Päivän sana 
Päivän pyhät 
Ylidiakoni Juha Lampinen Suomen ortodoksisen kirkon autonomian 100-vuotisjuhlan kiitosrukouspalveluksessa. Kuva: Esko Jämsä
”Ottakaa vastaan Valo illattomasta Valo ja ylistäkää kuolleista ylösnoussutta Kristusta”, kuuluu pimeässä kirkossa ylidiakoni Juha Lampisen laulu. Pääsiäisyön ja koko kirkkovuoden juhlavin ja tärkein hetki on käsillä. Tuhannet kynttilät syttyvät. Ylidiakoni Juha Lampinen on jo neljännesvuosisadan ollut mukana Uspenskin katedraalin ylösnousemusjuhlassa. Palvelus on usein, kuten tänäkin vuonna, televisioitu Uspenskin katedraalista. Juha Lampinen onkin myös suurelle yleisölle tuttu kirkkomme kasvo ja ääni.
”Ylidiakonina minun tulee varmistua, että kaikki on valmiina ja sujuu suunnitellusti. Papeilla on ennen pääsiäistä hyvin kiireistä, sillä jumalanpalveluksien ohella heillä on todella paljon sielunhoidollista työtä. Samaan aikaan erityisesti suurella viikolla minä keskityn varmistamaan, jotta kaikki järjestelyt ovat kunnossa ennen ja jälkeen palveluksien”.
Juha Lampinen palaa mielellään alkulähteelle, diakonin perustehtävään.
” Minulle tämä tehtävä edeltäjieni tavoin elinikäinen palvelutehtävä. Opastan usein uusia vihittyjä diakoneja “ole askel edellä, mutta samalla pysyen taustalla. Diakonin tehtävä on auttaa palveluksen toimittamisessa. Työtä teen Jumalan kunniaksi, kirkon, seurakunnan ja yhteisön hyväksi. Diakonin palvelutehtävässä voin olla sydämellä, koko olemuksellani, tiedolla, taidolla ja kokemuksella”
Ylidiakoni on rovastin arvoa vastaava arvonimi, joka voidaan myöntää työssään ansioituneelle diakonille.
Uspenskin katedraalia kutsutaan usein Suomen ortodoksisen kirkon näyteikkunaksi, käyntikortiksi ja juhlien kirkoksi. Se on Helsingin hiippakunnan ja seurakunnan jumalanpalveluselämän keskus sekä yksi Helsingin suosituimpia nähtävyyksiä.
Katedraalin asema on korostunut entisestään arkkipiispan istuimen siirron myötä 2018 sekä sen jälkeen, kun koronaviruspandemian aikana aloitettiin Uspenskin katedraalin jumalanpalveluksien striimaukset eli verkkolähetykset Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube-kanavalle.
Maailma on muuttunut perusteellisesti siitä, kun Juha Lampinen aloitti Uspenskin katedraalin ylidiakonin tehtävässä. 25 vuotta sitten ei vielä ollut sosiaalista mediaa, striimauksia tai sotaa Euroopassa. Elettiin laman jälkeisiä aikoja. Juha Lampisen perhe oli reilu seitsemän vuotta aiemmin muuttanut Helsinkiin Kuopiosta. Ja kuten isä Juha sen muotoilee, hän päätyi tehtäväänsä ”lukuisien sattumien kautta”.
Sattumien kautta Helsinkiin paraatipaikalle
Alkujaan oululainen papin poika unelmoi matemaattis-luonnontieteellisestä urasta. Kriparin jälkeen Ortodoksisten Nuorten Liiton tapahtumat ja tehtävät veivät mennessään ja saivat kiinnostumaan kirkollisesta urasta ja mahdollisesti myös papin työstä. Juha Lampinen haki kuitenkin kirkkomusiikin opintoihin ortodoksiseen pappisseminaariin- sillä sinä vuonna ei ollut mahdollista hakea papin opintoihin. Musiikkia ikänsä harrastanut Lampinen joutui myös opintojensa aikana valinnan eteen – hänellä olisi mahdollisesti ollut äänimateriaalia myös laulajan uralle.
”Halusin kuitenkin palvella kirkkoa, Jumalaa, ja niin jatkoin kirkollisten opintojen ja tehtävien parissa.”
Vastavalmistunut kanttori hakeutui uskonnonopettajan sijaisuuteen Kuopiossa. Silloinen arkkipiispa Johannes vihki Juha Lampisen diakoniksi 11.2.1990. Tarkoituksena oli aloittaa saman vuoden syksynä Kuopion seurakunnassa ‘nuorisopapin tehtävässä. Lama muutti suunnitelmat ja tehtävä jäi toteutumatta. Perheellinen, kahden pienen lapsen isä vaimoineen päätti hakea Helsingin ortodoksisen seurakunnan nuorisokanttorin toimea ja tuli valituksi. Työt Helsingissä alkoivat.
Uspenskin katedraalista tuli Lampisen perheen kotipyhäkkö Kaunisniemen leirikirkon ohella. Juha Lampinen kävi työnsä ohessa usein diakonina Uspenskissa ja pääsi samalla ylidiakoni Hannu Konosen oppiin ja ohjaukseen.
