Kirkkolaulupäivien virallisessa logossa on risti, nuottiavaimet ja lintu. Kirkkolaulupäivien pääkonsertit ja jumalanpalvelukset toimitetaan Uspenskin katedraalissa. Kuvat: Mikael Rantlaainen (Uspenskin katedraali), Heikki Santalo ja Miro Järnefelt
”Tänä keväänä on siis aihetta juhlaan, kun tapahtuma tuo Helsinkiin kirkkolaulun koko skaalan kvartettilaulusta suurkuoron sointiin asti. Yleisö voi sukeltaa kirkkolaulun maailmaan jumalanpalvelusten ja konserttien lisäksi myös avointen kuoroharjoitusten ja säveltäjien paneelikeskustelun kautta”, kuvataan Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla kirkkolaulupäivistä kertovassa tiedotteessa.
”Valtakunnalliset kirkkolaulupäivät ovat ehdottomasti yksi oman paikalliskirkkomme ylpeyden aiheista.Niiden historia alkaa jo sotia edeltävältä ajalta: Laatokan Valamossa järjestettiin vuonna 1929 arkkipiispa Hermanin aloitteesta laulujuhlat, jotka eivät jääneet vain yksittäiseksi tapahtumaksi: niistä versoivat seuraavina vuosina monet kirkkomusiikkimme kehityksen kannalta keskeiset uudistukset ja hankkeet lukkarikoulutuksen järjestämisestä nuottijulkaisujen toimittamiseen ja kirkkomusiikin nostamiseen yhdeksi seurakuntatyön keskeisistä muodoista.”
Kirkkolaulupäivät 2026 hemmottelevat ortodoksisen kirkkomusiikin kuulijoita monipuolisella ohjelmistolla:
Kirkkolaulupäivät alkavat kutsulla rauhaan. Uspenskin katedraalikuoro kantaesittää perjantaina 24.4. Elia Pietarisen säveltämän rukouspalveluksen Ukrainan rauhan puolesta. Lisäksi Suomen ortodoksinen kanttorikuoro esiintyy samana iltana uudella ohjelmistolla ja kuoroa johtaa syksyllä 2025 tehtävässä aloittanut Jani Sivén.
Tapahtumassa saadaan myös nuorten äänet kuuluviin. Nuorisokuorot laulavat lauantai-iltana suuren ehtoopalveluksen Uspenskin katedraalissa. Lauantai-iltana konsertoivat lisäksi Tampereen ja Turun ortodoksisten kirkkojen kuorot ja myöhäiskonsertissa Johannes Teologin Laulajat ja Ortodoksinen kamarikuoro.
Sunnuntain piispallinen liturgia radioidaan ja siinä laulaa suurkuoro Tampereen seurakunnan kanttorin Markus Hännisen johdolla. Palvelus kuullaan Yle Radio 1 -kanavalla sunnuntaina 3.5. klo 20.
Kirkkolaulupäivät päättää vielä Kamarikuoro Krysostomoksen konsertti. Uspenskin katedraalissa kuullaan Mikko Sidoroffin säveltämän ruotsinkielisen Vigilia -levyn julkaisukonsertti.
Kaikki konsertit lähetetään suoratoistona Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube -kanavalle. Löydät linkin kunkin konsertin verkkolähetykseen alla olevasta ohjelmasta.
KIRKKOLAULUPÄIVIEN OHJELMA
Kirkkolaulupäivien yleisölle avoin ohjelma 24.-26.4.:
Perjantai 24.4.
- 18.00 Rukouspalvelus Ukrainan rauhan puolesta Uspenskin katedraalissa. Kantaesitys, säveltänyt Elia Pietarinen, Uspenskin katedraalikuoro)
- 19.30 Suomen ortodoksisen kanttorikuoron konsertti Uspenskin katedraalissa, johtaa Jani Sivén.
Seuraa konserttia suoratoistona
Lauantai 25.4.
- 8.30 Mahdollisuus osallistua liturgiaan Profeetta Elian kirkossa
- 8.30 Paraklesis-palvelus bysanttilaisin sävelin Liisankadun Kotikirkossa
- 10.00 kirkkomusiikin säveltäjien paneelikeskustelu Uspenskin katedraalin kryptassa, Uspenie-kvartetti laulaa otteita säveltäjien tuotannosta
- 13 Kamarikuoro Krysostomoksen avoimet harjoitukset Pyhän Kolminaisuuden kirkossa
- 13.30 Kuorokavalkadi: laulupäiville osallistuvien kirkkokuorojen kävelykonsertti Uspenskin katedraalissa
- 17.30 Suuri ehtoopalvelus Uspenskin katedraalissa, nuorisokuorot laulavat
- 19.00 Tampereen ja Turun ortodoksisten kuorojen konsertti Uspenskin katedraalissa. Seuraa konserttia suoratoistona.
- 20.30 Johannes Teologin Laulajien ja Ortodoksisen kamarikuoron konsertti Uspenskin katedraalissa. Seuraa konserttia suoratoistona
Sunnuntai 26.4.
9.30 Liturgia Uspenskin katedraalissa, toimittaa arkkipiispa Elia yhdessä seurakunnan papiston kanssa. Liturgiassa laulaa suurkuoro
14.00 Kamarikuoro Krysostomoksen levynjulkaisukonsertti Uspenskin katedraalissa. Seuraa konsertti suoratoistona
Oheisen ohjelman lisäksi tapahtumassa järjestetään kuoroille suunnattua ohjelmaa työpajoineen.
Kaikkiin konsertteihin vapaa pääsy.
Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona:
Suoratoistosta vastaa Digital Palola oy
Kirkkolaulupäivien lähes vuosisadan aikajana:


