13.11.2017

Klaukkalassa juhlittiin Pyhän Nektarios Eginalaiselle omistetun kirkon 20-vuotisjuhlia viikonlopulla perjantaista lauantaihin 10.–11. marraskuuta.

Juhlaan osallistui väkeä kirkontäydeltä, noin 70 henkeä. Osa oli Suomeen muuttaneita kreikkalaisia lähiseuduilta. Kreikkalaistaustaisille kirkko on kutsuva temppeli, sillä pyhä Nektarios Eginalainen eli ja vaikutti Kreikassa Eginan saarella 1900-luvun alkupuolella. Hänet julistettiin pyhäksi vuonna 1961.

– Pyhä Nektarios Eginalainen on uuden ajan pyhä, johon ihmisillä on henkilökohtainen suhde, pastori Teo Merras kertoi kirkon nimikkopyhän merkityksestä temppelijuhlan yhteydessä.

Klaukkalan kirkon kustansivat ja rakensivat 1990-luvun alussa klaukkalalaiset vapaaehtoiset, joita pyhän Nektarioksen nöyrä ja kärsivällinen luonne puhutteli omassa rakennushankkeessaan. Kirkko luovutettiin Helsingin seurakunnalle vuonna 1996.

Praasniekassa Klaukkalan kirkon ystäväpiiri ry sai tunnustuksena työstään metropoliitta Ambrosiuksen myöntämän piispallisen siunauskirjan. Lisäksi tilaisuudessa paljastettiin kirkon ulkoseinään kiinnitetty muistolaatta, joka kertoo kirkon vaiheista.

Teksti ja kuva: Anne Kärkkäinen

Kategoriat Ajankohtaista