Kirkkolaulupäivien virallisessa logossa on ortodoksinen risti, nuottiavaimet ja lintu.

3.2.2026
Suomen ortodoksisen kirkon valtakunnalliset ortodoksiset kirkkolaulupäivät järjestetään Helsingissä 24.-26. huhtikuuta.
Ksyeessä on monin tavoin kauan odotettu ja historiallinen tapahtuma. Edellisen kerran kirkkolaulupäivät kokosivat konkreettisesti yhteen Tampereella vuonna 2014. Koronaviruspandemiasta johtuen edelliset kirkkolaulupäivät ensin siirtyivät vuodella ja myöhemmin järjestettiin etäjärjestelyin vuonna 2021.

Tänä keväänä on siis aihetta juhlaan, kun tapahtuma tuo Helsinkiin kirkkolaulun koko skaalan kvartettilaulusta suurkuoron sointiin asti. Yleisö voi sukeltaa kirkkolaulun maailmaan jumalanpalvelusten ja konserttien lisäksi myös avointen kuoroharjoitusten ja säveltäjien paneelikeskustelun kautta”, kuvataan Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla kirkkolaulupäivistä kertovassa tiedotteessa. 

”Valtakunnalliset kirkkolaulupäivät ovat ehdottomasti yksi oman paikalliskirkkomme ylpeyden aiheista.Niiden historia alkaa jo sotia edeltävältä ajalta: Laatokan Valamossa järjestettiin vuonna 1929 arkkipiispa Hermanin aloitteesta laulujuhlat, jotka eivät jääneet vain yksittäiseksi tapahtumaksi: niistä versoivat seuraavina vuosina monet kirkkomusiikkimme kehityksen kannalta keskeiset uudistukset ja hankkeet lukkarikoulutuksen järjestämisestä nuottijulkaisujen toimittamiseen ja kirkkomusiikin nostamiseen yhdeksi seurakuntatyön keskeisistä muodoista.”

Kirkkolaulupäivät ovat lähes vuosisataisen historiansa aikana vierailleet pääkaupungissa aiemmin kolmesti. Kirkkolaulupäiviä on järjestetty säännöllisesti ennen sotia ja myös sotien jälkeen. Toiminta oli vuoden 1973 jälkeen tauolla kaksi vuosikymmentä, kunnes päivät järjestettiin jälleen ja toiinta elpyi vuonna 1995. Tämän jälkeen toimintaa on järjestetty noin viiden vuoden välein.

Kirkkolaulupäivät 2026 hemmottelevat ortodoksisen kirkkomusiikin kuulijoita monipuolisella ohjelmistolla:

Kirkkolaulupäivät alkavat kutsulla rauhaan. Uspenskin katedraalikuoro kantaesittää perjantaina 24.4. Elia Pietarisen säveltämän rukouspalveluksen Ukrainan rauhan puolesta. Lisäksi Suomen ortodoksinen kanttorikuoro esiintyy samana iltana uudella ohjelmistolla ja kuoroa johtaa syksyllä 2025 tehtävässä aloittanut Jani Sivén.

Tapahtumassa saadaan myös nuorten äänet kuuluviin. Nuorisokuorot laulavat lauantai-iltana suuren ehtoopalveluksen Uspenskin katedraalissa. Lauantai-iltana konsertoivat lisäksi Tampereen ja Turun ortodoksisten kirkkojen kuorot ja myöhäiskonsertissa Johannes Teologin Laulajat ja Ortodoksinen kamarikuoro.

Sunnuntain piispallinen liturgia radioidaan ja siinä laulaa suurkuoro Tampereen seurakunnan kanttorin Markus Hännisen johdolla. Palvelus kuullaan Yle Radio 1 -kanavalla sunnuntaina 3.5. klo 20.

Kirkkolaulupäivät päättää vielä Kamarikuoro Krysostomoksen konsertti. Uspenskin katedraalissa kuullaan Mikko Sidoroffin säveltämän ruotsinkielisen Vigilia -levyn julkaisukonsertti.

Sekä lauantain että sunnuntain kuorokonsertit pyritään tarjoamaan kuultavaksi myös verkkolähetyksinä.Asiasta tiedotetaan tarkemmin lähempänä tapahtumaa. 

Lauantain kuorokavalkadiin osallistuvista kuoroista ei ole vielä vahvistettua tietoa, sillä kuorolaiset ilmoittautuvat tapahtumaan paikallisten kanttorien johdolla 15.2. mennessä.

 

KIRKKOLAULUPÄIVIEN OHJELMA

Kirkkolaulupäivien yleisölle avoin ohjelma 24.-26.4.:

Perjantai 24.4.

  • 18.00 Rukouspalvelus Ukrainan rauhan puolesta Uspenskin katedraalissa (kantaesitys, säveltänyt Elia Pietarinen, Uspenskin katedraalikuoro)
  • 19.30 Suomen ortodoksisen kanttorikuoron konsertti Uspenskin katedraalissa, johtaa Jani Sivén

Lauantai 25.4.

  • 8.30 Paraklesis-palvelus bysanttilaisin sävelin Liisankadun Kotikirkossa
  • 10.00 kirkkomusiikin säveltäjien paneelikeskustelu Uspenskin katedraalin kryptassa, Uspenie-kvartetti laulaa otteita säveltäjien tuotannosta
  • 13 Kamarikuoro Krysostomoksen avoimet harjoitukset Pyhän Kolminaisuuden kirkossa
  • 13.30 Kuorokavalkadi: laulupäiville osallistuvien kirkkokuorojen kävelykonsertti Uspenskin katedraalissa
  • 17.30 Suuri ehtoopalvelus Uspenskin katedraalissa, nuorisokuorot laulavat
  • 19.00 Tampereen ja Turun ortodoksisten kuorojen konsertti Uspenskin katedraalissa
  • 20.30 Johannes Teologin Laulajien ja Ortodoksisen kamarikuoron konsertti Uspenskin katedraalissa

Sunnuntai 26.4.

9.30 Liturgia Uspenskin katedraalissa, toimittaa arkkipiispa Elia yhdessä seurakunnan papiston kanssa. Liturgiassa laulaa suurkuoro

Kirkkokahvit kirkonmäellä

14.00 Kamarikuoro Krysostomoksen levynjulkaisukonsertti Uspenskin katedraalissa

Oheisen ohjelman lisäksi tapahtumassa järjestetään kuoroille suunnattua ohjelmaa työpajoineen.

 

Hienojen kokemusten ja elämysten viikonloppu siis tiedossa sekä kirkkolaulajille että kirkkolaulun ystäville ja siitä kiinnostuneille. Tutustu ohjelmaan ja tule kuulolle!

Kirkkolaulupäivien lähes vuosisadan aikajana: 

Valamo 1929
Valamo 1930
Valamo & Konevitsa 1933
Suistamo 1936
Iisalmi 1948
Kotka 1951
Helsinki 1954
Varkaus 1957
Iisalmi 1961
Ilomantsi 1965
Oulu 1967
Helsinki 1973
Joensuu 1995
Helsinki 2000
Kajaani 2005
Joensuu 2010
Tampere 2014
Joensuu 2021 (koronarajoituksien vuoksi tapahtuma etäjärjestelyin)
Helsinki 2026
Oletko osallistunut aiemmin kirkkolaulupäiviin? Jaa kokemuksesi ja kerro tapahtumasta sosiaalisessa mediassa tunnisteella #kirkkolaulupaivat ja #kirkkolaulupaivat2026