7.8.2018

En muista tarkalleen, kuinka vanha olin käydessäni Uspenskin katedraaliin ensimmäisen kerran. Takana ei ollut montakaan kesää, kun jykevä punatiilinen kirkko kohosi jättimäisenä pienen miehen silmiin; pylväät olivat paksut ja kupolit korkealla. Enpä tainnut tuolloin tietääkään, miten erityiseksi tämä pyhä temppeli myöhemmin minulle tulisi.

Kevään 2000 kirkkolaulupäivillä Helsingissä olin neljätoistavuotias. Silloinkin kirkko näyttäytyi valtavana, kun viisisataa kuorolaulajaa lauloi voimallisesti Pasi Torhamon uutta liturgiasävellystä. Tällä tapahtumalla oli eittämättä merkitystä myös omalle säveltäjän uralleni.

Vuodet vierivät ja palasin Uspenskiin uudelleen, tällä kertaa uunituoreena stadilaisena. Kuoronjohto-opinnot Helsingin ammattikorkeakoulussa alkoivat vuonna 2004 jatkuen Sibelius-Akatemiassa 2008. Katajanokan katedraalista tuli kotikirkko. Se mikä pienen ihmisen silmiin näyttäytyi alussa suurena oli sitä toki edelleen, mutta jotenkin kodikkaalla tavalla.

Vuosien myötä olen toiminut Uspenskissa monissa kirkkomusiikkiin liittyvissä tehtävissä. Kanttorina, kuorolaulajana, lukijana ja useiden konserttien kuoronjohtajana on kirkko ja sen runsaasti resonoiva akustiikka tullut tutuksi. Siellä on kantaesitetty paljon omia ja ystävieni sävellyksiä, joita olen saanut muun muassa johtamani Kamarikuoro Krysostomoksen kanssa tulkita. Jokainen näistä kokemuksista on ollut arvokas ja ainutlaatuinen.

Viimeisin muisto Uspenskista on viime pääsiäisyöltä, kun avasin televisioni kotona Mannheimissa. Vaikka välimatkaa on nykyään paljon, välittyi pääsiäisen riemu ja ilo Saksaan asti: Christus ist auferstanden!

Kirjoittaja on Saksassa, Coburgissa sekä Mannheimissa asuva oopperakuoromestari, säveltäjä ja kuoronjohtaja.

Kuva: Miro Järnefelt


Minun Uspenskini -kirjoitussarjassa viisi mielenkiintoista kaupunkilaista kertoo Uspenskin katedraalin merkityksestä itselleen. Kirjoitussarja päättyy.

Uspenskin katedraali on monelle tärkeä paikka. Mitä Uspenski merkitsee sinulle? Minkälainen on sinun Uspenskisi? Jaa kokemuksesi juhlavuoden aikana Instagramissa ja Twitterissä aihetunnisteella #uspenski150

Tutustu Uspenskin katedraalin elokuun juhlaviikon ohjelmaan