalin kanttori-kuoronjohtajana
Jarmo Lehto director cantus on kuoronjohtaja, laulupedagogi ja kirkkomuusikko. Lehto on toiminut vuosina 1983–1991 ortodoksisen kanttorikoulutuksen musiikin ja kuoronjohdon opettajana Kuopiossa ja Joensuussa. Viipurin Lauluveikkojen johtajana hän toimi v. 1991–2003. Lehto johti vuosina 2001–2016 Uspenskin Katedraalikuoroa toimien samalla Helsingin ortodoksisen seurakunnan musiikkikoulutuksen johtajana.
Jarmo Lehdon kanssa yhteistyössä äänitteillä ja konsertissa toimineita instrumenttitaitelijoita ovat muun muassa urkurit Tauno Äikää, Pertti Eerola, Kalevi Kiviniemi ja Erkki Tuppurainen sekä laulusolistit Jorma Hynninen, Jaakko Ryhänen ja Esa Ruuttunen.
Kuoro on saanut tukea ja toiminnat ovat mahdollistaneet N.I. Kudrjavzew -säätiö, Suomen ortodoksinen kirkollishallitus, Oulun ortodoksinen hiippakuntasäätiö ja Lapin ortodoksinen kappeliseurakunta.
Jarmo Lehdon säveltämä Panihida Vocaliisojen esittämänä:
Uspenskin katedraali
8.11. kello 18
Vapaa pääsy.
Ohjelma 20 euroa.