”Proto Hannu usein sanoi minulle, että jatka työtäni sitten, kun sen aika koittaa. Nämä sanat olivat mielessäni, kun isä Hannu äkisti kuoli tammikuussa1998. Toimin tuona vuonna Espoon ja Kauniaisten alueen ensimmäisenä päätoimisena kanttorina. Diakonin viran tultua hakuun vuoden lopulla, päätin tehtävää hakea. Seurakuntalaiset äänestivät minut tehtävään, selvin lukemin. Proto Hannun toive toteutui. Aloitin virassa vuoden 1999 alussa. “
”Olen ollut onnekas siinä, että olen saanut edeltäjiltäni hyvät eväät diakonin tehtävään, mutta samalla työnantajalta vapaat kädet toimia ja kehittää tehtävääni. Osallistuminen alusta alkaen seurakunnan diakoniatyöhön oli minulle erittäin tärkeää. Nykyinen Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Isä Markku Salminen toimi tuolloin diakoniapappina ja toivotti minut tervetulleeksi mukaan diakonian tiimiin. Pääsin mukaan seurakuntamme diakoniatyön toteutukseen ja kehittämistyöhön.”
Kun isä Markku Salminen valittiin kirkkoherraksi 2009, Juha Lampinen siirtyi kirkkoherran päätöksellä diakoniatiimin esihenkilön tehtävään.
Auttamistyö on aina ollut erityisen lähellä isä Juhan sydäntä. Roolimalli tähän löytyy omasta lapsuudesta.
”Isäni oli pappi, ja hän vammautui auto-onnettomuudessa työmatkalla. Pyörätuolista tuli hänen jalkansa ja hän jatkoi palvelemista pappina, sielunhoitajana, uskonnonopettajana, asiantuntijana, auttajana. Hänellä oli taito auttaa ja tukea vammautuneita ja vähäosaisia, valaa tulevaisuuden toivoa epätoivon hetkellä. Sain häneltä hyvän esimerkin.”
Diakoniatyö on jumalanpalvelustyön ohella hyvin tärkeä osa Juha Lampisen työtä.
”Ajallisesti diakonia vie paljon aikaani jumalanpalvelustyön ja muun seurakuntatyön ohella. Olen diakoniatiimin esihenkilönä mahdollistamassa, tukemassa, suunnittelemassa ja toteuttamassa ammatillista diakoniatyötä seurakunnassamme.”
Juha Lampinen kokee työnsä muuttuneen myös ajassa.
”Vaikka olen ollut saman seurakunnan palveluksessa pitkään, on työni muuttunut sopivasti aika-ajoin. Voisi sanoa työni eläneen sopivalla tavalla ajassa. Kasvatustyöntekijä on aina kasvatustyöntekijä, kanttori on aina kanttori, nämä roolit kulkevat rinnalla. Uspenskin nuorten ja nuorten aikuisten toiminta on minulle tärkeää, kutsuisin sitä sydämen asiaksi.
Mottoni on olla tavoitettavissa ja läsnä. Ja tehdä työtä koko sydämellä ja persoonalla”.
Ylidiakonin työssä on näin monia tasoja ja työtehtäviä, jotka eivät näy ulospäin tai joista ei voi niiden arkaluontoisuuden tai vaitiolovelvollisuuden vuoksi kertoa muille.
”Kultaakin kalliimpia ovat ne asiat, mitä olen saanut olla mukana tekemässä kirkon työssä, ekumeenisessa kentässä, eri sektoreilla. Työvuosien aikana on kertynyt erittäin tärkeitä verkostoja. Joskus myös titteli on avannut ovia erityisesti auttamismaailmassa.
Juha Lampinen katsoo asioita nyt elämän mukanaan tuoman kokemuksen kautta ja näkee teot puhetta tärkeämpänä.
”Se, mikä on väärin, ei ole oikein. Toinen diakoniassa käyttämämme ohje on, ettei voi luvata sellaista, mistä ei voi olla varma. Ja se mikä voi tehdä, niin sitä ei saa jättää tekemättä.”
Merkkipäivänsä kynnyksellä isä Juha keräsi puhelimeensa ”Mitä olen tehnyt” -listan. Siitä tuli varsin pitkä ja siihen liittyy lukuisia luottamustehtäviä järjestöissä, ekumeenisissa tehtävissä ja jaostoissa sekä kirkolliskokouksessa.
”Nyt olen alkanut asioita rajaamaan, luopunut monista luottamustehtävistäni ja keskittynyt yhä enemmän ydintehtävääni.”
Kohtaamiset ja elämänkokemus rikkautena
Neljännesvuosisadan aikana Juha Lampinen on saanut olla todistamassa, kuinka Uspenskin katedraaliin on selkeämmin kasvanut oma pyhäkköyhteisönsä samaan aikaan, kun katedraalin rooli suurien juhlien kirkkona on edelleen säilynyt.
”Meillä on monimuotoinen ja monikulttuurinen yhteisö, jossa on hyvä henki ja paljon osaamista. Olen tästä valtavan kiitollinen.”
Juha Lampiselle on erityisen tärkeää, että kirkossa lämmin, kutsuva tunnelma ja yhteishenki.
25 vuotta ylidiakonina ovat vieneet matkalle, jollaista Juha Lampinen ei olisi edes uskonut.
”Jos mietin Juha Lampista 90- luvulla ja nyt, niin sinä välissä on monta elettyä elämää, eikä vain minun, vaan tuhansien ihmisten. Olen saanut olla mukana antamassa ja samalla saanut jopa enemmän. Kunnia Jumalalle!
Juha Lampinen kokee voineensa ja voivansa tehdä työtä koko persoonallaan.
”Rukoilen, että Jumala antaa minulle voimia ja terveyttä jatkaa tässä työssäni vielä monia vuosia. Onneksi perheeni, vaimo, lapset, nyt jo lapsenlapset ovat olleet ja ovat työni tukena.”
“Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi! ”
Teksti: Vlada Wahlstén, juttu on julkaistu myös Aamun Koiton sivuilla
