Maija Junno: ”Pyhyyden kokemus oli heti läsnä”

MEIKÄLÄISIÄ

Nimi: Maija Junno

Asuu: Lohjalla

Perhe: puoliso, kolme lasta ja lapinkoira

Ammatti: kuvataiteilija, kuvataiteen opettaja, näyttelijä

Harrastukset: täytekynät ja muistikirjat, luonnossa viipyily

”Ensimmäinen muistoni ortodoksisuudesta on siitä, kun veljeni meni naimisiin. Morsiamen isä oli ortodoksi, ja avioliitto siunattiin ortodoksisessa kirkossa. Muistan tilaisuuden selvästi, sillä se oli jotain niin erilaista. Muistan kirkon hämäryyden ja sen, että siellä oli paljon kuvia.

Minulla oli lapsenusko nuoreksi aikuiseksi asti ja äitini oli uskonnollinen. Sitten seurasi pitkä kausi, jolloin usko vaimeni minusta. Asuin Ranskassa, joka on maallistunut valtio, ja ensimmäinen mieheni oli vannoutunut ateisti. Ympäristön vaikutuksesta uskonto jäi elämästäni.

Kun muutin takaisin Suomeen, veto kristinuskoa kohtaan vahvistui pääsiäinen pääsiäiseltä. Luin paljon henkistä ja hengellistä kirjallisuutta. Kun muutimme Lohjalle, muistan menneeni kirjastoon ja lainanneeni kasan ortodoksista kirjallisuutta. Olin silloin viittä vaille ottamassa yhteyttä kirkkoon, mutta sitten asia jäi.

Keskustelin asiasta muiden kanssa ja osa kommentoi, ettei minun kannata missään nimessä liittyä niin vanhoilliseen kirkkoon. Kun pääsin Taideteolliseen korkeakouluun, kurssikaverini oli hiljattain liittynyt ortodoksiseen kirkkoon. Olin suu hämmästyksestä auki, kun hän sanoi, ettei voi tulla johonkin tapaamiseen, koska oli menossa kirkkoon. Niin vieraantuneita olemme uskonnosta, että hämmästelemme tällaista asiaa.

Eräs pääsiäinen teki minusta suorastaan hengellisesti sairaan. Kaverini sanoi, että Maija mene kirkkoon. Ihan sama mihin kirkkoon, kunhan menet. Niin sitten kirjoitin isä Kaleville, ja hän sanoi, että selvä, meillä on seuraava palvelus silloin ja silloin, tervetuloa. Ja niin menin hyvin jännittyneenä Metsolan tsasounaan.

Aloin heti käymään säännöllisesti kirkossa. En tosin kuulunut niihin ihmisiin, jotka välittömästi ortodoksiseen kirkkoon astuttuaan ovat kokeneet tulleensa kotiin. Olen uuden edessä arka ja arkailen vieraita ihmisiä. Tuntui, että teen kaiken väärin, enkä voi enkä uskalla. Sehän oli sellaista oman navan ympärillä pyörimistä se arkuuteni.

Pyhyyden kokemus oli heti läsnä, ja niin se on joka kerta, kun menen kirkkoon. Sen tavoitin heti. On niitä todella siunattuja käyntejä, mutta pyhyys on joka tapauksessa aina läsnä. Se on kovin juttu minulle. Olen oppinut rakastamaan kaikkea, etenkin kirkon moniaistisuutta. Tiedän, että se puhuttelee, jos ihmisellä on sen tyyppistä herkkyyttä. Kirkon toistuvat rituaalit menevät selkärankaan, kun on vuosia käynyt palveluksissa.

Minut liitettiin kirkkoon Lasaruksen lauantaina vuonna 2017. Sitä edelsi vuoden sykli katekumeenipiirissä. Esirukoilijakseni valikoitui Maria Pariisilainen. Häntä muistellaan äitini syntymäpäivänä ja Maria Pariisilainen sijoittuu lähimmäksi myös omaa syntymäpäivääni. Näen kirkkoon liittymisen elämäni taitekohtana. Ortodoksisuus antaa nöyryyttä ja perspektiiviä kaikkeen tekemiseen. Työhuoneellanikin on ikoni.”

Teksti ja kuva: Saara Kallio