Päivän sana 
Päivän pyhät 
Metropoliitta Ambrosius vihki diakoni Lasarus Jalosen papiksi Uspenskin katedraalissa toimitetun liturgian yhteydessä 23. heinäkuuta.
Lasarus Jalonen palvelee ensijaisesti seurakunnan alueella toimivan Kulttuurikeskus Sofian Pyhän Viisauden kappelissa. Hän toimii Helsingin hiippakunnan hallinnollisena sihteerinä. Diakoniksi hänet vihittiin toukokuussa 2016.
Helsingin hiippakunnan perinteen mukaisesti papiksi vihittävä Lasarus Jalonen piti liturgian yhteydessä puheen:
Haluan kiittää isä esipaimenta, isiä, äitejä, kristiveljiä ja -sisaria siitä että olette minua tukeneet ja olen saanut kulkea kanssanne yhtä matkaa tähän hetkeen ja tästä edelleen eteenpäin. Olen kovasti kiitollinen että olen saanut palvella kirkkoa ja teitä, Jumalan kansaa. Hiljentyen ja nöyränä tulen nyt eteenne tuntien oman syntisyyteni ja vajaavaisuuteni ottaessani vastaan papin palvelustehtävän.
Puheeni koskettaa pappeutta, meidän kaikkien pappeutta, ja siitä heränneitä ajatuksia nykypäivässä.
Älkää tehkö niin kuin minä
Tätä hetkeä varten valmistautuessa mietin tulisiko meidän jakaa yhdessä pohdintaa papin virkatehtävästä. Ei vain siitä tehtävästä, johon minut nyt vihitään vaan loppujen lopuksi meidän kaikkien tehtävästä, Jumalan kansana, pappeuden erikoistehtävään vihittyinä tai seurakuntalaisina Kristuksen kuninkaallisen papiston jäseninä (1 PIETARI 2: 9). Kutsuuhan Kristus meitä kaikkia pappeuteen ja elämän pyhittämiseen ja kaiken pyhän esille tuomiseen. Siihen olemme kaikki kasteen kautta kutsutut.
Olenko tässä hetkessä ainoa, joka miettii nyky-yhteisön arvojen ja mittojen mukanaan tuomia ristiriitoja?
”Älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä opetan” on laitettu vanhimmissa lähteissä sanoiksi saarnaajien suuhun jo keskiajalla. Lauseen alkuperä ulottuu toki jo Kristuksen puheeseen pyhän Matteuksen Evankeliumissa luvussa 23 (:3).
Minultakin on tultu kysymään mikä on kirkon kanta esimerkiksi maahanmuuttoon ja pakolaisongelmaan. Papiston jäsenten läsnäolo ja tiedotusvälineissä erottuminen on herättänyt erityistä pelkoa. Onko seurakuntalainen, kleerukseen vihitty tai kirkon työssä oleva niin sanottu rettelöitsijä harjoittaessaan perustuslaissa taattua sananvapauttaan tai vaikka vaatiessaan perustuslain toteutumisen tarkistusta ihmisoikeuksien osalta julkisessa tilaisuudessa tai julkisella paikalla?
Varsinkin virka-papisto erottuu selvästi uutisissa. Onko pappi sitten vähemmän pappi kun hän riisuu viittansa? Tuleeko hänestä tällöin ”yksityishenkilö”. Näinkään ei kai voi uskotella, sillä kirkon traditiolle tällainen ajatus on vieras.
Missä kleerus ja seurakuntalaiset ovat näkyvästi läsnä, kantaaottavassa tarkoituksessa, on olemassa aina se mahdollisuus, että heitä heidän tietämättään ja tahtomattaan käytetään hyväksi erilaisten pyrkimysten saavuttamiseksi tavalla joka ei ole totuudenmukainen, ja näin voi ympäröivän yhteisömme suhtautuminen kirkkoomme muuttua.
Erityisesti papin virkaan vihityn ei sovi unohtaa, että hän on kaikkien seurakuntalaisten pappi. Ei sovi että hänen lampaansa hänen mielipiteidensä vuoksi häntä vierastavat.
