
Jumalan Poika, Jeesus Kristus, syntyi ihmiseksi ja tuli siten myös kuvattavaksi. Ikonit julistavat tätä uskon totuutta. Kristus käsittätehty ikoni Uspenskin katedraalissa. Kuva: Vlada Wahlsten
Suuren paaston ensimmäisenä sunnuntaina kirkko viettää Ortodoksisuuden sunnuntaita, joka on ikonien kunnioittamisen juhla. Tänä vuonna ortodoksisuuden sunnuntaita vietetään 9. maaliskuuta.

Ortodoksisuuden sunnuntaina muistetaan kirkon voittoa ikonoklasmista eli ikoneita vastustavasta harhaopista, joka oli valloillaan vuosina 726–843. Ikonoklastit eli kuvien raastajat kielsivät Kristuksen ihmisyyden ja pitivät siten ikoneita Raamatun kieltäminä jumalankuvina. Ikonoklasmin harhaoppi sai päätöksensä vuonna 843 Konstantinopolissa pidetyssä kirkolliskokouksessa, jonka oli kutsunut koolle Bysantin keisarinna Teodora. Ikonit palautettiin suurin juhlallisuuksin takaisin kirkkoihin. Juhlasta kertovassa ikonissa on kuvattuna keskellä Jumalansynnyttäjän ikoni sekä Kristuks kaikkivaltiaan ikonit pyhien kirkkoisien ympäröiminä.
Ortodoksisuuden sunnuntaina on tapana siunata ikoneja liturgian yhteydessä. Kirkkoon voikin tuoda mukanaan ikonin siunattavaksi. Päivän erityispiirteisiin kuuluu myös se, että monissa pyhäköissä liturgian jälkeen kuljetaan ristisaatossa ikoneiden kanssa kirkon ympäri.

Ortodoksisuuden sunnuntain jumalanpalveluksien aikataulut löytyvät seurakuntamme jumalanpalveluskalenterista. Ortodoksisuuden sunnuntain aattona, lauantaina 8.3. toimitetaan vigilia ja sunnuntaina 9.3. aamulla liturgia.
Jumalanpalveluksiin voi osallistua myös suoratoiston välityksellä. Ortodoksisuuden sunnuntain liturgia lähetetään suoratoistona Uspenskin katedraalista 9.3. kello 9:55 alkaen ja sitä voi seurata seurakuntamme YouTube-kanavalla:
Suoratoistosta vastaa Digital Palola. Kaikkien tulevien verkkolähetyksien ajankohdat voi tarkistaa Jumalanpalvelukset verkkolähetyksinä-sivulla.