Katse kohti taivasta – piispa Sergein opetuspuhe helatorstaina

Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.

Kristuksen ylösnousemuksen nelikymmenpäiväinen juhla on ohi ja helatorstaina, tämän kirkon vuosijuhlana, pyhä kirkkomme suuntaa katseemme kohti taivasta, jonne kuolleista ylösnoussut Vapahtajamme on mennyt. Juhlaevankeliumin ja epistolan tekstit vievät meidät Jerusalemiin Öljymäelle, missä Jeesuksen ja hänen opetuslastensa viimeinen kohtaaminen ja ero tapahtuivat. Tuon viimeisen ilmestymisensä aikana Kristus piti opetuslapsilleen lyhyen opetuspuheen, missä Hän vielä halusi vahvistaa heidän uskoaan ja korosti sitä, että ”kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Hänestä oli Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa kirjoitettu”. (Luuk. 24:44). Kristuksen kärsimyksistä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta ihmiskunnan pelastukseksi oli ennustettu profeettojen toimesta jo kauan sitten.

Opetuslasten oli ollut varmasti vaikea ymmärtää sitä, kuinka sairaat parantanut, myrskyt tyynnyttänyt ja kuolleet herättänyt Jeesus joutui kärsimysviikon tultua vangiksi ja vapaaehtoisesti ristiinnaulittavaksi. He olivat hämmentyneitä ja ymmällään siitä, kuinka Jumalan Pojalle voi käydä näin.

Jeesus todisti heille, että näin juuri piti tapahtua, koska niin oli kirjoitettu pyhissä kirjoituksissa. Hänen tehtävänsä oli lunastaa ihminen synnin ja kuoleman vallasta ristinuhrin avulla. Hän oli se Jumalan uhrikaritsa, joka otti pois maailman synnin ja loi uuden súhteen ihmisen ja Jumalan välille. Tällä tavoin hän avasi opetuslastensa ymmärryksen käsittämään kirjoitukset.

Vapahtajamme on myös meille tämän ajan ahdistuksissa ja murheissa eläville esikuva kärsimyksen oikeanlaisesta kantamisesta. Jokainen ihminen joutuu kohtaamaan osan maailman kärsimyksistä ja ahdistuksista. Kristuksen ristin kautta tuli ilo koko maailmaan. Niin meidänkin elämässämme vuorottelevat murheen ja ilon päivät. Ilman sairauden kokemusta emme voisi tuntea iloa ja kiitollisuutta terveistä päivistä. Ilman eron haikeutta ei olisi jälleennäkemisen iloa. Ilman arjen työnteon ja vaivannäön kokemusta, emme osaisi iloita juhlan aikana. Vain syvän masennuksen läpi käynyt ihminen voi kokea toisaalta yhtä voimakkaasti ilon tunteen. Näin luonnossakin elämän kiertokulku käy ensin läpi syksyn kuoleman ja talven kylmän elottomuuden kunnes kevätaurinko saa lämmöllään uuden elämän virkoamaan ja kesän vehreyden puhkeamaan kukkaan yhä uudestaan.

Synti vie meidät ihmiset aina pois valosta ja Jumalan yhteydestä. Pyhä apostoli Paavali kirjeessään kolossalaisille muistuttaa meitä seuraavasti: ”Jos siis teidät on yhdessä Kristuksen kanssa herätetty kuolleista, niin tavoitelkaa sitä, mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella. Ajatelkaa sitä, mikä on ylhäällä, älkää sitä mikä on maan päällä.” (Kol.3:1-2).

Kristus itse on meille tiennäyttäjä ja edelläkävijä Taivasten valtakuntaan. Tämä ajallinen maanpäällinen elämä on annettu meille valmistautumisajaksi tulevaan, iankaikkiseen elämään.

Emme tiedä elämämme pituutta emmekä päiviemme määrää, siksi meidän tulisi ottaa vaarin Kristuksen opetuksista ja elää niin, että Viimeisen tuomion päivänä mekin saisimme kunnian istua Vapahtajamme oikealle puolelle ja kuulla Jeesuksen sanat: ”Tulkaa tänne te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.” (Matt. 25:34).

Viimeisessä opetuspuheessaan Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Kaikille kansoille Jerusalemista alkaen, on Hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.” (Luuk.24:47).

Jeesus oli suorittanut suuren pelastusteon. Hän oli voittanut synnin itsessään. Antamalla viattoman uhrin ristillä Hän myös sovitti ihmisten synnit ja teki syntien anteeksisaamisen mahdolliseksi Hänen nimessään.

Synninteon jälkeen alamme usein heti sitä katua, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Synnintuntoon tullut ihminen tajuaa synninteon peruuttamattomuuden. Se ahdistaa ja painaa häntä kuin raskas reppu selässä. Syyllisyydentuntoisena on raskasta elää. Kristus ymmärsi tämän ja siksi Hän halusi, että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava kaikille syntisille.

Onnellinen on jokainen ihminen, joka saa anteeksi syntinsä Kristukselta. Jos vilpittömästi kadumme Jumalan edessä ja pyydämme Häneltä anteeksiantoa, Hän kyllä meitä armahtaa ja antaa syntimme anteeeksi. Synnin arvet jäävät sieluun, mutta ne eivät ole enää kipeitä haavoja. Raskas reppu on otettu pois selästä. Syntien painama on päässyt anteeksisaamisen iloon ja valoon. Tätä onnea Vapahtajamme lähetti opetuslapsensa julistamaan ihmisille. Myös me olemme Jumalan anteeksiannon todistajia olemalla armahtavia ja anteeksiantavia toisillemme.

Jeesus lupasi lähettää opetuslapsilleen vahvistukseksi Pyhän Hengen, mikä tapahtuikin helluntaina. Pyhä Henki toimii ja vaikuttaa edelleenkin kirkossa ja sen pyhissä sakramenteissa. Ortodoksisina kristittyinä me olemme saaneet Pyhän Hengen armolahjan pyhässä mirhavoitelun sakramentissa,

kuten tänään kirkkoomme liitetyn jumalanpalvelija Eliaksen kohdalla tapahtui. Pyhän Hengen saamisen jälkeen sen pitäminen meissä, Pyhän hengen temppeleissä, on meidän keskeinen tehtävämme.

Päivän epistolan mukaan, kun Jeesus nousi ylös taivaaseen ja opetuslapset tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä ja nämä sanoivat: ”Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin ylös taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte Hänen taivaaseen menevän.” (Apt. 1:11).

Opetuslasten tavoin mekin katsomme kohti taivasta ja jäämme iloisina odottamaan Pyhän Hengen armoa ja Kristuksen toista ja kunniallista tulemista.

Aamen.