Pelottelusta
Vielä 70-luvulla kirkko sai vihapostia. Toisin kuin tämän päivän nimettömät vale-profiilikommenteilla höystetyt hienostuneet bittivihaviestit, vanhanaikainen vihaposti saapui hiippakunnan kansliaan ruskean kirjekuoren sisältämässä ohuessa paperilappusessa, nimettömässä konekirjoituspaperiliuskassa. Sen älyllinen sisältö ei juuri eronnut nykyisestä: loukkauksia, uhkauksia, vihaa, väkivalta-fantasioita. Eräs esipaimen kutsui näitä vihapostin näpertäjiä ”viirupäiksi”.
Olemmeko salonkikelpoisia, – että visusti varomme veneen vähäistäkin keinumista? Ei kovin kauaa sitten eräät läheiseni varoivat paljastamasta olevansa ortodokseja, idästä paenneita, Keski-Suomessa, missä itse vartuin. Pelkäämmekö edelleenkin paljastuvamme? Kenties paljastuvamme uskoviksi?
Uutistulvasta
Reagoimme moniin meille suunnattuihin mediaviesteihin usein ensin ainoastaan tunteella. Informaatiotulvassa eläen emme jokaisen otsikon todenperäisyyttä tai mielekkyyttä tarkista. Usein olen huomannut itsenikin harhaanjohdetuksi. Rationaalinen jäsentely vaatii pohdintaa ja tietämystä, ja tätä meidän tulisi soveltaa aina vaikka vatsanpohjareaktio kertoo meille jotain muuta. Sitä paitsi, eikö Kristus kuljekin joka hetki kanssamme?
Uhkakuvat ja turvattomuus leimaavat meidän rikkinäistä maailmaamme. Yhdymme erilaisiin esityksiin akuutilta tuntuvien tilanteiden ja kriisien korjaamiseksi niin kuin on normaalia. Erilaiset ideologiat politiikkaan kietoutuneena tarjoavat mahdollisuuksia parantaa maailmaa, avustaa, osallistua auttamiseen tai panostamalla eristäytymiseen ja voimakeinoihin. (Erästä kirkonmiestä lainaten) me osallistumme yhteiskuntaan, ympäröivän yhteisön elämään ja kannamme kortemme kekoon päätöksenteossa eri tavoin erityisesti niillä keinoin jotka on meille suotu ja taattu, mutta uppoutuminen syvälle jonkin ideologian päämääriin suuntaa meitä lopulta pois päin Kristuksesta.
Ennemmin tämän sijaan tarvitsisimme sydämen havahtumista. Maailman rikkinäisyys on Jumalasta etääntymistä. Ainoastaan Kristuksen yhteys eheyttää.
Kirkon kannasta
”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”. (MATT 7: 12), mutta Kristus kysyy edelleen: ”jos rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette?” (MATT 5: 46).
”Niin monta kuin teitä on Kristukseen kastettu, te olette Kristukseen pukeutuneet”. Pyhän Johannes Krysostomoksen mukaan ei ole yhtäkään parempaa keinoa imitoida Kristusta kuin huolehtia naapuristaan, auttaa lähimmäistä, – mutta armoa tuntemattoman kohtalo on sama kuin varkaan.
Kristus puhuu viimeisestä tuomiosta, meitä kaikkia koskien, verraten itseään avun tarvitsijaan jolla ei ole vaatteita, jolla ei ole mitä syödä (MATT 25: 31-46). Lähimmäisen, sen tuntemattomankin kohdatessamme kohtaamme Kristuksen. Ei ole tulkinnanvaraa – hän puhuu Jumalan laista. Hän ei erittele, lajittele eikä laita tärkeysjärjestykseen. Kristus ei edellytä meitä kaivamaan itsestämme altruismin siivittämää empatiaa vaan kehotus lähimmäisen rakastamiseen nojautuu lakiin ja profeettoihin.
Tämä on Kristuksen opetus ja kirkon kanta.
”Riippumatta siitä mitä minä teen, niin tehkää kuitenkin niin kuin minä opetan”
Metropoliitta Ambrosiuksen opetuspuhe papiksi vihkimisen yhteydessä 23.7. (pdf)
Kuva: Seppo Jalonen. Pastori Lasarus Jalonen asettui kuvaan perheensä kanssa pappisvihkimyksen jälkeen.
Pappeudessa on kolme astetta, piispan, papin ja diakonin palvelustehtävät. Papin tehtävä on toimittaa pyhiä toimituksia lukuun ottamatta pappeuden sakramenttia sekä mirhavoiteen ja kirkon vihkimistä. Papin vihkimisen toimittaa piispa. Pappi voi olla avioliitossa, mutta hänen on avioiduttava ennen pappisvihkimystä.
